tiistaina, syyskuuta 11, 2012

Karjuvat signaalit ja heikko reseptio

Aina olen peräänkuuluttanut nk. "fiksuutta", äänekkäästi peräti. Vähemmän olen kiinnittänyt huomiota kyseisen kvaliteetin soveltamiseen in actu.

Kun olen jo viikon ajan havainnoinut, että "ahaa, tällä kädellä ei voi nyt nostaa raskaita painoja," en siltikään ole varsin varonut käden käyttöä.

Eilen sulkapalloa pelatessa totesin, että "ahaa, tää käsi ei nyt tosiaan oikein tykkää". Kössiin vaihtaessa havaitsin mailan olevan tosiaan paljon painavampi kuin sulkapallovastaava.

Tänään havahdun siihen todellisuuteen, jossa vesilasin nostaminen huulille kannattaa suorittaa vasemmalla kädellä – ja olisi kannattanut jo edellisenä päivänä.

Jonkin sortin jännetulehdusta nyt diagnosoisin itselleni; kantoside ei välttämättä olisi huono idea. Tämä ei sikäli ole ihan jees, että ajattelin huomenna rakennella valot tiatterilla.

Valothan on tapana nostella kattoon, joten tuosta tullee hiukan haastavaa – mutta koska olen hiukka kreivin aikaan liikkeellä, ei lepuuttelu juuri tässä kohtaa varsin käy.

Mutta yhtäältä: koskaan ei ole liian myöhäistä opetella käyttämään vasenta kättä tehokkaammin? Tulevaisuuden hyödyt ovat rajattomat!

…Itse asiassa tämä kymmensormikirjoittaminenkaan ei juuri nyt ole ihan fiksuutta par excellence. Skaalojen soitto pitäisi jättää lepoon, ja punttien nosteluhan sitä on jo vähän aikaa ollut. Juokseminen? Haittaako juokseminen toipumista? Ehkä se vähän hidastaa? Muttei paljon? Kryogeeniseen uneenko tässä pitää vaipua? Muutama viikko varovaista kaukaisuuteentuijottelua? 

Ei kommentteja: