lauantai 16. kesäkuuta 2012

Palveluntoimittajan omaksitunnoksi?

Iseebuildings

Aina joskushan ihminen huvittelee menemällä mol.fi-sivuille tsekkaamaan, josko juuri nyt olisi tarjolla se juuri meikäläiselle selvästikin räätälöity duuni: haastava, mutta palkitseva, juurikin allekirjoittaneen ekspertiisiä kirkuva isopalkkainen… No, te tiedätte. 

Ei nyt ihan vielä sellaista vastaan tullut, mutta sen sijaan tuli toimi, jollaista en muista ennen nähneeni: mystery shopper eli haamuostaja.

Olen joskus myhäillyt ajatuksella, jossa perustaisi firman, joka vakoilisi toisten firmojen toimintaperiaatteita, löytäisi niistä aukkoja, kehittäisi ratkaisumallin, ja pistäisi sitten kauppamiehet myymään mittatilattua ratkaisua.

En ole mitenkään yllättynyt, että kyseinen liiketoimintamalli on jo toiminnassa. Ei tosin ihan yhtä totaalisena, koska tuo alkuperäinen ajatushan sisältää periaatteessa touhua, josta lävähtäisi herkästi haaste kasvoille. Tämä todellisuudessa pyörivä malli oletettavasti pyytää etukäteen luvan vakoiluunsa – tai vielä tarkemmin: heitä pyydetään siihen.

Ja jos nyt ihan kyynisiä halutaan olla: jo ihan perinteisestihän teollisuusvakoiluna tunnettu toiminta – tämän topiccina olevan kevytmallin yhdenlainen peilikuva – lienee yksi tuottoisimpia liiketoimintamalleja, joskin jonkin sortin harmaata taloutta…

Siitäkään en ole yllättynyt, että kyseistä palvelua myyvät firmat vaikuttaisivat perin ulkomaisilta – emoyhtiöihin liitettynä löytyy lyhenteitä ltd. ja inc.: tänne päivää-kirvesvartta-seudulle kun palveluun liittyvät konseptit tuppaavat tulemaan jostain muualta. Sarkaa luulisi kyllä riittävän.

Mutta ennen moiseen hämärätoimintaan lähtemistä jokainen tolkun ihminen haluaa tietysti ottaa ensin selvää mihin on sekaantumassa. Vastavakoilua! ko? (No, tarkkaan ottaen ei, mutta en keksi parempaakaan ilmaisua. Rinnakkais-? Meta-? Jep, metavakoilua.)

Firmojen nettisivut tuntuvat toimivan liikesalaisuutta varjelevaan need-to-know-tyyliin; yksikään instanssi ei varsinaisesti läpivalaise toimintaperiaatteitaan, ja helposti jää skeptisemmälle mielenlaadulle sellainen mielikuva, että haamushoppaajaksi ryhtyvä ei tuosta kyllä juuri mitään tienaa – vaikka palvelukonseptien muilaamisessa luulisi rahan liikkuvan, enenevissä määrin.

Mutta mitä siis luulen ymmärtäneeni: palvelujaan tavan ihmiselle tarjoavat yhtiöt ottavat haamuostajafirmaan yhteyttä, ja tilaavat feikkiostajan testaamaan palvelun tasoa, josta tämä vakooja tekee raportin, jonka pohjalta annetaan palaute, jonka pohjalta ryhdytään toimiin palvelun parantamiseksi. Tämä lienee win-win-tilanne kaikin puolin.

Itse ainakin yhä tietoisemmin suuntaan rahavarantoni sinne, missä palvelu toimii – ja itse kukin tekee niin, ainakin alitajuisesti. Tässä liiketoimintamallissa on löydetty jälleen yksi lubrikantti konsultoinnin muoto.

Kukapa ei olisi kakarana suunnitellut yksityisetsivän taikka akenttivakoojan uraa? Jokainen on. Olemmehan kaikki keskimääräistä tarkkasilmäisempiä, huomiokykyisempiä ja parempia olemaan ihan kuin ei oltaisikaan.

Joten tätäkin postia kyllä harkitsin jonkin aikaa, sivutulon ja lievän adrenalisoinnin lähteenä. Tällaiselle teatteritaiteen tekijälle on muutenkin ihmisten toiminnan tarkkailu yhdenlainen harrastus – miksikäs siitä ei repisi palkkaakin (vaikka miten nimellistä), ja kenties tuottaisi yleistä hyötyä (altruismi ennen kaikkea!).

Harmi vain että täällä maalla työtarjouksia lienee vähän hintsunlaisesti, eikä sen kympin takia ehkä tuntuisi erityisen viksulta ajella tuntia suuntaansa. (Tokihan noita kai on tarkoitus sumputtaa yhteen useampia keikkoja, mutta sehän alkaisi helposti maistua työltä semmoinen?)

Ei niin että olisin mitään ratkaisua vielä tehnyt. Ja jos olisinkin, en saisi varmaan kertoa. Liikesalaisuus, u know. Suinkaan en paljastaisi itseäni tirskumalla kassalla syyntakeettomasti haamuostoksia tehdessä.

Ei kommentteja: