lauantaina, kesäkuuta 23, 2012

Korviketta normalisointiin

Houmboi

Menneet minäni eivät millään kyenneet ymmärtämään kofeiinittoman kahvin funktiota. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi juoda kahvia jossa ei ole kofeiinia?

Sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä – vaikka olenkin tosi immuuni ihan kaikelle – saattaisi itsenikin kohdalla olla validia ajatella, että ne pari pannullista kahvia päivässä pitävät kroppaa jatkuvassa ylivireystilassa. Ei silleen eustressaavalla tavalla, vaan nimenomaan stressaavalla.

Joten aloin hellitellä ajatusta viimeisen riippuvuuden karistamisesta. Röökinhän olen pudottanut kyydistä jo moneen kertaan, ja nyttenniin olen onnistunut olemaan ilman sen verran pitkään etten enää vaivaudu laskemaan kuinka kauan.

Kahvi vain tiettävästi on ehkä kaikkein vaikein kyydistä pudotettava, siis addiktoivuudessaan jotain heroiinin luokkaa – ja siihen verrattuna tupakoinnin lopettaminen siis on ihan lasten leikkiä.

Moni siellä hymähtää, että no hehheh, ihan hyvin voisin lopettaa vaikka heti, mutten viitsi kun ei tästä mitään haittaa ole. Vaan jos litku siis pitää hihnan vinkumassa, voisi kuvitella että siitä on haittaa – ehkä jopa hyvinkin paljon.

Itsekin muistelen joskus lopettaneeni kuin seinään, enkä mielestäni kärsinyt tuosta – mitä nyt pientä jomotusta nupissa saattoi olla havaittavissa. Ja ärsyyntyneisyytä kenties? En muista. Joka tapauksessa palasin tervajuoman pariin n. viikon kuluttua.

Tässä itse asiassa on aika paljaana addiktin tapa käsitellä addiktiotaan: "Jep, olin viikon juomatta, eikä ollut yhtään vaikeaa, joten rupesin dokaamaan uudestaan." Nurinkurista logiikkaa? Salakavalaa suorastaan. Jos käytetään kirkollista slangia: "paholaisen viekkain temppu on uskotella, ettei sitä ole olemassakaan".

Kävin tämän demonini kimppuun tällä kertaa vaivihkaa, hivutustaktiikalla. Ensin annoin itselleni luvan keittää vain pannullisen päivässä. Sitten rupesin pienentämään pannun kuppimäärää, mutta pudotettuani määrän sinne sallituksi oletetun kieppeille, tunsin iltaisin jotain puuttuvan – eikä vihreä tee täyttänyt tuota tyhjiötä.

Joten vaihdoin taktiikan formaalia muotoa (eli struktuurin kuosimallia, jos nyt ihan tuelta halutaan tautologisoida...) lievästi ovelammaksi. Huijaan itseäni tällä haavaa koko pannullisella niin, että mukana on enää vain neljännes oikeaa kahvia. 

Luulen, että ulkoisesti annosteltu ADHD on hieman tasoittunut. Täytyy vielä seurata tilannetta, koska plasebovaikutus on tokikin aina yllätyksellisen voimallinen.

Lisäksi olen edelleen antanut itselleni vapauden melko lailla rajoituksetta oman valtakuntani rajojen ulkopuolella doussata jaavaa, mikä sotkee muutenkin hajanaisia "mittaustuloksia".

Tuotakin täytynee jossain kohtaa ruveta limitoimaan, ja ehkä jossain välissä pudotan koko litkun kokonaan menulta pois. Ai sitä vapauden tunnetta sitten! Aivan pitelemättömiä lienevät ihmiset, jotka pääsevät käyntiin ilman tankkausta aamuisin?

2 kommenttia:

Josefiina kirjoitti...

Suomalaiset juovat kuulemma eniten kahvia maailmassa (ja syövät eniten jäätelöä myös), vaikka ei-suomalainen mieheni kyllä epäileekin näitä tietoja ja sanoo että ne ovat vain maailmanlaajuisia tilastoharhoja jotka johtuvat siitä että suomalaisilla on niin täsmällisiä tilastotietoja kaikesta mahdollisesta. Voi niin ollakin. Mutta minun kokemukseni on se että suomalainen kahvi on todella vahvaa muunmaalaisiin kahvijuomiin verrattuna. Äidilleni on suuri häpeä jos kahvista tulee laihaa, niin että varmuuden vuoksi suodatinpussiin sitten heitetään aina lukuisia ekstramittakupillisia kahvia, ja kahvista tulee minun makuuni aivan ehdottoman myrkyllistä ja mahdotonta juoda. Itse aloin juoda kahvia vasta aikuisena kun työpaikalla se oli kaikkein helpointa, ei mennyt kahvitaukoaikaa teen räpeltämiseen vaan sai parissa sekunnissa juoman valmiiksi eteen siitä pannusta. Ja nyt olen sitten tietenkin addiktoitunut, mutta en kovin pahasti varmaan, juon kaksi isoa kupillista päivässä, en muuta. Mutta jos aikaisin aamupäivällä ei sitä kahvitaukokupillista saa, työpäivä on tosiaankin pilalla. Kotoa lähden liikenteeseen vain jogurtin voimin. Pitäisi varmaan jättää koko kahvi, pahaahan se on jos sitä makua nyt vähänkään analysoi.

kasbach kirjoitti...

Totta turiset: kahvi on pahaa – ja siksipä en ole ikinä oppinut juomaan sitä mustana.

Missäköhän määrin kyseessä on vain alitajuinen tutti, jolla siirryn niihin lapsuuden hetkiin, joissa kastoin korppua isän kahviin, silloin harvoin kun tämä sattui olemaan kotona. Varsinaisen kahvinjuonninhan aloitin vasta joskus lukiossa, reilu kymmenen vuotta myöhemmin (aikuistumisen merkiksi vai sitä regressiolla vastustaakseni?)

Mahtaakohan amerikkalainen kahvi olla samanlaista turbiinia kuin suomalainen? En ole kyseisessä ihmemaassa käynyt maistamassa, mutta suodatinpannukahvi kai tunnetaan maailmalla nimenomaan americanona.