tiistai 22. toukokuuta 2012

Klyyvari lestissä

Tiätyä

…eli nyt on koettu sekin ihme, jossa lääkäri pyytää kontrollikäynnille tullessani sisään etuajassa! Etuajassa, voitteks hiffaa?

Itsehän olin, luonnollisestikin, paikalla jo parikytä minzaa presuppositiossa

(vaikka asfalttimafia yrittikin kampittaa ovelasti laittamalla tietyöt niin, että huomasin sijaitsevani liikennesumpun sisäpuolella valtatielle tullessani; vähänkö röyhkeästi kiilasin jonon – joka oli onnexi menossa oikeaan suuntaan, eikä väärään, mikä sekin olisi ollut toki mahdollista, ja sittenpä olisi ollut sillä letkalla peruuttelemista koska meikähän ei rupee väisteleen – kärkeen),

ja mietinkin josko pitäisi vielä käydä joutessaan kanttiinin puolella lorvimassa

(ja parkkiaikaakin tuli laitettua aika ruhtinaallisesti, mutta sitten vasta ruhtinaallisesti olisikin tullut laitettua jos olisi olettanut että slotti maksaa yhtä paljon kuin keskustassa, niin kuin melkein ensin enempiä vilkuilematta meinasin tehdä. Hah! Vähänkö olis voinu majailla loppuviikon lasaretin parkkipaikalla!),

mutta ajattelin että kestän kyllä pureksia kynsiäni sen epämääräisen ajan joka aina kestää, että otanpa tuosta tuon Seuran ja lähden vaan hirmu kiinnostuneena syventymään...

Ja sitten olin muka kuulevinani jo nimeni! Hah! En varmalla kuullut! Mutta nostin kuitenkin katseeni, ja kyllähän siellä vain vanha tuttu tohtori tuijotti suoraan kohti. Vartin etuajassa! Eipä vähä!

Ja palvelu parani sikälikin, että sitten hän hyvin tarkkaan selvitti mitä oli tekemässä missäkin kohtaa – ihan kuin olisi lukaissut edellisen aiheesta vuodattamani postauksen, vaikka tuskin on. Jälleenkin kyllä ronkkiminen aiheutti kyynelkanavien vuolautta 

(siis en todellakaan itkenyt, koska mieshän ei, mutta kun en kyennyt jälleenkään erottamaan että sattuuko tämä vai kutittaako, niin kai siinä elimistö sitten varmuuden vuoksi tirauttaa)

mutta muuten oli ihan kiva tunnelma, ja sain vähän kevennettyä sydäntäni siitä kidutussessiostakin,

vaan eikös juuri siinä kohtaa kun docteur oli selvittämässä paikallispuudutuksen ominaispiirteitä,

juuri ennen kuin ehdin kysäistä että eikö sitä siis millään olisi voinut tehdä nukutuksessa,

sisään lampsinut pari hoitohenkilöä utelemaan jotain niin ei-diegeettistä että olivat selvästikin lukeneet väärää kässäriä,

joten tuo kysymys jäänee ikuisesti auki. Universumi ei halua minun tietävän, että kyllähän sen olisi voinut nukutuksessa ihan hyvin tehdä.

Vaan henki kulkee, ja onkin jännä havainnoida jatkossa, josko olisin nyttenniin päässyt eroon siitä lievästä nasaalista – josta näihin asti on pitänyt rimpuilla eroon laulamalla oikein (tsh, amatööritouhua…) – jota ei muistaakseni ennen nenän murtamista ollut.

…Hmm, ei sitten laulamistakaan ole tullut tägättyä aiemmin, vaikka aihetta on kyllä sivuttu nimpal et vaikkumpal.

Ei kommentteja: