tiistaina, huhtikuuta 03, 2012

Vaihtoehtoisten todellisuuksien esiinmanaamista

Parteeh

Sehän on toden totta, että me muovaamme (auktorisoimme) itse oman tulevaisuutemme – ja kun katsomme futuuriin, näemme sen yht'aikaa muutamalla vaihtoehtoisella tavalla.

Jos olisin itsetuntemusguru, voisin helposti rakentaa tämän ympärille kvanttitietoisuus-hömpelin, jossa sekoittaisin sopivan fantisoivaan tapaan oman itseparannusmetodin (mutta en olisi ainoa; googlatkaapa vain "quantum" ja katsokaa miten vähän se nykyään liittyy fysiikkaan).

Jaloissa itse kullakin varmasti lojuu useita projekteja, joista valtaosa ei tule toteutumaan – ja mitkään eivät siinä muodossa jossa ne nyt näkee. Minkäänlainen toteutuminen saattaa riippua täysin seuraavan askeleen ottamisesta.

Esimerkiksi ajattelemani dokkarin toteutuminen roikkuu krusiaalissa määrin siitä, teenkö tietyn yhteydenoton vai en – ja jos jätän tämän askeleen ottamatta, ei koskaan synny kyseistä dokumenttia.

Kuitenkin ihan ensimmäinen askel (sisyfiaanisen möhkömarssin sijaan) olisi kirjoittaa sähköposti jossa samalla hahmottaisi itselleenkin mitä oikeastaan asiasta ajattelee, mitä ajaa takaa. Toki puhelinsoittokin voisi olla jäänsarkijänä, mutta siinä hyppäisi kyllä kylmään veteen hahmottamatta kunnolla etukäteen mitä haluaa sanoa.

Sähköpostin kirjoittaminen ei vielä ole yhteydenotto (koskapa tässä vaiheessa ei ole lähetetty mitään), mutta se on huomattavasti lähempänä yhteydenottoa kuin pelkkä miettiminen. Asiat selkeämpinä, kokonaisuus kosketeltavampana – ja seuraava vaihe klikkauksen päässä.

Mutta jos konkreettisen tekemisen sijaan kuvittelen jo seuraavaa vaihetta, eli sitä miten vastaanottaja mahdollisesti tulee suhtautumaan saamaansa (vielä siis kirjoittamattomaan ja siksi täysin hahmottomaan) sähköpostiin, pudotan väkisinkin motivaatiota ylipäätään tarttua toimeen (koskapa olen pessimisti ja uskon [täysin perusteettomasti ja siksi järkähtämättä] että tietysti tyyppi eittämättä tulee lukemansa perusteella vihaamaan persoonaani, ja kiroamaan sukuni kolmanteen polveen [Miksi? Ei aavistustakaan…]).

Kysymys on siis (eksponentiaalisista, surrealistisen pompööseistä) todellisuuksista – jotka schrödingeriläisittäin ovat yhtä aikaa olemassa ja /-tta –, joita luon ennen kuin teen mitään. Realisoituva todellisuushan tulisi lojumaan jossain vähän vähemmän absoluuttisissa sfääreissä – mutta ilman konkreettisia toimenpiteitä mitään ei tapahdu, ja vaihtoehtoiset todellisuudet leijuvat ilmassa hitaasti haipuen pois.

Yksi asia kerrallaan. Pilko massiiviset operaatiot pieniin osatehtäviin, ja duunaa kukin vaihe alta pois sitten kun on sen aika – loikkimatta, läsnä. Kaikkihan me tämän tiedämme, mutta niin vain pidämme lukemattomia ovia raollaan, ehkä koskaan menemättä niistä läpi. Hengitystämme pidätellen siristelemme vastavaloon häälyviä hahmoja ja povailemme niiden sielunliikahduksia [takuuvarmasti ihan väärin].

Ollaan me kanssa semmosia.

Ei kommentteja: