torstai 8. maaliskuuta 2012

Jatkossa: tarkista se loota

IMG 1638

…nimittäin kun tilaat jotain härveliä jostain. Ihan pysähdyt tarkistamaan kun paketti tuodaan eteen, että siinä ei ole mitään kolhun merkkejä.

Mitä tapahtuu sitten jos jotain kolhaatiota on havaittavissa? En tiedä kun en ole koskaan muistanut tätä, mutta esimerkiksi nyt olisi varmaan ihan hyvä jos olisin tehnyt niin.

Nimittäin kun tilasin pari lamppua saksanmaalta, huomasin heti toisessa selvän häikän (katso kuva! [mukana myös kuvaajan sormi! {tai aave! gasp!}]) – ja myöhemmin olin bongaavinani muutakin jakeluketjun jonglöörauksesta kielivää klappia, eli liikkuvan valon ylimääräistä tärinää.

Toisessa vehkeimessä en heti mitään selvää häikkää havainnut – mutta epäselvän kohtapuoliin. Kysessä oli neljän lampun värivaihtohärdelli, josta palelusuhde oli alkuun 2/4 – ja seuraavana päivänä ei suostunut leimahtamaan yksikään tuikku enää.

IMG 1640

Jotain on jossain kohtaa kolahtanut (katso toinen kuva!), mutta kun olen tapani mukaan avannut varsinkin tuon emäpaketin kuin varpunen jouluaamuna (no himputti, niiden niittien määrä pakotti repimään kuin nälkäinen nokkaeläin!), niistä ei välttämättä synny konsensusta lähettäessäni kamat takaisin – varsinkin kun en siis heti toimituksessa ole tilannetta syynännyt.

Kaiken lisäksi jollain käsittämättömällä tavalla toisen lampun manuaali oli jollain ilveellä kastettu kahviin (vaikka olikin mingrippussissa!) – mistä en ole erikseen marmattanut jotten ihan nipolta vaikuta… mikä voi vaikuttaa raskauttavasti – jos siis haluaa olla pessimisti, ja kukapa ei haluaisi.

Olen vieläpä ihan varma, että tuo monivärihimmeli (josta ei kuvaa tähän hätään!) on sellainen, jossa ei oikeasti ole mitään vikaa; en vain hiffaa jotain ilmiselvää juttuhommaa, jonka kaikki muut (täyspäiset) tajuavat jo alkeistelepatialla. Kaiken lisäksi huomasin vasta manuaalista, että kyseistä värkkiä ei saa laittaa himmentimen perään, mikä olisi kylläkin ollut suunnitelmissa, mutta tarvii sitten hommata DMX-piuha erikseen tuota varten (ja opetella että mitenkäs se sitten toimii [jahka joskus toimii])...

Joku viksumpi olisi myös tilannut tavarat niin, että kerkiäisi vaihtaa ne ennen enskaria jos niikseen. Onneksi nämä eivät ihan krusiaaleja värkkejä ole, vaan lähinnä heräteostoksia (jollaisia osasinkin välttää pitkään... mutta kun sitten sorruin, universumi heti tallasi varpaille että kuules tyyppi mitäs häh). No, onneksi tämä pakkaus ei ollut ainoa heräteostos samassa aikahaarukassa – mutta siihen toiseen (kaksiko niitä vain oli?) palaan myöhemmin...

Jaa-a, mahtavatko meilata sen labelin liimattavaksi lootan päälle? Sen josta eilen kirjoittivat että lähettävät "in a few hours"? Pääsisi pakkaamaan (niin on kivaa hommaa se!) ja raijaamaan rujoksi revityn ja sitten teipatun lootan takaisin postiin, ja odottelemaan vastausta muutaman viikon päästä, että "ei me kyllä näistä mitään korvata" tai jotain (...No ei, näihin asti Thomann on kyllä reilusti suhtautunut reklamaatioihin – joita ei edes ole kovin montaa tarvinnut tehdä)...

Ei kommentteja: