perjantai 24. helmikuuta 2012

Rokkibiografioita ja lentovempaimia

Joskus Tsekin suunnalla (olisikohan kuitenkin ollut Slovakian puolella?) matkaillessa tarttui matkaan ihan visuaalisilla perusteilla levy (vai peräti kaksi? [voi tätä muistin irvikuvaa]) bändiltä nimeltä Wohnout – joka osoittautui vallan mainioksi musiikiksi: tanakkaa, venkoilevaa – jotain joka vetoaa helposti ihmiseen jonka mielestä Waltari on yksi parhaita bändejä ikinä.

Tuossa sitten lueskelin vastikään julkaistua Waltari-elämäkertaa, jossa kävi ilmeiseksi, että kyseisen bändin intohimoisinta kuulija-alustaa on nimenomaan aina ollut tsekinmaa. Ja kirjan loppupuolella käy ilmi, että molemmat W-bändit on lopulta tehneet biisin yhdessä – ja yhteiskiertueella on mukana ollut vielä Kärtsyn vuosientakainen ex-gimmakaverikin kolmantena lenkkinä:

Niin on piirit pieniä...

Muutenkin rokettirollettikirjallisuutta tullut luettua: Sammy Hagar on selvästikin itsestään sitä mieltä, että hänpä se onkin aivan äimistyttävän loistava liike-, show- sekä panomies. Ynnä hieno ihminen, ja nero kaikin puolin. Useasti hän siteerailee kanssaihmisiään, jotka on siis niin samaa mieltä.

Ihan loppuun en ole vielä päässyt, mutta varmaan siellä vielä tulee jotain tämäntyyppistä vastaan: "…ja ehdottomasti hienoin puoli mussa on se, että mä olen aivan käsittämättömän vaatimaton. Kaikki aina sanoo että 'Samster, dude, sä olet kyllä niin vaatimaton, että mä sain just orgasmin ihan vaan sun vaatimattomuudesta', ja sit ne sanoo, et 'sun ei kandeis olla noin vaatimaton, koska sä olet paljon parempi sanottaja ja säveltäjä ku jeesus, aina ollu, ja tulet aina olemaan, ja mä haluaisin nyt ottaa sulta suihin, pleez".

Ai niin, Van Halenin uusi levy, jossa siis Hagariakin isoegoisempi Timangi-Taavi on jälleen mikin varressa, osoittautui laiskan aloitusraitansa jälkeen kelpo remellykseksi; sedät on päässeet poikavuosiensa tuplabasarivireeseen ja tulin kuunnelleeksi kerrassaan koko levyn alusta loppuun. Moista ei ole päässyt käymään pariin vuoteen, joten luulenpa kuuntelevani plätyn toistekin.

Musen (myöskin maailman parhaita bändejä ikinä) elämäkerran suhteen olen vasta alkumatkalla, mutta sen verran todennut, että minä haluan allaolevan värkin – ei siksi että Matt Bellamy suunnilleen ensimmäisillä rojalteillaan tuommoisen hommasi, vaan siksi että en ole tullut ajatelleeksi moisen laitteen olemassaoloa aiemmin:

No, eihän tuollaista tietenkään ihan vain laitteen ostamalla voi säännöstöjemme viidakossa ruveta lentelemään – ajokortti pitää sitäkin varten hommata. On se ovela toi byrokraatti. Vaikka yhtäältä kun muistaa miten kävi univajeessani netistä tilaamalleni kauko-ohjattavalle helikopterille, voi olla ihan paikallaan etten saa tuosta pellolta lähteä kokeilemaan josko onnistuisin kiertämään voimalinjat ensimmäisellä yrityksellä...

Mutta sitten kun annan luvan kirjoittaa oman rokkarielämäkertani, sivuilta löytynee jotain sellaista kuin että "…no, mä koitan aina ihmisille muistuttaa, että lopullinen maailmanrauha ei pelkästään johtunut mun hittibiiseistäni. Kaikki kyllä aina sanoo että näin olis, ja siitähän mä sen Nobelinikin pokkasin, mutta hei, fanit sen lopultakin aikaan sai…"

Ei kommentteja: