keskiviikkona, helmikuuta 08, 2012

Alisuoriutujan elämää

Byroobird

Tämä on kyllä. Meissä on tietystikin kaikissa annos "alisuoriutujaa"; kukapa ei olisi sitä mieltä, että voisi kirjoittaa romaanin, vaikkapa, mutta sitä nyt vain ei satu syntymään kun ei tule koskaan edes aloitetuksi. Vaan minä en nyt ihan tarkoita tätä.

Itsehän olen kirjoittanut kyllä sen romskun, mutta jättänyt tuotoksen sitten lojumaan koskapa ei ihan täyttänyt (vielä) kriteerejä. Tai leffakässäreitä parikin, mutta jättänyt ne vaiheeseen sitten kun olisi pitänyt ruveta todella kirjoittamaan, hinkkaamaan ja noin poiessen päitten.*

Alisuoriutumisella tarkoitan siis sitä, ettei tee… khm, täydellä sydämellä asioita. Ja kategoriseksi alisuoriutujaksi voi katsoa tyypin joka tekee kaiken vähän ninq vasemmalla kädellä, niin ettei koskaan ole tyytyväinen lopputulokseen – jos siis sattuu todella "loppuun" asti edes pääsemään. Projekteja roikkuu kyllä liudalti ihan vain tarttumista ja loppuunsaattamista varten, mutta aniharva niistä ikinä pääsee pääteasemalle.

Asian tuominnassa voi käyttää kahta filtteriä: "laiskuus" vs. "perfektionismi". Kyse ei kuitenkaan ole kummastakaan.

Tämä näyttää nyt taas kirjoitukselta, jossa koitetaan määrittää aihe sen kautta, mistä ei ainakaan ole kyse, vaikka äkkiseltään saattaakin näyttää siltä, että juurikin tuosta tai tuosta olisi.

Yhtäältä, miten monia asioita tälläkin hetkellä tehdään ihan työn puolesta niin että oikeasti siihen ei paneuduta yhtään? Väittäisin että noin 98% kaikesta toiminnasta on sitä; inspiraatio loistaa toisaalla kun toimitetaan asioita jotka "vaan pitää hoitaa alta pois".

Tai… Itse asiassa joku saattaa tuntea itsensä kyllä hyvinkin innoittuneeksi omaa duuniaan tehdessä, mutta onko siinä silloin mitään järkeä mukana? Välttämättä ei – lopputuloksena voi olla sekundalaatua, ja väittäisin tuonkin prosenttimäärän huitovan nolottavan korkealla.

Montako kertaa korjaamolta haettu auto osoittaa vajaata ongelmaan perehtyneisyyttä? Moniko laki on sorvattu vajaalla ymmärryksellä? Moniko tiedote on käsittämätöntä hepreaa? Moniko viihdeohjelma on paiskattu kasaan ihan vain ajan täyttämiseksi? 98%? 80%? 5%? >? <?

Vetelen tietysti hihasta kaikki veikkaukseni. Todella paneutuva ottaisi selvää eikä heittelisi hatusta. Mutta me alisuoriutujat teemme jatkuvasti tätä: huitelemme suuria linjoja mitättömistä rakennuspalikoista; jos mittavirheitä jää, joku kyllä kertoo – innokkaasti osoittaa hän että kuuleppas poeka.

Tästä taipumuksesta on aika vaikea päästä eroon, voin kertoa. Aika monta elämää olen käyttänyt enkä tätä pidemmälle ole vielä päässyt.

Kun alisuoriutuminen on refleksinomaista, sen huomaa jo kössikentällä: saatan olla teknisesti ihan yhtä hyvä kuin vastustaja, mutta häviän ratkaisevat pallot, ja kaupan päälle vielä jokusen täysin selvän niittauspaikan. Jos satun jossain vimmassa olemaan liian ylivoimainen, kytkeytyvät aivot yhtäkkiä pois päältä, ja löydän itseni minuutissa keikahtaneesta tilanteesta.

Niin, itseäni koitan parannella taas tässä, vuoleskella parempaan kuosiin.

Edellisten ikuisuusprojektien päälle on pälkähtänyt nyt sitten yksi dokkari-idea (ja itse asiassa toinenkin kun vauhtiin pääsi), ja tämä ei ole ollenkaan niin hyvä asia kuin voisi kuvitella. Pitikin sattua kirjastoon silloin kun uutuushyllyyn oli ilmaantunut Jouko Aaltosen "Seikkailu todellisuuteen – dokumentintekijän opas".

<ei>Alisuoriutumisen paretoprosentit</tämä ei ole sen dokkarin aihe>:

  • 80% kaikesta duunaamisesta jää kesken?
  • 80% kaikesta valmiiksi saadusta on sekundaa?
  • 80% kaikista ihmisistä on alisuoriutujia jo lähtökohtaisesti; loput 20% huolehtii siitä että jotain edistystäkin tapahtuu – ja yksinäinen prosentti heistä on oikeasti ylisuoriutujia, jotka polttavat itsensä loppuun omalla loisteliaisuudellaan?

En minä tiedä onko tilanne todella tällainen, mutta todennäköisesti on. Mietippä sitä.

Jos kaikki päättäisivät yhtäkkiä suunnata kohti henkkohtaista ekselenssiään edes pari päivää, saataisiin varmaan aikaan melkoinen harppaus evolutiivisessa slumpissamme. Ei uskalla edes ajatella moista.

Mutta mistä tuo loputon alisuorituminen oikein kumpuaa? Yleisesti ottaenhan kaikki epätoiminta saa polttokennostonsa pelosta. Vaan mistä pelosta nyt juuri on kyse? Hylkäämisen pelko? En uskalla olla oma itseni koska joku saattaa pahoittaa mielensä siitä että olen oma itseni?

---

*Versioita toki on ties kuinka monia, mutta missä? Ja tietenkään en ole harrastanut versionumerointia, joten vaaditaan etsiväntyötä sen selvittämiseksi mistä löytyy viimeisimmät muutokset (jotka eivät ollenkaan välttämättä ole samoissa versioissa). Huok.

Ei kommentteja: