maanantaina, joulukuuta 31, 2012

Ratiomäjen vireeni kyykkää ja totaloi

Vireeni

Niettä reenaaminen, että mitenkäkö, noin ninq paraikaa? No. Tuossa flunssan jälkimainingeissa siirryin toisenlaiseen rytmiin, ja vaihdoin rienailun painopistettä.

Aiemminhan tuntui, ettei millään voi pitää välipäiviä, että laiskistuuhan siinä ja lopettaa hetikohta koko touhun. Tuo vaara tietystikin on olemassa, vaan jokatap olen nyt ollut jokusen viikon sellaisessa rätingissä, jossa olen kuin olenkin pitänyt joka toisen päivän paussia.

Lihastenhan tiettävästi olisi syytä antaa levätä, ja palautuminen kestää tuommoiset pari vuorokautta. Joten tästä pidin kiinni, enkä sen pahempaa plösähtämistä ole havainnut.

Nyt tietystikin näyttäisi taas olevan uusi kausi lähdössä sikäli, että kun satuin kirpparilta bongaamaan tuollaisen Total Gym 1000 -värkin, niin ei oikein malttaisi pysyä siitä erossa. Pitää saada selville josko tuosta johonkin olisi, vai turha vekotinko lienee.

Onneksi on itsekuri! …Tätä nykyä jossain määrin myös allekirjoittaneella.

Enhän minä enää niitä vapaapäiviä näytä kyllä pitävän, mutta sen verran holttia, että eri lihasryhmiä eri päivinä. Tuo totaalijumpparihan kurittaa lähinnä yläkroppaa, kun muuten olen viime aikoina keskittynyt jalkojen vahvistamiseen. Joten nou prob, homma slaari.

Kinttujen suhteenhan on, kuten kaikki hyvin tietävät, haasteellinen tilanne – kaik nivelet hajalla jnpp. Ja siksipä tämä pers- ynnä koipireisireenaaminen asettaa rajoitteita muulle rasitukselle.

Aiemminhan en ole kyykkäämistä harrastanut lain, koskapa paikat eivät yksinkertaisesti ole sitä kestäneet. Nyt kuitenkin on sen verran papua tullut kintereisiin, että tuota on päässyt aloittelemaan.

Vaan tämä on sitten tarkoittanut sitä, että juoksu on toistaiseksi passé. Nimittäin sen verran käy tuo jalkojen rasitus taas nivelten päälle, että toisinaan on hiukan raihnaista, ja vaikka juoksenkin pehmeästi kuin lepardi, niin jokainen askel siltikin tekee sen verran kutaa ettei ihan just nyt ole tarvis. Katsomme tuota puolta taas sitten kun jänteet on taas vertyneet.

---

Kuten kuvastakin näkyy, on jo kakarana ollut tapana juosta vastavirtaan, eli väärään suuntaan tuollakin radalla… En muuten ollenkaan hiffannut nappulakenkien funktiota. Nurmikolla lähinnä tarttuivat ikävästi tantereeseen, joten futista pelasin sitten lenkkareilla, ja nappiksia pidin pousailukenkinä, eli aina muulloin. Talvella myöskin sauvajuoksentelin sangen parkourtyyppisesti – pari vuosikymmentä  ennen kuin sauvakävelyä oli keksittykään! Olen mä vaan niin innovatiivinen aina ollut...

sunnuntaina, joulukuuta 30, 2012

Oikeus voittaa, vääryys kostaa

Autojämä

Niin, hyvin muistatte, mitenkä vääryydellä karhuttiin todellisuusvakoojaltanne pysäköintisakkoa maksetusta parkkiruudusta. Sekin on varmasti tulikirjaimin otsassa, että oletin homman menevän vaikeaksi, että joku juttu varmasti nyrjähtäisi ikävästi ja valituksesta kuroutuisi eeppinen sukupolvien mittainen mittelö. No.

Tätä näkemystähän puolusti luonnollisesti se, että sähköpostiin ei vastattu heti, niin kuin päivänselvässä tapauksessa tänä hektisenä aikana pitäisi (vaan koskaan ei). Joten viikonlopun odoteltuani soitin heti yhdeksältä. Vastasiko kukaan? Ei.

Mutta koska vastassa oli selvästikin soiva puhelin eikä nauhoitus hokemassa että "hetki vielä", päätin roikkua linjalla. Tottahan joku siihen pirinään jossain välissä ennen puolta päivää kyllästyisi.

Ja niin tekikin. Hyvin asiallisen keskustelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että todennäköisesti asia painettaisiin villaisella, mutta tästä tulisi nootti sitten postilootaan, siihen fyysiseen.

Varmistelin josko kyseinen pumaska sattuisi jo ennen eräpäivää tulemaan, johon ei osattu sanoa muuta kuin että soita jos ei näy.

Eräpäivänä sitten rimpautin, konsa ei ollut mitään dokumenttia ilmaantunut. Nyt vastattiin nopeammin kuin edellisenä kertana, vaikka olikin pyhien jälkeinen välipäivä (tai ehkä juuri sen takia).

Antiklimaattisesti joudun toteamaan, että zysteemi oli antanut armon käydä oikeudesta, ja valitus hyväksytty. En ollut uskoa korviani; asiat siis menivät niin kuin pitikin mennä. Ei tällaista tapahdu meikäläisen todellisuudessa. Iltapäivällä lappukin löytyi laatikosta vihdoin (mutta kirjettä en ole avannut, joten todennäköisesti puhelimessa asia onkin ymmärretty väärin, ja kirjeessä lukee että ulosperintä on siirretty Supolle. Ihan kohta soi ovikello varmasti ja sitten on Siperian reissu edessä).

Joten miten juhlistin asiaa? Laskuttamalla itseäni yliaikaisesti Parkkinapilla kaupungissa. Jep, kahteen kertaan unohdin mittarin raksuttamaan poistuttuani parkista – jälkimmäisen unohduksen tajusin vasta nukkumaan mennessäni, joten laskutin itseäni noin viisinkertaisella parkkimaksulla. Onneksi kyseinen softa sentään tajuaa katkaista iltakuudelta laskutuksen (mitä alkuaikoinaan ei vissiin ollut hiffannut se).

Mitä yrittää universomo taas kertoa? "Olet jämähtänyt paikallesi vaikka luulet jatkaneesi matkaa," kenties?

lauantaina, joulukuuta 29, 2012

Never check the obvious!

Heehe

Hah! Kyllä on helppoa kun on nero. Kai. Itse en tuosta tiedä mitään.

Elävästi varmaan muistatte, miten olen pariinkin otteeseen kironnut tuota Polarin pulssimittaria? Miten jokunen viikko sitten paristonvaihdon yhteydessä totesin että tämähän on aivan susi kun ei jumankauta kiinnikään saa tätä luukkua enää.

No. Tiedätte kyllä mitä on tulossa, mutta kerrotaan silti. Eilen satuin pasteerailemaan ohi sen kelloliikkeen, jonka klasissa komeilee Polarinkin logo, ja muistin että hektinen, minullahan on se lähetin megessä. Autossa, joka parkissa tuossa. Juuri tätä varten olen sitä mukana kyytsännyt, mutten ikinä ole muistanut, mutta nytpä. Eipä vähä!

"Onko tässä oikean kokoinen paristo?" kysäisi myyjä, johon olisin saattanut huonompana päivänä tuhahtaa, että no totta helvetissä on, lehmä! (No en oikeasti ole ikinä noin räävä.) Että jumankauta kääpä, annapa se värkki tänne niin vien bisnekseni muualle. Ja kirjoitan yleisönosastoon että auta armias mitä palvelua!

Sen sijaan sanoin: "J-jjooo-o..?" koskapa hyvin tiedän että oletus ei aina ole ihan sama asia kuin fakta. Ja tiedän myös olettavani faktaksi asioita jotka ehkä tarkemmalla syynäyksellä… huoh.

Joten siihen vaihdettiin sitten oikean kokoinen paristo. Ja takalevy, jonka olin raivoissani runtannut sellaiseen kuntoon että eihän se enää olisi kovin kummoisesti kiinni pysynyt (koska olen niin vahva). Olisi silloin raivotessa pitänyt olla pulssimittari päällä: olisi saanut kivasti uudet pulssimaksimit, veikkaan. 

torstaina, joulukuuta 27, 2012

Mutkat suoriksi: rituaaleissa käytetty

Ihan vain jotenkin tökkii tämä uutisointi täällä. Historioitsijoille (tai löydöistä häthätää jotain raportoiville uutistoimistoille) ilmeisesti kaikki menneen ajan esineet liittyvät jotenkin uskontoihin:

Koppoti

Meinaan vaan että mimmoisiakohan rituaaleja tuolla on oikein harrastettu?

HIEROFANTTI: "Ja totisesti mitä sanon teille:"

KUORO: "Ptruu!"

HIEROFANTTI: " …sillä kun Kivinen Heppa karauttaa paikalle..." (liikuttaa hepankuvatusta alttarilla)

KUORO: "Koppoti koppoti!"

HIEROFANTTI: "…ja te mietitte että onko se tosiaan heppa, vai kenties hauva…"

KUORO: "Arf! Arf!"

HIEROFANTTI: "… ja te mietitte että saakohan sitä silittää…"

KUORO: "Pai pai!"

jne...

Että ihan oikeasti, miten tuota eläinhahmoa on "käytetty rituaaleissa"?

keskiviikkona, joulukuuta 26, 2012

Paroxysmaattista kamarikomediaa

Kyllä, leffain tuijottelu on sivistävää. Ja kulttuurihistoria toisinaan hämmentävää. En esimerkiksi tiennyt, saati osannut kuvitellakaan, että viktoriaanisena aikana ihan aikuisten oikeasti naisten "hysteriaksi" "diagnosoitua" "oireyhtymää" (tässä yhteydessä lähes jokainen sana pitää laittaa lainausmerkkeihin) "hoidettiin" hiplaamalla "sieltä".

Siis että lääkärisedät todella hoitivat "kohdun liikkumisesta kärsiviä" potilaitaan – ilman mitään seksuaalista virettä, koskapa siis oltiin viktoriaanisen viattomia – hieromalla joystickin seutuvilta, kunnes saavutettiin paroxysmaattinen… katharsis, eli siis saatiin "laukaistua hysteerinen jännite".

Ja kyseisen alan tohtoreilla tuppasi ammattivaivaksi ilmaantumaan todella rasittuneet kädet. …Minkä auttamiseksi keksittiin höyrykoneella käyvä vibraattori, josta saatiin sitten varsin nopeasti innovoitua hiukan vähemmän tilaa vievä sähkövekotin, joka taas ampaisi viidenneksi myydyimmäksi kodinkoneeksi.

Tästä kaikesta olisin edelleen pimennossa, jonsen olisi sattunut kahlaamaan Episodin arvosteluja, ja törmännyt tiivistelmään romanttisesta komediasta nimeltään "Hysteria". Hauska pätkä. Ei ollenkaan räävitön, vaan, no, brittiläisen pidättyväinen, sillä hymyilyttävän hyvänsuovalla tavalla.

Wikipedia tietää kertoa, että vibraattorit ovat tällä hetkellä kiellettyjä Intiassa, ja Alabamassa niitä luonnollisestikin saa vain lääkärin määräyksestä. Voisin kyllä kuvitella että useampiakin kieltolakimaita löytyy, koskapa maailma edelleen on melkoinen karikatyyri omasta potentiaalistaan. 

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2012

Viihtymisen tarve, tuo kavala

Ulaf

Ei tästä tiekste. Kuten elävästi muistamme, hommasin sen Netflixin, ja sitä varten AppleTV:n. Ja Viaplayn, joka ei näkynyt tuossa omenapurkissa, ja jonka tuijottaminen pöytäkoneella ei futaa koskapa katseluun käytettävä Silverlight bufferoi ihan koko ajan.

Joten piti ruveta metsästämään

perjantaina, joulukuuta 07, 2012

Väärin oikein pysäköity

Eipä vähä: Turun kaupungilta tuli ukaasilaskua jostain minkä olin muka jättänyt maksamatta, vaikken ollut alkuperaistä laskua (sakkoa) edes nähnyt, eikä sille ollut myöskään perusteita.

Pysäköintivalvontatoimistoon soittaessa vastassa oli nauhoitus, joka kertoi palvelun toimivan yhdeksän ja kahdentoista välissä, ja sitten paljon kaikenmoista muuta, mitä en enää kuunnellut.

Laitoin sähköpostia. Kai siellä joku niitä on lukemassa vaikka kello onkin jo yli puolen päivän? Pistin mukaan ParkkiNapin laskun, jossa näkyy selkeästi, että parkkivalvonta on epäonnistunut tuulilasitarran huomaamisessa.

Odotan pitkää ja kallista tappelua asian tiimoilta, koska byrokratia on byrokratiaa, ja minusta seuraava kohta laskusta voidaan tulkita ihan miten päin vain [kursivoitu teksti tekee edeltävästä virkkeestä jonkin sortin epäinfoa]:

Jos katsotte maksuvaatimuksen tai maksun korotuksen aiheettomaksi, Teillä on oikeus maksuajan kuluessa esittää oikaisuvaatimus pysäköinninvalvojalle, jolloin tämän maksuvaatimuksen asian numero on ilmoitettava. Pysäköintivirhemaksun johdosta vasta maksuvaatimuksen jälkeen tehtyä oikaisuvaatimusta ei tutkita.

Hauskaa on tietysti sekin, etten ollut edes omilla asioillani tuossa ruudussa. Mä niin kierin laattialla naurunkouristuksissa.

---

Lisäys hetkeä myöhemmin klo1506: tässähän on tosiaan juuri passeli paikka pistää tämän toinenkin parkkiödeematilitys tapetille:

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2012

Hömeläätiön kaksi eksemplaaria

Wataaheck

Tarkkaavaisuus on tiettävästi hyve. Parissa asiassa olen viime aikoina todennut tämän saattaneen olla totta.

Lohkolämmitin sekä vaaka. Kuljetamme tarinoita rinnakkain, jotta suspense.

Tuossa kuukausi sitten kun ajattelin ensi kerran lämmittää autoa ennen liikkeelle lähtöä, havaitsin ettei sisätilanlämmitin toiminut. Samassa muistin elävästi, miten kesemmällä olin tökännyt lohkolämmittimen pistokkeen hiekkakasaan ahtaassa paikassa käännellessäni. Voi juma: aivan varmasti oli piuha poikki.

Jokin aika sitten rupesin kiroamaan vaa'alla käydessäni, että kummasti

torstaina, marraskuuta 29, 2012

Tarttuvaa: flunssaa, naurua ja melodioita

Noir

Näin hitaasti etenevää flunssaa en olekaan ikinä kokenut. Viikon kestänyt "kohta lähtee" -vaihe ei nyt anna mitään vinkkiä mihin ollaan menossa, huonompaan vaiko hyvempään.

Aamuin illoin meinaa ihminen tikahtua yskään, joten laulaminen ja kuntoilu on nyt pannassa, mutta päivät olo on jokseenkin normaali – minkä takia laulamisen ja kuntoilun pannassa pitäminen vaatii hiukan itsekuria.

Vuosi sittenhän riskeerasin johdannaistulehduksia kun en malttanut löysätä tahtia vaikka keuhkosto selvästikin prakaili. Tänä vuonna ajattelin valita tylsemmän reitin, ja antaa itselleni luvan rentoilla. Ympärillä havainnoidut influenzat on tavanneet olla sitkeitä.

Rentoiluun tämä sikälikin liittyy, että suomalaiskansalliseen tapaan tauti iski päälle vasta siinä vaiheessa kun huomasin olevani vähitellen vapaa teatteriponnistuksista tämän vuoden osalta.

Tässä kohtaa on pakko tuuletella: ohjaamani komedia sai yksinomaan kiittävät kritiikit, ja selkeä valtaosa esityksistä on ollut täyteenbuukattuna viimeistään noiden kritiikkien lietsomana. Tämä kiva.

Mutta sikäli ei ole syytä lekotella, että kun bändi on vihdoin lähdössä comeback-keikalle, pitäisi voida reenata. Toki tässä on vähän rapia kuukausi aikaa, mutta jos tämä flunssa nyt pitkittyy ties mihin, tulee joulunajasta biisien-uudelleen-opettelun aika. 

Yhtäältä: olen tässä juurikin katsellut vanhoja tsibaleita notta kuinkas nämä nyt oikein menikään, siis sellaisia joita ei vielä tällä kokoonpanolla ole soitettu lain. Toisen keikkasetillisen olen itselleni selventänyt; nyt ne pitäisi saada puettua muillekin ymmärrettävään muotoon.

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2012

Turvaamme tietoa, blokkaamme kaiken

Bladehead

Ajattelin pistää vähän postia Sammolle, eli Danskelle:

Hei,

tiedätte varmaan että Macillä ei toimi ainutkaan viimeisistä selainversioista? En voi hoitaa pankkiasiointia, koska "tietoturvaratkaisunne" vaatii vanhojen selaimien asentamista – joista ainakaan Firefox 15.0.1 ei toimi Mountain Lionissa. Ja vanhan selaimen käyttöhän on nimenomaan huonoa verkkoturvallisuutta – puhumattakaan siitä, että käyttämänne java pitää kaksoisjohtoa (!) reikäisimpien sovellusten listalla.

Jos en nyt väärin muista, niin Safariversion pitäisi olla "4 tai uudempi", jotta kelpaisi. 6 näyttää olevan liian uusi: sillä pääsee kyllä pankkiin sisään, mutta toimeksiannon kuittaaminen on mahdotonta.

Koneelta löytyisi myös Chrome ja Opera, Caminokin, mutta nämähän eivät oletusarvoisesti toimi. Tiedän toki että asianlaita on asiakkaan vika, eikä suinkaan palveluntarjoajan. Rajapintojen toimivuudestahan on mahdoton vastata, varsinkaan palveluntarjoajan, jolle touhu noin muuten kyllä luontevasti lankeaisi. Siltikin minusta pankin toimintakulttuurissa mättää jokin hyvin pahasti, kun tilanne jatkuu vuosia ja vuosia yhtä klonksuvana. Ei oikein jaksaisi tällaista. Oikeasti, ei jaksaisi.

Tätä viestiähän ei kuitenkaan saanut lähetettyä, koska java. En vaivaudu tsekkaamaan josko sen saisi mobiilipankin puolella perille asti. Siihen kukaan mitenkään reagoisi kuitenkaan.; koronkiskonta on ihan tarpeeksi kannattavaa touhua vaikka jokunen tuhat asiakasta taas kohtapuoliin vaihtaisikin pankkia.

Ai niin, ja nettikauppojen kanssa asiointi on myös hankaloitunut – monien kanssa se on tällä haavaa mahdotonta. Mutta eihän tämä tokikaan Sammon/Dansken syytä ole. Mitä se nyt sille kuuluisi?

maanantaina, marraskuuta 12, 2012

Farssin tarjoamia kauhunhetkiä

Ballheade

Triplajännä: kun tässä olen siis loppusuoralla farssinäytelmän Puhelinluettelo ohjauksessa, sain juuri olla puhelinhaastattelussa, mikä meikäläisittäin tekee sen triplan sikäli, että puhelinfobia.

En muutenkaan onnistu koskaan olemaan erityisen kotonani haastattelutilanteissa, mutta varsinkin puhelimessa jää aina puolet oleellisista asioista sanomatta; sammakoita väkisinkin pullahtelee jutunjuuria kiskoessa, vaikka kuinka kuvittelee pitävänsä asialinjan hanskassa; ja lopulta artikkeliin suodattuu jotain mitä ei tunnusta ainakaan tarkoittaneensa – ei siksi että toimittajat ilkeyttään laittaisivat sanoja suuhun ja vääriin konteksteihin, vaan siksi että viestin saaminen perille tarkoitetulla tavalla on mahdotonta. Varsinkin kun sitä ei saa edes äänihuulilta oikein laukaistua liikkeelle. Ja tämän kanssa siis täytyy vain elää. Huoh.

Enpä muuten, asiasta lievästi sivuun mentäessä, muista koskaan antaneeni kenellekään kenkää. Tämän näytelmän yhteydessä niin kuitenkin

tiistaina, lokakuuta 30, 2012

Jälleen yksien lumevaalien jälkeen

Kuten jokainen tietää, demokratia tarkoittaa joukkojen valtaa. Meidän niemellä näitä joukkoja ovat puolueet, jotka kahmivat (automaattisesti) itselleen masinointitukea sitä enemmän, mitä suurempia ovat.

Mitä enemmän masinointitukea puolueilla on, sitä enemmän niillä on valtaa. Mitä enemmän niillä on valtaa, sitä kernaammin äänestäjät heille äänensä antavat. Eivät paremmastakaan ymmärrä. Luulevat, ettei vaihtoehtoja ole.

Puolueiden edustajat voivat vaalilupauksissaan maalailla mitä paratiiseja tahansa, mutta päätöksentekotilanteissa puhuu puolue, ei yksilö. Ja puolueet puhuvat eturyhmiensä suilla.

Täällä landella valinnanvara näytti olevan täysin noiden suurimpien kabaalien hallussa, joten oli myöskin hyödytöntä äänestää. Ei ollut Muutos2011 valittavissa, eikähän tuolla possella ole vielä minkäänlaista vipuvoimaakaan. Kohti kansanvaltaa ei siis olla menossa, vaan pitäydytään hyvävelijärjestelmässä.

Joten nyt kun kovasti syyllistetään meitä nukkuvia, kannattaisi kääntää katseet siihen, mistä ihmiset haluavat äänestää: asioista, ei tyhjistä lupauksista. Kansanvalta ei ole puolueiden valtaa. Se ei ole alueosuuskauppojen valtaa. Se ei ole virkamiesten valtaa. Se ei ole budjetin debet taikka kredit. Kansanvalta on sitä, että kansalaiset saavat vaikuttaa itseään hotsittaviin asioihin.

Sitä me emme saa tehdä. Me saamme äänestää kumileimasimia, jotka valituksi tultuaan ryhtyvät tekemään kaikkensa, jotta tulisivat valituiksi seuraavankin kerran. Minua sellainen ei huvita.

tiistaina, lokakuuta 23, 2012

Steitmenttejä näköalattomuuksista

Kaksi asiaa: Estelle ja Kataisen "puukottaja". Aloitetaan jälkimmäisestä.

Jo eilen tapaus vaikutti epämääräisestä uutisoinnista huolimatta ihan muulta kuin minä se otsikoitiin, ja tänään on jo saatu luettavaksi, mitä puukon kanssa paikalle tullut tyyppi oikeasti sanoi.

"Voisitko sinä lopettaa minut?"

Avuttomuuden ilmaus, jonka jatko voisi kuulua "…koska niinhän sä teet joka tapauksessa masinoimalla kurjuuden maksimointia."

En kuulu varsin köyhälistöön, joten en tiedä millainen on nykyään tuilla elävien todellisuus. Sen tiedän mitä näköalattomuus

lauantaina, lokakuuta 20, 2012

Loppumattomien valintojen suossa

Että Netflix? No, hetihän minä sen hommasin, kun nimittäin kätevästi olin Spotifyn premiäärijäsen (eli maksan kympin kuussa siitä etten kuuntele juuri koskaan mitään) ja sain siten koko loppuvuoden ilmaiseksi – ja senkin jälkeen hirmu läjä leffoja maksaa vähemmän kuin se Spotify (oletettavasti ihan yhtä kustannustehokkaalla ignoroinnilla).

Runsaudenpulaa! Aivan liikaa leffoja ja sarjoja.

Muttei kuitenkaan kaikkia maailmassa koskaan tehtyjä, joten aivan liian vähän. Minä haluan katsoa koska vain mitä tahansa, enkä vain rajattua (joskin rajattoman näköistä) valikoimaa. Miten niin ei ole mahdollista kun levitysyhtiöt vartioivat oikeuksiaan? Mutku mä haluun!

Ainuttakaan kokonaista leffaa en kuitenkaan

perjantaina, lokakuuta 19, 2012

"Niettä mitäettä?" -hetki

Noita puun takaa päin näköä mätkähtäviä kulminaatiohetkiä sattuu eteen onneksi melko harvoin, koskapa niillä on tapana kääntää maailmanjärjestys – hyvin epätodellisesti ja epäuskottavasti – täysin ympäri. Melko moneen kertaan ja monella tavalla sai poliisisetä väitteensä "Ajat sitten autoa joka ei ole rekisteröity sulle" muotoilla ennen kuin ymmärsin mitä oli tolkuttavinaan.

Ihan sujuvasti olen vuoden ajan vakuutuksia ja autoveroja maksellut – katsastamassakin on käyty – mutta jostain syystä biili on edelleen rekisteröitynä liikkeelle jolta sen ostin. Asian laita ei mennyt millään jakeluun tuossa illalla, eikä se mene vieläkään, mutta jokatap, katsastuskonttorille on suunnattava tänään jos haluaa että kilvet eivät lähde kävelemään.

Miten helvetissä tämä näin on mennyt? Enkö muka ole käynyt siirtämässä tuota omiin nimiini? Ei ole mitään muistikuvaa mistään, mutta ei tuo nyt aivan ensimmäinen ostettu autokaan kyllä ole. Ja miten omistajavaihdos on kulkeutunut kaikkiin muihin tiedostoihin mutta ei tuonne? ...Missähän se luovutusosa taas mahtaa majailla?

Ei ihme että viime aikoina on ollut tapana herätä keskellä yötä parin tunnin goisimisen jälkeen – ihan niin kuin aina kun tuntuu että maailma on jotenkin sijoiltaan eikä todellisuus vastaa päänsisältöä. Kiroiluttaa tämmöinen.

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2012

Hokkuspokkusvälistävetoa

Himputin jumpe, totesin kun vilkaisin kohtapuoliin erääntyväksi pamahtanutta laskua. Onko ajoneuvovero ennen ollut noin pihkanan kallis?

No, eipä ole, saatoin pienen googlailun jälkeen todeta. Sitä on hillitysti nostettu vain noin 25% kertarysäyksellä, eli ihan säällisesti – varsinkin siihen nähden, että kyseessä on tuollainen "ilmastonmuutoksen" nimellä kulkevan verukkeen ilmentymä.

Jeah, lisää vain tällaisia fiktiivis-konkreettisia hömppälaskuja, joidenka suhteen ei vain ole valinnan mahdollisuutta. Innolla odotan milloin tulee jotain homeopatiaperusteisia vetreysveroja, vaikkapa. 

Ai, mutta sieltähän on jo valmiiksi lankeamassa hetikohta tuo haja-asutusalueiden jätevesiratkaisu"päivitys", jolla saadaan nyhdettyä myöskin täysin kosmeettisilla perusteilla rahaa niin, että kyseistä toimenpidettä ei voi välttää. Ja kun korvaavaa systeemiä ei ole tokikaan suunniteltu loppuun saakka, vaan laitteet hajoilevat säännöllisen epäsäännöllisesti… sampo on keksitty, jälleen kerran.

maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Venähdyksiä todellisuudessa

Hähä. Hä. Tiäntynki. Juuri kun tuo käsi on vihdoin vertymässä siihen kuntoon, että voi ruveta kunnolla treenaamaan, herään aamuviideltä siihen, että vastapuolen lapa on täysin jumissa.

Siinä unenpöpperössä piti tietysti ensin tunnustella josko meneillään oli sydänkohtaus tahi keuhkon kasaan painuminen, mutta lopulta taivuin DOMS:iin diagnoosina. Joskaan tuossa kohtaa en ollut kuullutkaan moisesta, satuinpahan herättyäni vain passelisti törmäämään käsitteeseen.

Jätinkö sitten reenit väliin? No en todellakaan. Aika nopeasti kyllästyin siihen joka-toinen-päivä-lepoa-meininkiin, joka lähinnä ryydytti viimeisenkin tarmokipinän. Juuri tuota venähtänyttä lihasta vähän koitin varoa, mutta miten onnistuneesti – se selvinnee huomenna.

Kyllä on vaivaista tämä meikäläisen urhottelu, vaan näillä mennään. No rest for the wicked, vaikka mikä olisi.

---

Ai niin, ajankohtaiskatsaus: en jaksa uskoa enää yhtäkään terveysuutista jonka yhteydessä haastatellaan jotakuta THL:stä. Nyt halutaan ihmiset flunssarokotukseen – laitos pelkää että 1000 ihmistä kuolee muuten. Flunssaan? Tasan tuhat, vai?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pelkää, että kun ihmiset pelkäävät narkolepsiaa, he kuolevat sen takia. Se on se pelon kierre. Ja media elää pelosta.

Ehkä turhat rokotukset ovat tehneet pöpöistä niin ärhäköitä että koituvat nykyään kuolemaksi, mutta pientä liiottelun makua olen havaitsevinani taas kerran.

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2012

Maailman pelottavin pastissi

Antakaas kun selostan. Siis kuusivuotiaan mielestä tämä oli jopa pelottavampaa kuin Hello hello hello. 

Siinä odottelet että varmaan se Erkki Liikanen taas jotain hassua tekee, niin eikös yhtäkkiä hermot pirstaleina pidäkin mennä sohvan taa piiloon maailmaa paraikaa valtaavalta pahuudelta:

Puoleen neljännettäkymmenettä vuotta en sitten tullut tarkistaneeksi notta mitenkä pelottavasta performanssista oikeasti oli kyse. Saw:n, Hostelin, Manaajan ja vastaavien karaisemana en enää toistamiseen joutunut pakenemaan kokemusta, vaan kykenin kylmän analyyttisesti havainnoimaan millä keinoin kauhu oli aiheutettu.

Huomaan traumakokemuksille tyypillisesti muistaneeni asioita väärin: ensinnäkään väriefektejä ei tehty valoilla vaan pöydästä keyaamalla, ja toisekseen biisin nimi ei ollut Paholaisnainen vaan Piru mieheks (tuohon väärinmuistamiseen kiteytyy ehkä useampiakin patoumia).

Kyökkipsykologina pystyn myös vasta nyt yhdistämään Irina Milanin sekä nimen että ulkonäön Milla Magiaan – ja noituushan siis on sangen pirullista toimintaa, kuten jokainen päiväkerhossa mustilla enkeleillä peloteltu tietää – ja jo pelkkä sana: "piru" aiheutti sellaisen olon kuin kyseinen mielikuvitushahmo olisi läsnä (sanamagiaa tämä, muuten).

Ja tätä en ollenkaan tiennyt: Irina oli tehnyt kyseisen biisin sanat Cliff Richardin Devil Woman -viisun… öh, "käännöksenä". "Originaaliin" törmäsin vasta jokunen vuosi myöhemmin velipojan kasetilla, yhdistämättä sitä mitenkään tuohon kauhukokemukseen, jota parhaani mukaan olen siitedes koittanut unohtaa. 

Ei ihan yhtä pelottavaa. Eivät osanneet engelsmannivideoteknikot keyata vissiin, eikä Cliffin – mahdollisesti maailman parasta –  ääntä oltu muilattu epäinhimillisen sähköiseksi kertsissä.

Itse asiassa Irinallakin on kyllä melko lailla hyvä ääni, nyt kun tuota uskaltaa jo kuunnella. Aika heviä matskua kyllä.

perjantaina, lokakuuta 12, 2012

Piano pena di pianoforte

Alkaa palailla mieleen miksi vihasin pianonsoittoa skidinä. Ja kitaran-. Ja miksen lopultakaan opetellut viulua, enkä haitariakaan. Ja miksi rumpujen soitto on jäänyt vähän tiäks mielikuvaharjoitusten visioimiseksi lopulta, ja kannut löytyvät eri puolilta kämppää.

Jokaiseen soittimeen liittyy nimittäin omanlaisensa kipu. Jos vaikkapa kilkuttaa pianolla 24 minuuttia päivässä skaaloja – ninq allekirjoittanut nykyään –, siinä joutuu pitämään itsensä staattisehkossa asennossa tuon ajan, ja samaan aikaan tuo asento kuitenkin muuttuu pikkiriikkisen jokaisella nuotilla.

Seuraa epämääräistä kipua – mm. tuonne lapaluiden välimaastoon – joka sabotoi jokaisen vasaranlyönnin viimeistään neljännestä asteikosta lähtien. Eikä nykyään ole edes käytössä oikea piano, vaan paljon kevyemmin soitettava kiippari – ja takana paaa.aaaljon soittamista, minkä luulisi tehneen immuuniksi. Ei ole tehnyt.

Meinaan vaan että

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2012

Putkinäköepisodien jälkeen, tai välissä

Eipä reteetä: aivoihin mahtuu taas muutakin kuin teatterintekoa – hetken ajan. Kumma miten sitä obsessoituu ihminen kun on sellainen kausi. Pari viikkoa meni siinä kun ajatteli pelkästään auditiivisesti, ja pari viikkoa ennen sitä lähinnä luminäärisen (Mitä? Ettei ole sana? On se.) projektiilin* ilmentymänä.

Käsikin alkaa vähitellen toimia. Vähitellen. Ei tuolla vieläkään varsin repiviä liikkeitä voi tehdä, mutta voinen vähitellen palata rivakampaan treenitahtiin. Ja skaalojakin voi soitella ihan molemmilla käsillä.

Harmi vain että jatkuvasti hajoavat tuolit alta. Universomolla on taas jotain kerrottavaa, mutta minä en vielä jummarra mitä. Ensin hajosi toimistotuolista pyörä, ja sitten kun korvasin sen [tuolin – ei ole ehtinyt pyöräkauppaa metsästellä] rumpupallilla, siitä väsähti tuo… en minä tiedä miksi sitä kutsutaan, mutta tuo judanssi jossa on reikiä joiden avulla voi määrittää istuimen korkeuden… No, ei voi määrittää enää.

Nyt alla on kevyemmän kaliiberin toimistotuoli, jota ei enää saa tarpeeksi korkealle, ja tuota kiipparia taas ei saa alemmas. Niin tulee lapsuusajat mieleen.

Paitsi että saahan tuon alemmas, koskettimiston. Tuossa vieressä lojuu toinen jalusta. Kolmaskin jossain taitaa jouten jäpittää. Voi näitä aivoja.

Oli muuten sikäli

tiistaina, syyskuuta 11, 2012

Karjuvat signaalit ja heikko reseptio

Aina olen peräänkuuluttanut nk. "fiksuutta", äänekkäästi peräti. Vähemmän olen kiinnittänyt huomiota kyseisen kvaliteetin soveltamiseen in actu.

Kun olen jo viikon ajan havainnoinut, että "ahaa, tällä kädellä ei voi nyt nostaa raskaita painoja," en siltikään ole varsin varonut käden käyttöä.

Eilen sulkapalloa pelatessa totesin, että "ahaa, tää käsi ei nyt tosiaan oikein tykkää". Kössiin vaihtaessa havaitsin mailan olevan tosiaan paljon painavampi kuin sulkapallovastaava.

Tänään havahdun siihen todellisuuteen, jossa vesilasin nostaminen huulille kannattaa suorittaa vasemmalla kädellä – ja olisi kannattanut jo edellisenä päivänä.

Jonkin sortin jännetulehdusta nyt diagnosoisin itselleni; kantoside ei välttämättä olisi huono idea. Tämä ei sikäli ole ihan jees, että ajattelin huomenna rakennella valot tiatterilla.

Valothan on tapana nostella kattoon, joten tuosta tullee hiukan haastavaa – mutta koska olen hiukka kreivin aikaan liikkeellä, ei lepuuttelu juuri tässä kohtaa varsin käy.

Mutta yhtäältä: koskaan ei ole liian myöhäistä opetella käyttämään vasenta kättä tehokkaammin? Tulevaisuuden hyödyt ovat rajattomat!

…Itse asiassa tämä kymmensormikirjoittaminenkaan ei juuri nyt ole ihan fiksuutta par excellence. Skaalojen soitto pitäisi jättää lepoon, ja punttien nosteluhan sitä on jo vähän aikaa ollut. Juokseminen? Haittaako juokseminen toipumista? Ehkä se vähän hidastaa? Muttei paljon? Kryogeeniseen uneenko tässä pitää vaipua? Muutama viikko varovaista kaukaisuuteentuijottelua? 

lauantaina, syyskuuta 08, 2012

Luonto estää lumenluonnin – katso kuva!

Olen nyt vähän aikaani edellä, mutta jos keväällä satutte törmäämään lööppiin: "Salakohu: Mies löytyi muumioituneena kotoaan!", niin tässä syy:

Vangittu lumilappo cutout

...Eikä taida tulla pulkkailustakaan mitään:

Vangittu pulkka cutout

torstaina, syyskuuta 06, 2012

Taistelevat passiot

Jo toista päivää olen melko lailla rampana. Aamulla könyän kuin raihnainen vanhus punkasta. Ja vaikka säkkiä hakattua/potkittua on saanut kroppansa sen verran auki että pahin jäykkyys on kadonnut, protestoivat juoksumatolla nivelet joka askeleella:

"Hei, tyyppi! Täällä puhuu sun polvilumpios. Nyt on nimittäin niin, että meikä delaa just. Että voitko pysähtyä? …Siis ihan oikeesti, meikä delaa just! Ja noi muutkin nivelet delaa kanssa ihan tiäks jos yhtään askelta otat enää! Siis yksksin askel vielä ja meikä delaa hei! Siis oikeesti, nyt jätkä pysähdyt, jeekuli [ilmaisu muutettu]! Siis saakuran [ilmaisu muutettu] sadisti, haluuxä oikeesti että joudutaan amputoimaan sun jalat ku sä et voi pysähtyä hei! " 

Ja noin pois päin, siihen saakka kunnes luovutan. No, ei sinänsä pitäisi tulla yllätyksenä, että kössinpeluulla, joka jokseenkin repivää touhua on, rikkoo itsensä – varsinkin pidemmän tauon jälkeen. Vaikka kuvittelinkin pelanneeni suht rauhallisesti – kun itse kullakin oli taidot vähän ruosteessa – joutuu kroppa melko lailla räjähtäviin suorituksiin venymään koko ajan.

Mutta siis jo toissapäivänä ihmettelin mailakäden lihasjumia – joka siis ilmeni ennen ensimmäistäkään mailanheilautusta, punttitreenissä – että mitäs minä oikein olen tehnyt tällä kädellä. No.

Tuossa oikealla sattuu olemaan koskettimisto, jolla toisinaan soittelen satunnaisia asteikkoja samalla kun lueskelen nettiä – kun nyt kerran moisen päähäni olen saanut. Käsi on siis täysin väärässä asennossa, sojottaessaan tuonne takaoikealle, mikä sitten säteilee vaikutuksensa siihen, että tänään(kään) ei punttireenistä tullut yhtikäs mitään. 

Niin sabotoivat intohimon kohteet toisiaan! Kyllä on raadollista tämä. Saas nähdä mitä yllättävää tuhoa kuukauden päästä aloittamani kolmas villitys (mikä sitten lieneekään) saa kahdessa aiemmassa aikaiseksi.

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2012

Ai niin, junttura

Uuh. Kappas. Tosiaan. Kun pääsi taas parin kuukauden tauon jälkeen hakkaamaan kössipalloa, tajuaa jatkossa tulevan välipäiviä vähän useammin. Nyt on nimittäin kroppa sen verran karrella ettei aamutreenistä taida tulla mitään. Kokeilla täytyy, mutta sen verran raihnaisesti pääsin punkasta ylös, että erityisen lupaavalta ei vaikuta.

Kätevästi jo eilisaamun punttailussa rupesi mailakäsi oireilemaan. Ei se isommin pelaamista haitannut, mutta ei kyllä auttanutkaan. Jokatap, käsipunttaus saattaapi jäädä aika vähiin tänään – ja kun myös jalat ja selkä on päreinä, jää jäljelle aika vähän mitä tehdä.

Asiaa olisi saattanut auttaa, jos olisin muistanut venytellä yhtään – juoksujen yhteydessähän olen sukupuolestani huolimatta (äijjät mitään vanuttele, noloa pousailua semmonen!) niin ruvennut tekemään – mutta kun kyseinen aktiviteetti tulee mieleen vasta kotona, alkaa olla vähän myöhäistä. Au.

tiistaina, syyskuuta 04, 2012

Toimittajat eivät jaksa ajatella

Irtikontekstista3

eivätkä varsinkaan päätoimittajat.

Panitteko merkille, että hyödyttömien/lihottavien/diabetestä-aiheuttavien hiilarien vähentäminen tappaa? Juu, näin se tekee. Miten se sitaatti meni: "Hiilarien vaihtaminen eläinrasvoihin kaappaa sut pimeälle kujalle, ryövää sut ja ampuu päähän!" tai jotain yhtä koheesiovapaata? En edes lähde listaamaan miten monella tavalla yhdessä höläyksessä voidaankaan mennä metsään.

Kysymyshän on uskonnollisväritteisestä ajattelusta, johon realiteetit eivät enää osu. Kun paha kolesteroli on kerran tapetille nostettu, voidaan rauhassa maalailla noita piruja seinille ilman että tarvitsee pysähtyä ajattelemaan. Paha on paha on paha, ja todellisuutta ei päästetä horjuttamaan jankuttamista.

Tai kun pääuutislähetyksessä toimittaja

lauantaina, syyskuuta 01, 2012

"Mutta mitä sä teet kun sä juokset?"

kysyttiin kun kerroin viettäväni päivittäin aikaa juoksumatolla. En ymmärtänyt kysymystä. 

"Siis katotsä telkkaria, luetko, räpläätkö läppäriä?"

En todellakaan. En myöskään kuuntele musiikkia, enkä varsinkaan radiota. Tämä on minun aikaani, enkä missään nimessä päästä ketään hölisemään päähäni silloin kun haen mahdollisimman meditatiivista tilaa.

Joskus ammoin, kun kotoani ei vielä löytynyt punttauslaitteistoa käsipainoja enempää, kävin salilla. Sinne oli pakko ottaa korvalappumöykät mukaan – ja soittaa täysillä koskapa kaupallinen radioskeida paukkui ympärillä. Olisivat aivot todennäköisesti räjähtäneet kovemman ponnistuksen aikana.

Halusin valita edes sen, mitä ylimääräistä päässäni risteilee. Voi olla että luureissa soiva musa oli itseni tekemää (koska jos mä haluan kuulla jonkun biisin, mä teen sen [<- mun henkkohtainen motto {Miten niin itseriittoista?}]).

Minulle päätila on hyvin, hyvin tärkeä alue. En voi sietää

perjantaina, elokuuta 31, 2012

100 tuntia orkestroitua maniaa

Tajusin juuri etten ole pitänyt kuntoilussa ainuttakaan vapaapäivää reiluun kahteen kuukauteen. Tämä ei ollenkaan välttämättä ole fiksua sikäli, että ylirasittumisen takia joutuu välillä – ninq tänään – vetelemään puolitehoilla kun ei vaan jaksa.

Eihän minulla tule kuin keskimäärin puolisentoista tuntia päivässä (josta karkeasti laskettuna siis tuo 100 tuntia tällä periodilla), mutta siltikin: olen ymmärtänyt että ainakin päivä viikossa tars ihan vaan sluibailla jotta kroppa saa vähän palautua.

Mutta minä en uskalla. Pelkään että nuljahdan välittömästi ulos, plösähdän sohvan pohjalle sipsipussi ripustettuna naamalle, rupean tylsyyksissäni taas kerran röökaamaan, ja sitten vielä dokaamaankin kun alkaa ahistaa.

Minulla ei ole itsehillintää, ja siksi kaikki tekeminen pitää väen vängällä ja systemaattisesti maanistoida. Se on joka päivä tai ei ollenkaan.

Paitsi että täytyyhän ihmisellä vähän luottamusta selkärankaansa olla. Olisko huomenna ihan jumankauta pullistelematta? 10 viikon jälkeen yksi rentoilupäivä?

Katsotaan miltä tuntuu kun on nukkunut yön yli, malttaako. Onhan tässä tämä vähän kevyempi päivä sitten takana...

torstaina, elokuuta 30, 2012

Skaalailua

35 vuotta minä sitä onnistuneesti välttelin. Ei kestä kiittää, sen aikaiset naapurit.

Nimittäin vaikka alle kouluikäisenä päädyin pianotunneille, ja ala-asteella myöskin kitaratunneille, en ikinä jaksanut soitella asteikkoja. Ylipäätään läksyt plarasin pikaisesti edellisenä iltana.

Jotenkin tuntui päämäärättömältä touhulta sellainen doremifasolatido; minä halusin soittaa oikeaa musiikkia!

Kun allekirjoittaneen luonteeseen kuuluu myös tietty "tahtoo ite!" -komponentti, on meikäläiselle aika turha kenenkään tulla kertomaan miten mikäkin asia, ja missä järjestyksessä, olisi syytä tehdä tai oppia. Passiivinen vastarinta sulkee korvat ja silmät heti neuvoilta; kantapääopisto rulaa!

Soittaminen oli alkuun vastenmielistä hommaa: sormet väsyivät, kroppakin (soittoasennot kun soittimella kuin soittimella on luonnottomia muuhun elämään verrattuna).

Parisen vuotta ehdin, turhauduttuani, olla kokonaan soittamattakin kun

perjantaina, elokuuta 17, 2012

Rutinaation rakentelusta

Toinen nousu

Küllä oli lähellä tiätteks. Tai olisi ollut ilman rutiinia.

Itsehän olen aina sotinut rutiinia vastaan. Muka. Ollut tunnustamatta, että rutiineja syntyy joka tapauksessa – niillekin jotka niitä hampaat irvessä kaihtelevat. Rutiinien väistely on rutiinia.

Mutta saadakseen jotain oikeasti aikaan – ja ollakseen itseensä tyytyväinen – täytyy rakentaa omat rutiinit, ja rakentaa ne niin että tietää mitä tekee.

Tuon juoksemisen suhteen olisi voinut käydä kalpaten. Kirjoitin jo aiemmin, miten

sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2012

Maaginen boksi

Nyrpiö

Minähän olen kertaalleen jäänyt agraarisijainnista johtuen lähetyskatveeseen, joten en varsinaisesti hakenut syyllistä Digitaa kauempaa (tai, kuten kohta huomaamme: lähempää), kun Canal+:n kanavat rupesivat pikselöitymään ja lopulta katosivat kokonaan.

No, koska kanavan ohjelmisto perustuu loputtomaan toistoon, en varsin edes kaivannut kanavia. Itse asiassa boksilla on edelleen kymmeniä leffoja, joita en vain viitsi katsoa. Mutta kun lopulta havahduin maksavani tyhjästä, soitin Digitalle.

Juu, ei heillä mitään muutoksia ollut tapahtunut (en uskonut) – mutta suositeltiin antennin kääntämistä. Tuon olisinkin voinut

perjantaina, heinäkuuta 27, 2012

Tuplaamme tehot kuukaudessa

Olen nyt kirmaillut päivittäin juoksumatolla näemmä 40 päivää. Tämä on ollut eri jännää sikäli, että viimeiset 14 vuotta olen kuvitellut, etten koskaan pystyisi juoksemaan. 

Takanahan on jokunen kerta, jolloin olen yrittänyt aloittaa juoksemista, mutta siitä ei varsin ole mitään tullut. Kroppaan on pitänyt rakentaa ihan uudet hermoradat, eikä aiemmin ole löytynyt kärsivällisyyttä, saati uskoa siihen että homma voisi oikeasti vielä toimia.

Kolaroidessa saattaa ihminen vaikkapa rikkoa kaikki nivelet navasta alaspäin: nilkat, polvet, lonkkanivelet. Siinäpä sitten opettelet kävelemään; rullatuolin, rollaattorin, kyynärsauvojen jälkeen käy helposti niin, että siirryttyäsi kävelykeppiin se jää roikkumaan pitkäksi aikaa mukaan. Omastani olen luopunut jo muutamaan otteeseen – ja pari kertaa ottanut uudestaan käyttöön kun ei vain ole nilkka kestänyt.

Itse asiassa, kun syksyllä aloitin kössin (tai wing tsunin, en muista kumpi tuli ensin), jouduin seuraavana päivänä

tiistaina, heinäkuuta 10, 2012

Kadotuksen avain

Päly

Niin oli rilleri taas: panin auton parkkiin. Huh huh, sä sanot, mut venaa, tää jatkuu vielä.

Siitä sitten muina miehinä lähdin, aseteltuani ton Parkkinapin käyttöön (maksaakseni ylimääräistä siitä paristakymmenestä minuutista, josta en ikinä ole narahtanu vaikka moneen otteeseen pummilla parkkeeraillu, mut enivei:). Siinä dallailin parisataa metriä, tiätsä, kun tuli semmonen olo.

Mä vähän taisin siinä hidastaa vauhtia kun tää pälkähti päähän, että mahdoinko mä lainkaan laittaa autoa lukkoon kun tuli sitä kännykkää räplättyä lähtiessä. Ja onko mulla ylipäätään koko avainta megessä kun on vähän semmoista muistikatkoa havaittavissa?

Kaivoin taskua. Kaivoin toista. Kolmattakin, ja varmuudeksi vielä neljättä. No, eipä löytynyt avasinta. Tarkistin. Juu, ei löytynyt, ei.

Mullahan on siitä kätsy auto, että se menee issesseen naakeliin jos

perjantaina, heinäkuuta 06, 2012

Sarjatulta unien vajoamasta

Skarbeklemmari

Jaha, että tällä lailla. Ensin ollaan viikkokaupalla kirjoittamatta, ja sitten tuupataan vuorokauden sisään kolmatta kirjoitusta – eikä selvästikään ole edes asian tynkää enää jäljellä.

Niin, tällaista tämä aina joskus. Jos vielä tietäisi että miksi.

Miksi esimerkiksi nyt en taas ole nukkunut koko yönä, vaikka viikkokausiin ei ole vuorokausirytmi karannut vaan pikemminkin eheytynyt?

Vaihtoehtoisia – tai kenties yhteiskoheesiossa toisiaan syleileviä – selitysmalleja pälkähtää kättelyssä kaksi päähän (kuin vesilintujen protesti: "Ei tarvi heitellä niitä käyttökelvottomia laitteita aina päin näköä, jumpe! Siitä saat, ja siitä!").

Ensinnäkin parin tunnin päästä pitää

Très amusant (Ranska-ilmiö)

Scribvictor

Tämoli kyllä hauska: TVO maksaa Arevalle 125 milliä korvauksia siitä, että Olkiluoto viivästyy! Hihihi.

Mä kun ihan luulin että nimenomaan Areva olis vastuussa siitä että homma tapahtuu; eikös heille peräti makseta siitä? Reippaasti ylihintaa? Vuosia jälkijunassa laahaavasta projektista, jota kaiken lisäksi rakennetaan sen verran gallialaisella tarkkuudella, että koko laitos tulee kosahtamaan heti käynnistäessä – jos siihen pisteeseen koskaan edes päästään. 

Niin vetää sanattomaksi kun ei naurultaan saa henkeä! Ihan on tikahtumispisteessä meikä taas; kiitti frendit.

Kysymys: Kuinka pahasti voi urakan kusta niin että siitä voi samalla lypsää tsiljoonia? Vastaus: kun ollaan Suomessa, teillä on vapaat kädet – ja pöytä ikuisesti katettuna. Liberté, egalité, fraternité et tout de l'argent!

Aijai, vatsa kramppaa kun on niin hassuita uutiseja. Mutta onneksi kyseessä on vasta osapäätös – tässä pääsee vielä viihtymään loppujen kahden miljardin edestä niin että taatusti kuolee nauruun. Hihihi. Ja Suomen sydän [rahat] sulaa [valuu] Ranskaan asti. 

torstaina, heinäkuuta 05, 2012

Tik tak sanoo pumppu

Scribblerun

Laitteet ja mä, me ollaan ku paita ja voe-helevetin-persie. Tuossa kun olen aloitellut juoksutreenejä jokusen viikon (ai, te haluatte pidemmän version? No, kohta kerron tosi pitkän*), muistin että hektinen, minullahan on pulssimittari.

No, vähän sillä tuppasi kestämään pulssin löytäminen – tästä olen pupeltanut jo ammoin** –, joten ajattelin vaihtaa vähän paristoa. 

Lähettimeen sain, vain kertaalleen toivoni menetettyäni, vaihdettua lätyskän – mutten saanut vehkeintä enää kunnolla kiinni (kuka pentele suunnittelee kolikolla avattavan semikierteettömän luukun laitteeseen jonka kai pitäisi olla vesitiiviskin peräti?). Mutta viesti tuntui kulkevan.

...Siis tuntui kulkevan kun

perjantaina, kesäkuuta 29, 2012

Se on jääkaappi! Se on pakastin!? Ei, vaan kisamaskotti!

Työvetmo

Tossa vaan yleis-urostelun EM-kisoja seuratessa rupesi häiritsemään, että mikä toi on toi valkoinen judanssi joka tulee aina häiritsemään kilpailijoita skabojen jälkeen. Googlasin. Ei oikein selvinnyt.

Jonkinnäköinen mobiiliappsi se vissiin on sitten? Vaikuttaa pahasti komiteasuunnittelun tuotokselta: siitä ollaan päästy yksimielisyyteen, että sillä täytyy olla silmät ja suu. Ja jalat tietty, tosiaan.

Mites kädet? Pitäähän semmosetkin olla, juu, mutta tästä nyt tuli tämmönen neliskanttinen littana (täytyy vaan toivoa ettei kovasti tuule). No, tökätään tohon sivulle reiät.

Ja sitten onnettomat maskottityöläiset juoksevat koko päivän sen systeeminsä sisällä kädet levällään. Tunteja luonnottomassa asennossa säntäiltyään varmaan voihkaisevat kristuskompleksissa notta "Eeli, eeli, lama sabaktani?"

torstaina, kesäkuuta 28, 2012

Credo, ihan vaan asiapohjalta (uskoo ken tahtoo)

Korsica

Kun nykyään on jo – onneksi ja vihdoin – vähän noloa spekuleerata sillä, miten mielikuvitusoliot haluavat meidän elävän, perustellaan uskonnon säilyttämistä oppilaiden aikaa haaskaamassa kulttuurillisilla arvoilla. 

Joten mitäpä jos ruvettaisiin opettamaan kulttuurien tuntemusta? Kerrottaisiin mistä kumpuavat minkäkin kansakunnan omituiset, irrationaaliset tavat. Siinä sivussa saataisiin yhteys niihin uskonnollisiin vaikutteisiin, jotka syöpäkasvaimen tavoin elähdyttävästi läpäisevät yhteiskuntien rakenteet. 

Oikein rakennettuna oppiaineessa saataisiin joku käsitys maailmasta, myös siitä illusorisesta jota ei ole mutta joka kovasti vaikuttaa joka kolkalla hassujen riittien kautta. Saataisiin kaikki taikauskot samalle viivalle eikä vain hösättäisi tästä meille tutuimmasta uhrauskultista.

Kenties saataisiin jo kakaroina käsitys siitä, mikä tässä maailmassa on totta ja missä menee heimotapojen ja uskomusten rajaviivat missäkin päin maailmaa – mistä ne ovat lähtöisin ja mitä kautta mitenkin muotoutuneet – sen sijaan että kaikin voimin koitetaan himmentää rationaalista ajattelua vuodesta toiseen jauhamalla samoja faabeleita vailla kritiikin häivää.

Se voisi olla hyvä oppiaine. Mielenkiintoinenkin.

lauantaina, kesäkuuta 23, 2012

Korviketta normalisointiin

Houmboi

Menneet minäni eivät millään kyenneet ymmärtämään kofeiinittoman kahvin funktiota. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi juoda kahvia jossa ei ole kofeiinia?

Sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä – vaikka olenkin tosi immuuni ihan kaikelle – saattaisi itsenikin kohdalla olla validia ajatella, että ne pari pannullista kahvia päivässä pitävät kroppaa jatkuvassa ylivireystilassa. Ei silleen eustressaavalla tavalla, vaan nimenomaan stressaavalla.

Joten aloin hellitellä ajatusta viimeisen riippuvuuden karistamisesta. Röökinhän olen pudottanut kyydistä jo moneen kertaan, ja nyttenniin olen onnistunut olemaan ilman sen verran pitkään etten enää vaivaudu laskemaan kuinka kauan.

Kahvi vain tiettävästi on ehkä kaikkein vaikein kyydistä pudotettava, siis addiktoivuudessaan jotain

perjantaina, kesäkuuta 22, 2012

Valaistumisen vaiheet

Ylti imisti

Ehkä yllättävää, mutta tänä pyhänseutuna kävinkin kaupassa sen ollessa auki! Jotenkin nuo pienemmät hymistelypäivät tarjoavat enemmän tätä sisäistä oivallusta (vipassana), joka tapahtuu kaupan ripaa repiessä:

Siinä sä olet, sä mietit että hetkinen, et ahaa, et täähän ei, et kyllähän Suamessa pitäis oven aueta vetämällä, että pääsee ulos mahdollisimman esteettömästi jos vaikka tulipalo. Mutta että täähän ei siis liiku ollenkaan; olenkmää vallan voimat hukannu? Ei, tää ei kyl liiku tää ovi. Onk tual sisäl mitää liiket havaittavis? Ei siel kyl o. Ai, ja kato tos on tommonen lappu! Mitä ne sanoo siin si? Mikä päivä? Onk ny toi päivä? Onk ny ninko joku pyhä? Ai sen takia tämä ovi ei liiku vaik kuin repis? Ahaa! Joo! Mää ole ajanu taas ihan turhaa tän matkan, ja nyt tarvii sit mennä toiseen suuntaan vähän viäl kauemmas sin helvetin aapeeseelle misä kaik kansa muutenki vaeltaa verolpantavina. Voi perse. Mut et ahaa! Et näin kävi taas. Soon tää samsara vissiin juu.

Moni muukin oli hoksannut että kohta menee kiinni tämä, että menee meditoinniksi jos tulee vaikkapa tunnin päästä. Moni, moni muu oli havahtunut samaan todellisuudenvääristymään; varsinainen Pamplonan härkäajo oli hyllyjen välissä meneillään. Mutta ihan järjissäni selvisin sieltä, kiitos vaan kysymästä. En edes hampaita yhtään kiristellyt. Ahimsaa ja upekkhaa noudattaen nibbidan kautta passaddhiin – ninq koko muukin parviälytön kansa.

sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2012

Spoilertajia! Ilmiantajia!

Pamfle

Onko jonkun mielestä nyt oikeesti hei reilua se, että kun tällä haavaa karsintapelit tulevat samanaikaisesti, ja olet sitten naruttamassa sitä toista matsia kovikselle, jotta voit katsoa sen heti tämän ottelun jälkeen, niin selostajapa raportoi sinulle että missä mennään siellä toisessa matsissa?

Ei ole! Kenenkään mielestä ei ole kivaa eikä rotia havaittavissa tässä. Kukaan täysjärkinen ei halua ruveta katsomaan matsia jonka tuloksen tietää etukäteen.

Mutta ei kun meidän pitää päteä ja spekuloida että kukas tästä lohkosta nyt onkaan sitten menossa jatkoon kun tilanne siinä matsissa, jonka haluaisit katsoa kohta ihan jännäkkeena, on nyt sitten kavallettu.

Ilman selostustako nuo pitää katsoa, hä? Kyllä on elämä taas vaikeaksi tehty.

lauantaina, kesäkuuta 16, 2012

Palveluntoimittajan omaksitunnoksi?

Iseebuildings

Aina joskushan ihminen huvittelee menemällä mol.fi-sivuille tsekkaamaan, josko juuri nyt olisi tarjolla se juuri meikäläiselle selvästikin räätälöity duuni: haastava, mutta palkitseva, juurikin allekirjoittaneen ekspertiisiä kirkuva isopalkkainen… No, te tiedätte. 

Ei nyt ihan vielä sellaista vastaan tullut, mutta sen sijaan tuli toimi, jollaista en muista ennen nähneeni: mystery shopper eli haamuostaja.

Olen joskus myhäillyt ajatuksella, jossa perustaisi firman, joka vakoilisi toisten firmojen toimintaperiaatteita, löytäisi niistä aukkoja, kehittäisi ratkaisumallin, ja pistäisi sitten kauppamiehet myymään mittatilattua ratkaisua.

En ole mitenkään yllättynyt, että kyseinen liiketoimintamalli on jo toiminnassa. Ei tosin ihan yhtä totaalisena, koska tuo alkuperäinen ajatushan

torstaina, kesäkuuta 14, 2012

Kännykällä parkkiin

Tumptump

Elämän helpottaminen on hieno asia. Siksipä on olennaista helpottaa sitä vaikeuttamatta sitä.

Havahduin vihdoin siihen, että parkkirahaa ei ikinä ole mukana, koskapa ei ole mitään syytä enää käydä automaatilla hakemassa seteleitä, joita rikkoa, joista pyytää takaisin parkkimittareihin sopivia kolikoita – ja nakella viisi- ynnä kymmensenttisillä vesi-/ilma-/tulilintuja.

Minkä himputin takia liikenteessä pidetään hiluja joilla ei tee mitään? Ei niitä mihinkään possuunkaan voi laittaa kun pankintäti vain viittoo johonkin koneelle joka vetää välistä hirmu provikat… vai onko niitä koneita edes enää? Kuvittelenko vain?

…Niettä vaihtoehtoisesti kuljettaa mukana ja räknätä kassalla että tässäpä, myyjähenkilö, Teille läjä hyödyttömiä kolikoita – lasketko sinä* nopeammaksesi vai laskenko minä kun on tuo matematiikka aina ollut vähän lapsipuolen asemassa meitin huushollissa? Eipäpä kylläkäänpä.

Joten hankkiuduin ottamaan selvää notta mitäpä vaihtoehtoja

torstaina, kesäkuuta 07, 2012

Suprazen

Uuvel

Ray Bennettin Alisuorittajan manifesti on nimensä mukainen: sivuja reilusti alle sata, ja sivukoko tuommoinen A6 tai jotain. Teksti sentään ei ole erityisen isoa, eivätkä rivivälitkään ihan tolkuttomia, mutta joka tapauksessa: ei mikään tiiliskivi.

Olen näköjään parissa kuukaudessa päässyt sivulle 26 – enkä muista lukemastani yhtikäs mitään –, joten lienen oivaltanut pohjimmaisen viestin jo etukäteen… Mikä lienee sekin alisuoritumista puhtaimmillaan: "Luenpa kirjan joka ei varmasti pääse yllättämään. Yllätyksiä tarjoavat kirjat vievät ikävästi mukavuusalueelta johonkin tiäks henkiseen Beirutiin, joten luen – tai siis 'luen' – vaan tommossia jotka on… emmä jaksa selittää, mut tommossia".

Onko alisuorituminen vähän ninq zen? Meikäläisen vinkkelistä on. Meikäläinen on ihan "Ömm…" joka asian suhteen koko ajan. Joku tulee kysymään jotain, helppoa tai vaikeaa, ja mä olen aina että: "Ömm…"

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2012

Haku pidossa

Hemsk

Jaa-a. Kuinkahan monta vuotta olen keväisin ajatellut, että "tänä vuonna minä haen sinne Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjalle" – ja pakannut sitten syksyn sen verran täyteen, että Helsingissä ramppaamiseen tarvittaisiin madonreikä ynnä karkauskuukausi?

No, vielä olisi vuorokausi aikaa. Jostain syystä en konsaan ole nähnyt vaihtoehtona sitä välimallin tapausta, että lähettäisin hakemuksen, ja sitten en muka pääsisikään – vaikka ihan itsekin koen kirjoittamisessani olevan jotain parannettavaa, kun kerran koulutukseenkin hakeutuisin.

Tai… Mitähän varten ylipäätään olisin hakemassa? Teoreettisesti katsoen tiedän jo etukäteen kirjoittamisesta kaiken olennaisen (ja, aivan totta, olen myös hirmu  vaatimaton – sekä perin objektiivinen itseäni havainnoidessa), mutta varmastikin hakisin tiettyä inspiraatioliipaisinta. Veruketta langeta loveen ja hurmoksessa liimata sormet näppikselle.

Jos olisin alan koulutuksessa, kirjoittaisin myös ihan himona; tiedän tämän kokemuksesta konsapa näin on aina käynyt. Bonuksena saattaisi tapahtua myös jonkin sortin verkostoitumista, joka kuulemma sekin on kova sana nykyaikana. Tuon tiedän itseltäni vaativan vähän enemmän ponnistelua, mutta olen myös nykyään vähän vähemmän introvertti kuin ennen.

Vaan, niin, taitaa käydä jälleen kerran sillä tavalla että katsellaan vuoden päästä uudelleen. Vaikka jo toisen kerran olen jonkin verran naputellut ennakkotehtävääkin.

torstaina, toukokuuta 31, 2012

Tunnetilasta toiseen, virtuaalisesti!

Napolle

Hihihi. Kätevää on lähettää DHL:lle spostia että: [ilmaisu dramatisoitu]

"Kuulkaas nyt hei. Huomaan että tämä lähetys on muka toimitettu perille, mutta en kyllä yhtään muista tuollaista saaneeni. Mitäs kuulkaas oikein tämä tämmöinen on, häh?"

– ja sitten muistella että hetkinen.

Että enkös minä silloin pari viikkoa sitten puhelimessa sanonut että laita siihen terassille kun en nyt satu olemaan kotona.

Ja sitten kun tulin kotiin, huomasin postilaatikossa (harhautus)paketin – joka ei luonnollisestikaan ollut juuri tämä paketti, mutta kun näitä paketteja on viime aikoina taas tullut sieltä sun täältä ympär maaliman, niin eihän sitä pysy ihan kärryillä että mitä piti tulla mistä ja milloin.

Niin kävelet sitten tuiman palautteenjätön jälkeen sinne

keskiviikkona, toukokuuta 30, 2012

Liikunnan kangistavat vaikutukset

Limbs

Jos haluaisi nähdä kroppansa oman elämän metaforana, voisi todeta menneisyyden olleen kipeä ja jännittynyt. Ja lyhyellä jänteellä olisi tavallaan oikeassakin.

Nyt nimittäin jokaisen porrasaskeleen edessä sooma parkaisee: "Augh! Mitä jos ei koskaan mentäisikään tästä!? Mitä jos, jooko?".

Parin viikon saikun jälkeen kun kiskaisee itsensä sulkapallokentälle, on ensin pettävän häkellyttävä tunne: "Mitä, mihinkään ei satu! Mikä on tämä autuas olotila?". 

Seuraavana päivänä kun sitten hankkiutuu kössikentälle, voi todeta hutlaariosaston jo pistävän sen verran vastaan, että äkäisemmät singahdukset on syytä unohtaa.

Ja sitten seuraava aamu… Todellakin tuo

tiistaina, toukokuuta 29, 2012

Oman elämän mystifiointi*

0508061028

...voi olla pöljää, mutta jännäähän se kyllä on.
Turha kiistää, melko lailla kaikki tekevät sitä:
arjen kokemuksiin ympätään vähän ekstraa ja synkronismia
– nähdään yhteyksiä siellä missä niitä kaiken järjen mukaan ei pitäisi olla:
miten ninq just nyt
just mulle
kävi just näin?

Olen luonnollisestikin ruvennut systemaattisesti mystifioimaan omaa elämääni ihan äskettäin. Ostin nimittäin pari softapätkää taas AppStoresta:

Ensinnäkin aikajananteko-ohjelman; jostain syystä nimittäin haluan juuri nyt selvittää milloin on tapahtunut ja mitä, sillä lailla visuaalisesti eritellä elämäni aikakausia.

Ei tuo tietenkään yksinään vielä mitään mystifioinnin ämpäriä täytä, mutta

perjantaina, toukokuuta 25, 2012

Natsiajokortti

1008062243

…Sitä vain, että ihmisiltä pitäisi vaatia lisenssi natsikortin käyttöön. Puurot on sekoitettu velliin jälleen kerran eutanasiakeskustelussa: toiset puhuvat oikeudesta päättää omasta kuolemasta, toiset oikeudesta tappaa muita.

Jos joskus löydän itseni tilanteesta, jossa loppuelämäni on määrätty jatkuvaan kipuun, tuskaan ja ahdistukseen, minä tapan itseni.

Mitä todennäköisimmin se tulee edelleenkin olemaan Suomessa rikos, mutta niin minä teen – Sveitsissä tai Hollannissa tai junan alla (ja tiedän kyllä vaikeuttavani junakuskin loppuelämää sielullisilla traumoilla, mutta ovatko nämä eutanasiaa bannaavat paremmintietäjät itse kokeneet sen, mitä on elää loppuelämänsä kivussa, tuskassa ja ahdistuksessa? Eivät ole.)

Ihmiselämän pyhyys on silkkaa sanahelinää. Me kaikki tällä hetkellä

torstaina, toukokuuta 24, 2012

Luonto nujertaa ihmisen

1008060035

Niinpä kerkisi taas revähtämään tuo nurmikko hillittömäksi voikukkaniityksi. Ei kato millään voinut leikata just silloin kun olis ollu sen aika – kun oli saikulla nääs.

Olis tietty ollu näyttävää jos olis löytynyt ruohonleikkurin päältä nyykähtäneenä tajuttomaksi, verta nenästä noruen. "Tämä mies se piti pihastaan huolen! Amen*."

…Eli tänä vuonna oli ihan päteväkin syy? Viime vuonnahan syynä oli se, että satoi pari viikkoa putkeen; eihän siinä voi leikata, menee tukkoon kone heti.

Rupeaa menemään kriittiset venymät tuossakin

tiistaina, toukokuuta 22, 2012

Klyyvari lestissä

Tiätyä

…eli nyt on koettu sekin ihme, jossa lääkäri pyytää kontrollikäynnille tullessani sisään etuajassa! Etuajassa, voitteks hiffaa?

Itsehän olin, luonnollisestikin, paikalla jo parikytä minzaa presuppositiossa

(vaikka asfalttimafia yrittikin kampittaa ovelasti laittamalla tietyöt niin, että huomasin sijaitsevani liikennesumpun sisäpuolella valtatielle tullessani; vähänkö röyhkeästi kiilasin jonon – joka oli onnexi menossa oikeaan suuntaan, eikä väärään, mikä sekin olisi ollut toki mahdollista, ja sittenpä olisi ollut sillä letkalla peruuttelemista koska meikähän ei rupee väisteleen – kärkeen),

ja mietinkin josko pitäisi vielä käydä joutessaan kanttiinin puolella lorvimassa

(ja parkkiaikaakin tuli laitettua aika ruhtinaallisesti, mutta sitten vasta ruhtinaallisesti olisikin tullut laitettua jos

sunnuntaina, toukokuuta 20, 2012

Excuse me, whose way is this?

Sen isommin ajattelematta tuli viikko sitten oltua hetken aikaa tekijänoikeusrikollinen. Sallikaa mun puolustautua ennen lynkkaatiota: karaoke.

Ah? Että vähän selkeämmin? Noh. Jossain välissä taisin mainita sellaisesta karaokeohjelmasta kuin Red, joka on tarjolla iPhonelle. Saatoin haukkua softan lyttyyn – muistan tehneeni sen ainakin tuolla AppStoren puolella, arvosteluissa.

Ongelmanahan oli (mm.) jatkuva kaatuilu, mutta kun jonkin aikaa odoteltuani testasin josko bugeille olisi jotain tehty (kiitos allekirjoittaneen rakentavan kritiikin, eittämättä), havaitsin että eihän se enää kaadukaan, ainakaan päntiännään.

Joten ajattelin "huvittaa" FB-kamuja heittämällä tarjolle tulkintani biisistä, jota ei juuri kenenkään kannattaisi laulaa: My Way.

Luonnollisestikaan en antanut

lauantaina, toukokuuta 19, 2012

Paskiaiset

Baskerk

Annos groteskia; koitan välttää juhavuorismaista detaljisuutta, mutta en välttämättä onnistu – joten herkkämielisemmät: kääntyös takaisin, ällös lukeos juuri tätä.

Nenäleikkaukseni takia olen nappaillut panacodia parhaimmillaan kuusi päivässä – ihan reseptin mukainen annos, joskin maksimi, jota olen vähitellen ja varovasti vähentämässä. Senkin takia että Panacodilla on sivuvaikutus.

Se nimittäin aiheuttaa ummetusta.

Nenäleikkauksen saikkuohjeena on välttää kaikkea ponnistelua. Ei saa kumartumalla tuoda verenkiertoa päähän, tai nostamalla mitään; ruoka pitää syödä kädenlämpöisenä. Minusta tässä on ristiriita.

En nimittäin tiedä mitään fyysisempää toimintaa kuin

perjantaina, toukokuuta 18, 2012

Seurastamo

1008060031

Jälleekerrauntturhaatavoitellessanpälkähtpäähän ilmaus, joka ei ole oikea sana, mutta hyvin kuvaava, jos haluaa ymmärtää sosiofoobikon sielunmaisemaa.

Kun nimittäin sosiofoobikko astuu ovestaan ulos, hän huomaa välittömästi olevansa seurastamokyydissä. Hän ei tiedä milloin veitsi tulee viuhahtamaan, mutta seuraalle ollaan matkalla.

Vaikka sosiofoobikko tekee parhaansa ollakseen täysin huomaamaton, hän löytää itsensä uudestaan ja uudestaan halal-tilanteesta, jossa joku on viiltänyt häneltä kurkun auki (vaikkapa sanomalla "Hei, mitä kuuluu?"), minkä jälkeen voidaankin yhdessä seurata elinvoiman valumista lattialle. Artikuloinnista ei oikein tule mitään.

Seurastamo voi olla fyysinen paikka, vaikkapa koulu, mutta ennen kaikkea se on henkinen tila, joka valitettavasti saattaa tunkeutua omaan kotiinkin kenen tahansa seurastajan mukana. Tai puhelimen välityksellä aivan mihin – ja koska – tahansa!

Mutta miten päästä ulos seurastamosta? Tulemalla seuraasta -stajaksi, niinkö? Eikös siinä vain vaihdeta roolia saman kehyksen sisällä? Ja miten se ylipäätään tapahtuu? Ansainnee ihan  oman postauksensa tämä (jonsei peräti useampia – konsapa en ihan kristallinkirkkaaksi tuota ole itsellenikään kiteyttänyt).

keskiviikkona, toukokuuta 16, 2012

Rinoplastia dolorosa

Brokennose

…eli jos satut olemaan nenäleikkaukseen menossa, kannattaa lekurille etukäteen hyvin, hyvin hartaasti tähdentää, että jos kipulääkitys ei ole kohdallaan, päätyy lekuri itse samanlaiseen leikkaukseen. Muuten tiedossa on sessiollinen loputtomalta tuntuvaa kidutusta.

Lääkärithän tuntuvat olevan sangen immuuneja potilaiden kivuille, ja jostain hysteerisestä porttiteoriasta johtuen annostelevat troppia aina alle tarpeen.

Voin kertoa että kun päästään osteotomioihin [<-nenäluun rikkomista] saakka, on tuntoaistin alueella kohottu melkoisen sinfonisiin sfääreihin – mutta potilaan vääntelehtiminen, katkonainen hengitys yms. eivät ole riittävän räikeitä signaaleja lääkityksen lisäämiseksi. Sitä pitää itse pyytää – vaikka koherenttien virkekokonaisuuksien muodostaminen ("Entschuldigen Sie, bitte, Herr Doktor…") onkin suht haasteelliseksi tuossa tehty – ja moneen otteeseen, koskapa lisäys on aina minimaalisin mahdollinen.

Harmi että sikäli olen tyypillinen suomalainen mies, että

lauantaina, toukokuuta 12, 2012

Nenä poskella

Nosepanic

Aattelin käydä murtamassa nenää (omaani). Koskapa se on vinossa. Koska tulin sen vahingossa murtaneeksi. Parikeet vuotta sitten. Ja apnea.

Parikyt vuotta?! sä ihmettelet. No, ei se nyt niin vinossa ole että. Mutta kuitenkin niin vinossa että. Mutta tosiaan: parikyt vuotta ennen kuin.

Voin vaan kuvitella sen sairaanvalkoisen huoneen ja sen häikivän valon vähän ku hampurissa, paitsi että lekuri ei osu suuhun, vaan just ohi. Ja silmieni alla! Kauhulla odotan, että se jossain vaiheessa sanoo "…Oho?".

Juuri eilen satunnainen kössikaveri kertoi

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2012

Ikioma kaukalo!

Tämänkertaisen sarjakuvamme sankarina viimepäivien kuohuttava konna:

Page 1

perjantaina, toukokuuta 04, 2012

Miljoonapilkkiä lätkäjäillä

Nosy

Niin on isänmaallisiksi menty että lätkän ämmämmissäkin näytetään vain Suomen matsit. Varmaan seuraavissa peleissä sitten näytetään enää Suomen tekemät maalit, ja muuten pidetään täysi radiohiljaisuus – paitsi niille jotka haluavat erikseen maksaa maltaita [mitä tuokin nyt sitten on tarkoittavinaan... "Mallastuotteet, tuo entisaikain vipurahasto"?].

Tässä on se huono puoli, että lätkän ämmämmissä olen mieluummin aina katsonut nimenomaan niitä matseja, joissa Suomi ei pelaa, koskapa Suomella on tapana pelata alle oman tasonsa jatkuvasti. Onhan se tietysti kiva että jokaisesta suupalamatsistakin onnistutaan leipomaan jännäri, mutta kun välissä sitä ihan vaan rentoutuisi mailabalettia ("Ach! Quel rond-de-jambe!") katsellen.

Yhtään ei ole ahneutta havaittavissa siinä, että loput matsit siirretään maksukanaville, joiden pakkomyynti hyödyttää varmaankin junnulätkää aivan penteleesti. Tai siinä että halvimmatkin katsojapaikat paikan päällä on, mitä, nelinkertaisetko hinnaltaan verrattuna edellisiin matseihin, tai joka tapauksessa moninkertaiset verrattuna naapurimaassa ihan samoista kisoista veloittamiin paikkalippuihin.

Mutta lätkän ämmämmäthän on vain kerran vuodessa, joten… Hmm, pitäisköhän tuo ruoho jo leikata? Kevätsiivous taklata? Öljynvaihto karvata?

---

[haamu 050512klo1124] Ja mikä erinomaisen hienoa: mainoksia tulee niin përkëlëësti. Ai säätänä. Kyllä on vïtün kommeeta (ja urheiluhenkeä nostattavaa) että erän aikana ehtii tulla kaksi (2) mainoskatkoa! Kaksi! Erän aikana! Ja studiossakin tärvätään vain noin puolet erätauosta pelistä puhumiseen kun se toinen puoli käytetään (Jee!) mainoksiin! Jes! Mainokset! Just niitä vartenhan urheilukisoja järkätään! Tätä eivät ylellä ymmärtäneet, nyt kun jälkikäteen fiksumpana miettii.

Ei, ahneudesta ei voida puhua mitään näiden kisojen kohdalla.

tiistaina, toukokuuta 01, 2012

Astiahumidori

Lookinat

Ach, vappu! Mikäpä olisikaan parempi aika googlailla astianpesukoneen korjausvinkkejä? Kun laskuhumalaiset miettivät miksi ihmeessä juuri nyt taksijonot tuntuvat niin loputtomilta, meikä se vain vakoilee notta mistä voisi johtua se, että kone ei enää lämmitä vettä, ja siis jättää astiat kylmännihkeiksi & kaikkea-muuta-kuin-puhtaiksi.

No. Kävi ilmeiseksi, että ohjainkortin tinat on höltyneet. Pitäisi siis jäljittää kyseinen kortti jostain värkin uumenista ja ottaa kolvi käteen – jos siis haluaisi säästää pari sataa, mitä monikaan ei varmasti halua, varsinkaan vappuyönä.

Vaikka olenkin joskus purkanut pyykinpesukoneen osiinsa, ja

maanantaina, huhtikuuta 30, 2012

Fönsträätiön fysikaaliot

Muutilo

Kaikki muuthan varmasti ovat aina tienneet, ihan sisäsyntyisesti, tämänkin. Mutta minä en ollut tullut edes ajatelleeksi. Sallinette että peruutan vähän klarifikaation takaamiseksi:

Nythän aletaan lähestyä sitä aikaa vuodesta, kun tuolla yläkerrassa on aina tuskallisen kuuma. Mutta! Mitä jos?

Tuon pannahisuuden väistämistä ehkäisemäänhän asennutin uuden, tuulettavan katon, mutta ihan perinteisen ikkunoitse tapahtuvan tuuletuksen suhteen en siis ole koskaan tullut esittäneeksi itselleni kysymystä siitä, mitä ikkunaa kannattaa pitää auki, ja mitä kiinni. Jotain väliä kai väistämättä pitää luukutuksella olla?

Tämän talon ensimmäisenä kesänähän havaitsin, että

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2012

Emmämitäännähny. Tai kuullu. Enkä sanois vaikkoisinki.

Uuh, yliradikaalia ikonoklasmia:

Seehearsaycarved

"Joo," tilittää artisti: "tää on ninq kannanotto tähän nykysee poliittisee ilmapiirii tai median touhuihi tai ihavvaa ihmiste olankohautteluun sillon ku jotain ninq oikeesti tars tehä jollekki, tai jotai… No emmä tiiä, mitä sä tivaat siin koko aja! An mun ol. Tosi reiluu tommone hei. Toine vaa taidet yrittää täs veistellä ni sit ollaa koko aja tivaamas et mitä sä yrität ninq sanoo täl. No jos mä haluisin just sanomal jotai sanoo ni kai mä si sanoisin, hitsi."

tiistaina, huhtikuuta 24, 2012

slogans = slow guns

Köykäisellä käsitetaidevalistuspropagandalinjalla jatketaan yhäti vainen:

Sloguns

…että olkaapas nyt varovaisia niiden iskulauseittenne takana! Ties mitä kaikkea saatte aikaan niiden kanssa juoksennellessanne (jos siis sattuu olemaan tapana juoksennella ympäriinsä iskulauseet ojossa)...

maanantaina, huhtikuuta 23, 2012

Epäpropagandaa

…eli dadan puolella kuljetaan jälleen:

Irtikontekstista3

Iskulauseita jotka eivät tarkoita yhtikäs mitään – jotka ovat oikeastaan niin tyhjiä merkityksistä että tarkemmin katsoen kääntyvät itseään vastaan – käytetäänkö niitä?

Äkkiseltään ajatellen poliittinen retoriikka on juurikin epäviestintää tehokkaimmillaan: pyritään siihen ettei sanota mitään, mutta kuulostetaan siltä kuin sanottaisiin. Jälkikäteen voidaan sitten tulkita missä kontekstissa ollaan oltu, kenenkin mielestä. Tällä voidaan hyvin pitää pystyssä erehtymättömyyden kulttuuria, joka onkin melkoinen multiversumi.

Tehokkaimpia iskulauseita lienevätkin

lauantaina, huhtikuuta 21, 2012

Lisätkäämme pulinaa ja pulputusta

Ständinger

Puheviestinnän professori Pekka Isotalus on päästetty skrivaamaan arvokkaasta aiheesta:

"Lukuisat tutkimukset osoittavat, että puhumisen taidot vaikuttavat koulussa ja työelämässä menestymiseen. Puhumisen taidot vaikuttavat myös läheisten ihmissuhteiden syntymiseen ja siihen, kuinka paljon saamme näissä suhteissa tukea."

Kuvittelin, että asia olisi nykyään paremmalla tolalla kuin kaukana edellisen vuosituhannen puolella, mutta kirjoituksesta päätellen mikään ei ole juuri muuttunut. Sääli; siellä menee edelleen haaskioon hirvittävä määrä tolkun ihmisiä jotka eivät vain saa suutaan auki – ja päätyvät jurnuttamaan neljännestehoilla loppuiäkseen kun kukaan ei vain huomaa potentiaalia.

Ja ylipäätään klonksuva viestintä aiheuttaa

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2012

Kun kyyti on kylmää, kusen housuuni

anti-bullying-charity-school-tie-small-59832.jpg

…ja hetken on lämmin. Tähän päätyi Persujen ylireaktiivinen päättäjistö.

Kun lehdistön koulukiusaajat riittävän tarmokkaasti ja yksimielisesti jatkavat tönimistään, on valittava omasta joukosta joku uhrattavaksi – jos siis ei enää onnistuta näkemään koulunpihaa potkivilta kengiltä.

Lainaan nimim. Pääkirjoitusta kautta maan:

"Huumori on vaikea laji, yhym yhym, mutta minäpäs tässä vähän, yhym yhym, veistelen, kun olen niin paljon pätevämpi, ja, yhym yhym,  koitan saada ainakin jollekulle potkut siksi että joku on tullut kirjoittaneeksi, mikä on, yhym yhym, meikäläisen duunia. Meikäläinen siis, yhym yhym, ihan ammatikseen tätä, päivittäin! Ja korrektisti, aina. Yhym."

Jeah, journalismia.

tiistaina, huhtikuuta 17, 2012

Todellisuuskaivantaa

Jumpster

MIT:n ja Nokian masinoima Reality Mining on ei-niin-yllättäin hieman kapeampialainen ja instrumentaalisempi tanner, kuin mitä ensimmäisen kerran sanapariin törmätessäni visioin – joten jätän tuosta vain linkin, ja (tavoilleni uskollisna) siirryn sivuraiteille (vauhdikkaasti kuin Indiana Jones, Short Round ja se ohjaajan vaimo).

Toivottavasti Reality Mining joskus ulottuu runollisemmallekin alueelle, eli inhimillisen toiminnan ymmärtämisen sfääreihin. Ihmiset kun tuntuvat sangen peruuttamattomasti asuttavan eri todellisuuksia.

Eri todellisuuksissa asustellessaan itse kukin tuntuu asettuvan

maanantaina, huhtikuuta 16, 2012

Sisäinen sankani

Substanssivapaata taidetta, jonsei peräti dadaa:

Sisäinensankani

…mutta onko mikään koskaan todella substanssivapaata? Ei! Aina on löydettävissä – varsinkin jos on taipumusta toisten sanomisten ylettömään tulkitsemiseen – (m)asenteita sekä maailmankatsomuksellisia väärähdyksiä, joista voi ammatikseen nousta moraalissa lintuperspektiiviin ja heristellä unisonissa: så så! Ollaan me semmossia ajattelun laskiämpäreitä kaikki tyynni.