maanantai 11. heinäkuuta 2011

Matalia kynnyksiä, rukseja seinällä ja tyhjä pää

Scribajo

Rutiinit on ihaneja! Niiden luominen vain osoittautuu kerta toisensa jälkeen yllättävän hankalaksi. Aina homma hyytyy alkumetreille, kun jotain tiätsä tulee siihen silleen että tota.

Itselläni on paha tapa tuunata elämää jatkuvasti uusilla rutiininrutistusyrityksillä, mutta tulee edelleen kompasteltua, jos ei ihan alkumetreillä, niin jossain matkan varrella – kun pääsee unohtumaan minkä takia mitäkin tekee.

Toisilla sitten on siitä onnellinen sisäinen rakenne, että rutiinit jämähtävät päälle loppuelämäksi, ja niistä ei lipsuta. Mutta heillä ei välttämättä uusia kuvioita ilmaannu, kun taas itse kaipaan jatkuvaa muutosta.

Ykkösohje näissä hommissa on aloittamiskynnyksen laskeminen niin alas, että lipsuminen on mahdotonta. Jos kuntoilun esimerkiksi aloittaa – sen sijaan että pinkaisisi joka päivä kymmenen kilsan lenkille – sillä, että nostaa kerran päivässä puntit lattialta (ja jos sitten tuntuu siltä, että enempi ei huvita, laskee ne takaisin alas), on huomattavasti helpompi pitää kiinni siitä, että ylittää kynnyksen joka päivä. Helposti juolahtaa siinä mieleen, että kun nämä nyt on käsissä, niin jospa sitä vähän hetkuttelisi niiden kanssa, kerta. Siitä se lähtee.

Rasti seinään -metodi on toinen kannatettava systeemi. Jos päivät sattuvat muistuttamaan toisiaan, tulee helposti unohdettua mitä on milloinkin tullut tehtyä – mikä edesauttaa rämettymistä eli luisumista ulos rutiineista. Senpä tähden on paikallaan hommata joku GTD-softa, johon lykätä duunattavia asioita.

Itse tein vastikään sen virheen, että lykkäsin taulun täyteen kaikenlaista pientä, ja homma rupesi tuntumaan urakoinnilta. Jos niitä pikkuisia kynnyksiä on parikymmentä päivälle, lispahtaa homma lintsailun puolelle. Seitsemän jobia päivälle lienee maksimi. Sieltä ihan ilokseen ruksii, vähän jotain tehtyään, hommia päiväjärjestyksestä. "Jesh, siirsin tuon lojuneen judanssin pois keskeltä lattiaa: päivän siivoilut suoritettu!"*

Kolmantena metodina on hyvä pitää myös pääntyhjennystä. GTDstä huolimatta saattaapi takaraivolla makailla kaikenlaista epämääräistä lojumassa. Joten kirjoittaminen, ihan puhtaalla assosioinnilla, vapaalla pudotuksella, on mainio työkalu. Selkenevät ajatukset, ja lakkaavat poukkoilemasta joka välissä tajuntaan.

Tarkoitus ei ole pusata painokelpoista matskua, vaan yksinkertaisesti kirjata alas mitä päässä sattuu viheltämään. Noita tuherruksia ei ole tarkoitus lukea kenenkään, joskin saattavat hyvin sinkauttaa ilmoille aihelmia, joita voi sitten tarkemmin käsitellä vaikka blogissa jos sattuu vauhtiin pääsemään.

Mutta tuotakaan kirjoittamista ei kannata virittää edes siihen suositeltuun parinkymmenen minuutin slottiin – se kun on aika pitkä tovi silloin kun päässä ei vain liikahda mikään. Kun jotain on saanut kirjoitettua – vaikkapa vain että "Nyt ei kyllä huvita yhtään tämä", se on siinä. Ruksi seinään. Parisen viikkoa samaan tahtiin, niin rutiinit ovat valmiit, ja todennäköisesti tulee tehtyä muutakin kuin vain ne pakolliset kvasitoimet.

---

*Ma siis vihaan siivoilua, sydämeni pohjasta, joten tuohon toimeen täytyy tarttua erityisen varovasti ettei hermot napsahtele poikki...

Ei kommentteja: