torstai 14. heinäkuuta 2011

Kansakunta nousuun, fiuuhh!

Scriblapio

Kumpi on olennaisempaa: se, että ihmisillä on töitä, vai se, että asiat tulevat hoidetuiksi? Miksi ollaan jatkuvasti hirmu huolissaan työllisyydestä, mutta yhteiskunnassa on koko ajan vaikka mitä rempallaan? Olisi mitä tehdä, mutta siitä ei makseta – miksei?

Kaikki tekeminen säädellään ylhäältäpäin, vaikka jokainen (ja tarkoitan tällä nyt ihan jokaista) pystyy kehittämään ympäristöstään sata mahdollista kohdetta, joille juuri hän osaisi tehdä ja kykenisi tekemään jotain, josta olisi yleistä hyötyä, ja hänelle itselleen iloa. Miksi kaiken pitää olla niin himputin säädeltyä?

Nämä ovat tietystikin kovin tyhmiä kysymyksiä, mutta joskus ei malta olla skrivaamatta mitä sattuu...

Töissä olevat ovat siksi niin ylityöllistettyjä, että raha. Asiat hoidetaan nopeasti ja heikosti siksi, että raha. Olennaista ei ole se, että huolehdittaisiin asioiden järkevästä hoitamisesta, vaan raha.

Ei ole varaa budjetoida, koskapa rahaa on rajallisesti. Kuitenkin samaan aikaan oletetaan asioiden hoituvan ilman panostusta, jos ei muuten niin vapaaehtoisvoimin. Aina sen joku hoitaa. Ulkomaalaiset vaikkapa (kun eivät ymmärrä olevansa orjatöissä) – kunhan eivät vaan asumaan jää?

Kysyntä ja tarjonta eivät oikein kohtaa, ja luulen sen johtuvan siitä, että katsotaan vääriä suureita – siis että ihan yleismentaliteettina on katsoa ohi maalin (eli diskurssi kylvää rospuuttoa, jos annos runollista lööperiä sallitaan). Jos budjetinteko on ensisijaisesti rahanjakamista, ei nähdä sitä, mitä varten se budjetti ylipäätään on olemassa.

Hyvinvointi on tyhjä sana, budjetoinnissa, mutta suorassa korrelaatiossa vaikkapa nyt tuottoisuuteen, tuottavuuteen. Tuottoon. Onnellisten ihmisten munauksetkin on maukkaampia kuin häkki-ihmisten liukuhihnatuotokset.

Tuottavuutta ei synny kuristamalla, vaan avartamalla – mutta tämä meidän oma pikkuinen niemennokkaiskansa ei tosiaan rohkaise kurottamaan (siitähän seuraa kapsahtaminen).

Jos oikeasti ensin huolehdittaisiin siitä, että ketään ei kurista ympäristön paineet (mitä edellyttäisi ihmisten kohteleminen yksilöinä – joita me olemme –, eikä massoina – mitä me emme ole), saataisiin vaivattomasti aikaan niitä kovasti kaivattuja innovaatioita ja sitä kasvua. Se olisi väistämätöntä.

Sen sijaan että etsitään jatkuvasti uusia tapoja rajoittaa kaikkea mahdollista (koska "tilaisuus tekee varkaan [ja me olemme siis laiskoja opportunisteja kaikki]"), pyrittäisiin jo kakarasta lähtien rohkaisemaan omaa ajattelua, omien intohimojen toteuttamista ja tuntemattomaan kurkottamista... ehkä tästäkin maasta vielä jotain kumuloituisi.

Noo, tämä nyt oli tämmöinen naiivin ikimurrosikäisen joutava purkaus... Anteeksi.

...Jännää, muuten, on se, että poliittisesti formuloituna (ja käsijarru varmuudeksi koko ajan päällä) samat asiat eivät enää näyttäydykään naiiveina. "Hyvinvointiyhteiskunta" on ihan käypä sana kaiken budjettiäherryksen keskellä, vaikka sitä käytetäänkin fiktiivisen hiekkalinnan kasassa pitämiseen.

Tai se, että liike-elämässä pelataan loputonta Monopolia, jonka arvo lakkaa heti kun törmätään todellisuuteen, kun force majeur kaataa pelilaudan. Yhtään ei olla naiiveja, vaikka päivästä toiseen ollaan pihalla kaikesta siitä, mitä ollaan pyörittävinään, ja elellään aivan hypoteettisten todellisuusoletusten varassa.

Miksi korjata jotain joka toimii paperilla? Koska kaikki innovaatiot syntyvät valmiin korjaamisesta, uskalluksesta ajatella väärin. Oikeinajattelu on epäajattelua, peruuttelua, ajattelun välttelyä, valmiiden käsikirjoitusten toteuttamista – kaikuna toimimista. Parhaiten täällä menestyvätkin ne, jotka lakkaavat noudattamasta sääntöjä, ja kehittävät niiden sijaan omansa – joita vähemmän viitseliäät sitten saavat noudatella... Laki ei ole kaikille sama.

Ei kommentteja: