lauantai 11. kesäkuuta 2011

Syynäämme habitusta

Näemmä Vihreiden puheenjohtaja vaihtui. Asiaan vaikuttaa tietystikin monet asianhaarat, mutta yksi subliimimpi aspekti on varmasti ihan esiintymistaidollinen. Sinnemäen puheesta vastaanottaja helposti poimii alitajuntaisesti vaikutelman, että tämä ihminen joutuu ponnistelemaan – mistä seuraa helposti (edelleen alitajuntainen) ajatus: "Voinko luottaa tuohon, mitä sanotaan?"

Paradoksaalista tämä on siksi, että se vie vaikutelmat juurikin väärille urille: yhtäältä on helppo uskoa, että Sinnemäki sanoo juuri sitä mitä tarkoittaakin. Hänen pakotetun oloinen äänenkäyttönsä vain tuo esiintymiseen kireyttä, joka harhauttaa kuvittelemaan, että hän yrittää kovasti puolustella sanomisiaan, ts. puhuu itseään vastaan.

Ville Niinistön ulosanti on huomattavasti soljuvampaa (joskin melko pehmeää noinkin korkean statuksen paikalle). Hän ei näytä siltä, että hänen tarvitsisi jäädä miettimään mitä sanoo, kun taas Sinnemäki selvästikin punnitsee jokaisen sanansa ennen sen tuottamista. Annos esiintymiskoulutusta väistyvälle puheenjohtajalle voisi tuoda kredibiliteettiä. Helppouden vaikutelma, keveyttä, sen sorttista tuunausta.

Suomessa ei tokikaan painoa vielä juuri anneta sliipattuun esiintymiseen – Esko Ahon pressataivalhan kaatui liian sujuvaan ulosantiin. Juurevat maatiaiset haluavat säröisen ihmisen pomoksi.

Eduskunnasta löytyy monenlaista esiintyjää, vaikkapa Pertti Oinonen, joka vaikuttaa puhuessaan aina siltä kuin olisi jossain torilla huutelemassa Veikko Vennamo -imitaatioita – ikään kuin kukaan ei kuuntelisi jollei huuda.

Vahvoilla ovat tietystikin yhä vanhat ruukinpatruuna-tyypit, jollaista edustaa joku Soini: leppoisa mutta järkähtämätön. Tai Sauli Niinistö, joka matalalla rintaäänellään ja hitaalla puherytmillään, ja lievästi kärttyisällä olemuksellaan, niittää ääniä. Äänestäjissä on vielä paljon sitä sukupolvea, jotka haluavat, että pomo vie eikä komppaa (tukholma-syndrooma jälleen?).

Olennaista kuitenkin – ja jatkossa varmasti yhä olennaisempaa – on se, että esiintyjä tuntuu olevan puhetilanteessa kuin kotonaan: ei tarvetta vakuutella; rivien välissä viesti: "asiat nyt vain on näin, eikä minun tarvitse sitä sen kummemmin painottaa". Heinäluomankin pitäisi vielä sisäistää tämä, ja riisua toisinaan kurkisteleva näsäviisastelu yltään, jos meinaa haastaa Niinistön pressanvaaleissa.

Mielenkiintoista olisi ruotia koko kansanedustajisto samaan syssyyn, mutta jääköön nyt tähän tältä erää...

6 kommenttia:

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

On totta, että Sinnemäen ulosanti on pakotettua ja retoriikka sen luontoista, että syntyy vaikutelma siitä, että hän saa ohjeita korvanappiin "kuiskaajalta". Lisäksi hänen yliartikulointinsa aiheuttaa puhuessa myös yli-ilmehtelemistä, mikä on todella raskasta katsojalle.

Nyt oli aika Niinistön tulla valituksi, mikä on vihreille arvatenkin hyvä juttu suuren luottamusprosentin perusteella.

Olïver Kaïma kirjoitti...

Yliartikulaatio ja -ilmehtiminen, totta. Olin sanomassa jotain tuohon suuntaan, mutta en juuri siinä kohtaa löytänyt oikeita sanoja.

Jännää on se, miten Suomessa ei vielä(kään) ajatella kansanedustajia esiintyjinä, vaikka juuri noissa hommissa on oleellisempaa se, miten sanotaan, kuin mitä sanotaan.

Ehkä asiaa ei vain haluta ajatella – tai koetaan että esiintymisvarmuus olisi synonyymi valheellisuuden kanssa...

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Jenkeissähän tuo "miten sanotaan" on viety ihan omiin sfääreihinsä. Ilmiö on niin pitkällä, että voi aiheellisesti kysyä, hipooko se jo valheellisuutta.

Viimeksi käytyjen edukuntavaalien tv-mainokset meidän vaalialueellamme ovat hyvä esimerkki tuosta esiintymistavan ja retoriikan vaikutuksesta. Ihan pidetty ja reipas edustaja tippui eduskunnasta valheelliseta vaikuttaneen tv-kampanjan vuoksi (täysin oma mielipiteeni). Nuorehko mies esiintyi mainoksessa musta puku päällä kävellen eduskuntatalon käytävillä kuin joku vanhempikin valtiomies. Vaikutelma oli todella teennäinen, kun siihen lisättiin huolellinen kirjakieli ja pompöösi poseeraaminen pylväinen vieressä.

Nämä ovat mielekiintoisia juttuja. Hyvä esiintyjä on asiantunteva, vakuuttava ja AITO. Olen nähnyt livenä m.m. Mauri Pekkarisen (ihana aito ja asiantunteva). Hän todella saa kuulijat helposti puolelleen. Toinen hyvä esimerkki on Jari Vilén, loistava esiintyjä. Ja nyt ei siis puhuta substanssista vaan esiintymisestä, kuulijaan vetoavuudesta.

Omalla tavallaan myös Paavo Väyrynen on loistava esiintyjä. Hän on omassa maailmassaan niin järkähtömätön ja aito, että ei voi kuin ihailla sitä varmuutta, jolla hän porskuttaa arvosteluista huolimatta eteen päin. Ymmärränn hyvin, että hän vetoaa tietynlaisiin kansan syviin riveihin. (Enkä todellakaan puhu taas asiasisällöstä).

Olïver Kaïma kirjoitti...

En tullut juuri seuranneeksi vaalimainontaa (ylipäätään skippaan kaikki mainokset aina), mutta se vähä mitä tuli vilkaistua, kumisi tyhjyyttään. Erinäisiäkin vaikuttamisen oppeja oli otettu käyttöön, mutta perin ulkokohtaisesti – mistä seuraa suoraan valheellisuuden vaikutelma.

Mitä suurempien massojen kosiskelusta on kyse, sen vaikeampi on pitää homma seitinohuen uskottavuuskynnyksen oikealla puolella. Vaikka ihmiset tuntuvat olevan vielä aika neitseellisiä elekielen ja muun ilmaisun saloista, herää helposti johonkin takaraivolle nakertava epäilys.

Pekkarinen on hallituskaudellaan päässyt oppositiossa riivanneesta inttämistaipumuksestaan. Toivottavasti ei ota pakkia nyt kun vastarannankiiskeily on taas vuorossa.. Ja Väyrysen asehan on ihan se, että hän todella uskoo kaiken mitä sanoo. Luulen.

Sittenhän joukossa on vaikkapa Arhinmäki, joka varsinkin salissa lipsahtaa agitoimaan kohtuullisen holtittomasti. Viesti hukkuu hirmuiseen vaikuttamisen tarpeeseen, johon eleitä on otettu näön vuoksi mukaan, mutta ei sisäistetty.

Urpilainen kärsii ehkä eniten tuosta sisäistymättömyydestä – hän vetää roolia. Ja Kiviniemi sitten on perin varovainen ilmaisussaan. Kyllä näille kaikille olisi paikallaan jatkaa opintoja kropan ja ilmeiden hallinnan kanssa. Kataisellakin on kasvot kaikkein eniten hallinnan ulkopuolella. Treeniä treeniä.

Mutta kyllä ihan rahvaankin olisi syytä opetella tunnistamaan käytössä olevia vaikutuskeinoja voidakseen bongata milloin varsinainen asia hukkuu silkkaan showhun. Melko usein näin kuitenkin käy, ja varmasti enenevissä määrin, jahka nuo suuren maailman opit sisäistyvät...

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Ihan välttis pittää vielä sanoa tuosta Urpilaisesta, että on niiiiin totta se, että hän on kuin b-luokan näyttelijä, joka on opetellut ulkoa sen, mitä pitää sanoa. Katsoin tubesta jonkun pätkän, missä hän on ottanut maneereita täysin laskelmoidusti, opetellusti ja naurettavasti Barac Obamalta. Oikein iljetti katsoa...

Ja vielä Paavo Väyrysestä, hän on luonut oman todellisuutensa, jonka tapahtumain kulusta hän itse vastaa täysin. Aivan loistava elämän filosofia! En ole itse poliittisesti aktiivinen, ihan vain tällainen amatööritarkkailija, mutta on se vaan Paavo aika epeli! Oli aikanaan maan suurin EU:n vastustaja, tuli sen jälkeen valituksi suurella äänimäärällä mepiksi isopalkkaiseen duuniin ja mitähän vielä... ilmoitti itse olevansa Kepun presidenttiehdokas ;D Aivan loistavaa draamantajua!

Olïver Kaïma kirjoitti...

Paavo on – ihan oikein – ymmärtänyt, että me jokainen luomme oman todellisuutemme. Toiset muokkaavat omat olosuhteensa, kun suurin osa tyytyy kamppailemaan turhauttavia tuulimyllyjä vastaan...