torstai 9. kesäkuuta 2011

Pessimisti ei pety

Eilisestä kirjoituksesta voisi äkkiseltään vetää johtopäätöksen, että allekirjoittanut on hermoheikko paniikkinappulaliigalainen. Ei pidä paikkaansa! Hirmu rohkea olen aina.

Joskaan koko ikääni en todellakaan ole ollut. Kaikesta tuli vuosikymmenet odotettua pahinta, mikä oli jokseenkin musertavaa. Elämä oli täysin lamassa kun mitään ei kannattanut yrittää, koskapa kaikki kuitenkin tulisi menemään päin brinkkalaa.

Vaan nykyään olen varsinainen optimistin perikuva – paradoksaalisesti äärimmilleen viedyn pessimismin kautta. Minulla on nimittäin b-suunnitelma jokaisen a-suunnitelman päälle – katastrofiohjeistus tatuoituna jokaisen käänteen päärmeeseen. Ja lisäksi ohjelmoituna antautumismoodi sen varalta, että keinot vain yksinkertaisesti täysin loppuvat.

Odottelen aina jokaisen draamankaaren mutkassa sormet syyhyten pahinta pieleenmenoskenaariota kaikkine kerrannaisvaikutuksineen – mistä  johtuen aika useasti saa yllättyä positiivisesti: "häh, tässä ei tullutkaan yhtään tenkkapoota".

Mikäänhän ei ikinä mene niin kuin pitäisi – tähän ei voi väittää vastaan kukaan. Jatkuvasti olosuhteet liittoutuvat viatonta protagonistia vastaan – ei ehkä ilkeyttään (aina), mutta kumminkin. Ei toimi mikään suunnitelmien mukaan.

Vaan minäpä olenkin oppinut hengittämään, silloinkin kun todella mättää koreografiat. Koskapa olen aina etukäteen maalaillut kaikki mahdolliset pirut seinälle, ja niiden taltutuskeinot myöskin, ja lisäksi varautunut siihen, etten kuitenkaan osaa ennakoida kaikkea...

Eipä voi elämä millään lyödä niin kovaa, että kanveesiin kolahtaisi kokija. Tai voi, mutta siihenkin suhtautuu vain, että kappas kappas, jopas jopas, että näinkin voi vielä kosahtaa tämä. Hähä, hajoo siihen, elämä! Vehkeilylläsi et voi mua kukistaa (enintäänkin tukistaa [jos joku rimmaa, se pitää kirjoittaa]).

Kyllä! Jos minulta kysytään, niin äärimmilleen viritetty pessimismi mahdollistaa hillittömän optimismin. On tää elämä niin helppoo.

Ei kommentteja: