sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Lappu luukulla

Scribbled

Ihan vaan tuli mieleen, että olisipa kätevää jos vaikkapa tämän sivun saisi näkymään vain virka-aikoina. Muuten olisi ovet säpissä ja vastassa pelkät aukioloajat – jotka voisivat tietystikin vaihdella niin, että toisinaan putiikki sulkeutuisi klo 15.45, kun yleensä olisi auki klo 16 saakka, ja noin pois päin. Ja sitten olisi joitain mielivaltaisia arkipäiviä kun tämä vain olisi kiinni ilman mitään järkisyytä. Ja ennen sulkemista tulisi kuulutuksia, että "Arvoisat asiakkaamme, suljemme viident... {Ai niin, positiivisen kautta...} Korjaan: palvelemme teitä vielä viidentoista minuutin ajan".

Jaa, että miksikö? Tuohon en osaa vastata, tulipahan vain mieleen. Että olisi jotenkin lesoa semmoinen. Varmaan parantaisi monia asioita vastaanottajien mielestä. Ehkä tuollainen käytäntö voitaisiin laskea taiteeksi? Ehkä kauppojen ynnä muiden instanssien aukioloaikojen säätely onkin kulttuuriministeriön alaista toimintaa?

Mutta siis että olisi joku koodinpätkä, joka tekisi tuon automaattise(hko)sti ("-hkosti" sikäli, että niitä poikkeusaukioloja pitäisi tehdä sen verran ettei kukaan pysyisi kartalla, toki), ettei tarvitsisi itse aina käydä avaamassa puljua. ...Tai olisihan siinä tietysti sellaista yrittäjähenkeä, tallustella säntillisesti kello mikämilloinkin paikalle malttamattomia asiakkaita sisään päästämään. Sivusto näkyisi kenties vain silloin kun istun juuri tässä.

Ja asiakkaat voisivat käydä tilaamassa tekstejä, että "kirjoittaisitko tästä aiheesta jotain, josta tiedän olevani aivan eri mieltä, ja josta voin hyvin myös kuvitella ettet sinä siitä tajua yhtikäs mitään". Minä siihen, että "jo vain, heti rupean juuri tuosta aiheesta kirjoittamaan syväanalyysiä – jos vain ihan pientä vinkkiä saan siitä mistä ihmeestä tuossakin on kysymys".

Olisipa se kyllä, huisia, semmoinen.

Ei kommentteja: