lauantai 11. kesäkuuta 2011

Keinot rikkovat päämääriä

On jokseenkin masentavaa seurata oman isänsä hiipumista dementiaan ja liikuntakyvyttömyyteen. Vielä masentavampaa se on siksi, että mies loputtomassa auktoriteettiuskossaan ei suostu edes harkitsemaan sitä, että juttelisi lääkärinsä kanssa kolesterolilääkkeen – sen aineen, joka kropan on rikkonut – lopettamisesta.

Ei, hän tyytyy siihen, että hyvänä päivänä jaksaa kävellä talon ympäri. Kaikki oireet löytyvät (täysin turhaan syödyn) kolesterolilääkkeen sivuoirelistalta, mutta tämän hänelle pitäisi kertoa jonkun, jolla on lääkärin paperit.

Masennusta lisää myös julkisen keskustelun yksisilmäisyys. Vaikka statiinien haitallisuudesta tulee jatkuvasti lisää punnittua tutkimustietoa, eivät hoitosuositusten viralliset arpojat huomioi kehitystä millään lailla – paitsi dissaamalla, mikä onkin tosi tieteellistä touhua.

Samahan koskee myös rasva(ttomuus)suosituksia, joilla ei ole reaalivastinetta todellisuudessa, mutta joissa roikutaan niissäkin, päinvastaista todistavista tutkimuksista huolimatta. Tästä kärsivät sitten jo molemmat vanhemmat – ja itse asiassa koko kansakunta.

Kolesteroli ei aiheuta sydänkohtauksia – sen alentaminen sen sijaan aiheuttaa monenmoista kremppaa.

Eläinrasvojen välttely ei vähennä lihomista, eikä laske verensokeria – perunan, viljojen ja riisin vähentäminen sen sijaan auttaa molempiin.

Orwell sekä Kafka pyörivät haudoissaan. Harmi että kummallakaan ei ollut lääkärin papereita.

Mistä tämä julkisen keskustelun klikkiytyminen oikein johtuu? Reviiritaistelustako on kyse? Terveys ei suinkaan ole ainoa alue, jossa lauotaan intettyjä totuuksia asioista jotka ovat vähintäänkin vaiheessa. Leimakirveet viuhuvat, vastaväittäjien statuksia mollataan: "Kamoon, sehän on vaan ortopedi!".

Se, että asioista ilmenee voimakkaita vastakkaisia kantoja, kertoo siitä, että kyse on mielipiteistä ja tulkinnoista. Totuus majailee todennäköisesti jossain puolivälin kieppeillä. Minkä tähden viralliset suositukset sitten kampeavat itsensä puolustuspäätyyn, josta ei tunnetusti tulosta synny (paitsi että oma reppu pölisee aika ajoin)?

Jostain syystä terveysviranomaisten tarkoituksena ei tunnu olevan yleisen hyvinvoinnin lisääminen, vaan jälkikäteinen oireiden (nopea) hoitaminen (pois näkyvistä). Tämä ei sinänsä ole yllättävää, kun muistaa että kyse on nimenomaan viranomaisista, joiden duuni on lähinnä asettaa kehystavoitteita – mikä taas on politiikkaa – jossa taasen lopullisen kannan ratkaisee se, ketä päätetään kuunnella.

Pätevyys on perin muodollista, ja olennaista se, että tehdään linjauksia. Linjanvedon ongelmana taas on se, että mutkat pitää oikoa. "Tiedon valtatiemme kulkee pihanne poikki, mutta bussipysäkki joudutaan sijoittamaan viiden kilometrin päähän."

Ei kommentteja: