perjantaina, kesäkuuta 24, 2011

Ge(lassen/sund)heit

Scribsmile

Edellisestä kirjoituksesta tuntuu puuttuvan eräs olennainen elementti, nimittäin Gelassenheit, eli silleen jättäminen.

Muistelin käsitteen olevan joltisenkin buddhalainen, mutta juuri noilla sanoilla googlettaessa tuli vastaan Heidegger. Täytynee tarkentaa hakua.

Joka tapauksessa kasvukivuista kirjoittaessani huomaan jääneeni yhden pykälän olennaisesta, nimittäin siitä, että olosuhteiden syyttämisestä on lyhyt askel (virheelliseen) ajatukseen, että "asioille ei vain voi mitään" – joka taas pahimmillaan johtaa kysymykseen "miksi ylipäätään elää?".

Tuota konseptia vastaanhan olen potkinut aina (tai no, siitä lähtien kun lakkasin ajattelemasta noin). On totta, että menneisyydelle ei jälkikäteen ole mitään tehtävissä, mutta suhtautumisessa on valinnanvaihtoehtoja – ja tässä kohtaa tuo gelassenheit tulee tarpeeseen.

Niille asioille, jotka jäävät vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolelle, ei ole syytä uhrata energiaa. Voivottelusta ei kostu kuin enintään kyynelkanavat, mutta asiantilain hyväksymisellä pääsee eteenpäin, edes oireiden hoitamiseen.

Menneet virheet saattavat olla peruuttamattomia. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kurssin korjaaminen olisi mahdollista. Jos elämä olisi helppoa, se olisi tylsää.

4 kommenttia:

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Agree. Asioiden ja tapahtumien silleen jättäminen on siksi toisekseen täysin vättämätöntä, jos haluaa välttää asiantilan valtaisan vyöryn. Eihän sellaista kestä Erkkikään, tai jos yrittää kestää, niin seuraukset ovat stressi, burn out, unettomuus, riittämättömyyden tunne ja kaikkinainen elämän kamaluus=elämän laadun heikkeneminen. Pahimmillaan kai jopa sairastuminen.

kasbach kirjoitti...

..Tässä tietysti yhtenä bonustasona on anteeksiantaminen. Väittävät, että vaikeinta on antaa anteeksi itselleen, mutta en ole tuosta ihan varma. Itse asiassa en tämän asian ympärillä ole kovinkaan varma mistään.

Anteeksiantohan ei ole aktiivista tekemistä, se vain tapahtuu; sitä tokikin helpottaa ymmärryksen kasvattaminen, vaan riittääkö se? Pitääkö kaikki antaa anteeksi? Voiko kaiken antaa anteeksi? Itselleen kai pitäisi, ja jos kerran itselleen, niin sitten kai muillekin. Hmm, hankalata.

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Olen itse aivan solmussa tuon anteeksi antamisen kanssa. Miksi pitäisi antaa anteeksi kaikki menneet, ja minun kohdallani myös itselleni. Anteeksi antaminen on suurta armoa ja henkistä suuruutta, asioiden silleen jättäminen kai sellainen köyhän miehen vastaava toiminto, lopputulos on kuitenkin sama: menneisyydessä tapahtuneet asiat jätetään taakse ja jatketaan elämää tapahtuneita sen kummemmin märehtien.

Ettei vain tuo anteeksi antaminen olisi joku enempi kirkollinen sisällöltään tai vastaavasti erittäin korkeiden henkisten toimintojen tulema? Onko aitoa anteeksi antamista olemassa? Onko se sittenkin asioiden silleen jättämistä?

kasbach kirjoitti...

Ehkä anteeksianto on vain sanahelinää, tuon gelassenheitin virallistamista. Aika parantaa haavat, jnpp...