keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Sumffaraa

IMG 1377

Ihan vähän toivoskelen, että tämä olisi viimeinen autonkorjausta liippaava postaus. Siis todella vähän uskallan sellaista toivoskella. Mutta tämä blogahdus sisältää myös kaksipyöräilyä!

Nimittäin kun nyt siis jälleen kerran olin menossa sinne korjaamolle, jonka omistajaa voisi kohta jo pyytää vaikka lastensa kummiksi, nakkasin mukaan fillarin.

Ehkä totuttelen jo henkisesti siihen, että joku päivä aika jättää koneen, ja saan pöyräillä [ihan tarkoituksella noin kirjoitin sen väärin] kotiin tiettömien (eh?) taipaleiden takaa (kunhan on ensin toipunut siitä, että on ylipäätään päässyt sinne. Autolla).

Siellä se on valmiina takalodjussa – gummit vähän tyhjinä, mutta, ömm, pinnat tallella.

Niin niin mitäs kautta tätä nyt johdattelisi? Miten suuri on prosentti siinä, luulette? Tarkoitan tässä nyt prosentuaalista osuutta, joka kattaisi keskimäärin korjaustoimenpiteet, joilla korjataan aiempien korjausten yhteydessä tehtyjä virheitä. Kolmisenkymmentä kenties?

Tällä kertaa löytyi sellainen vekkuli judanssi, että kun oli tuo kilometrinnielijä/jäähdytinnesteidensylkijä tupannut viime aikoina myöskin yskiskelemään yksiksensä, ja ehdotin tulppien vaihtoa, niin olipa sinne sitten joskus milloin lie lykätty vääränlaiset tulpat. Että yllättävän pitkään siihen nähden tuolla tuli ajeltua.

Mutta se varsinainen hommahan oli jäähdytysjärjestelmän puolella. Laitettiin sinne uusi termostaatti sekä moottorinviilentimen katkaisija. Nyt korahtelee taajaan taas käyntiin se – mikä on tietysti sikäli hassua, että manuaalissa (jota todella olen prinsiippieni vastaisesti toisinaan selaillut, kun on tuota aihetta sattunut ilmaantumaan) sanotaan, että kyseinen laite hörähtäisi käyntiin "vaativissa vuoristo-olosuhteissa". Täällä entisessä merenpohjassa Renu on melko usein ihan Alppimaisemissa, mutta tokihan kaikki sielun omaavat olennot toisinaan ovat vähän poissaolevia..

On autoilla sielu. On on.

Tämäkin riivattu vempele oli ihan selvästi parantanut tapansa sen jälkeen, kun huomasi jääneensä yksin autoliikkeen pihalle kuskin käydessä koeajamassa paria vaihtoehtovempelettä. Ei ollut aamulla lähtiessä enää paisuntasäiliö tyhjänä, eikä matkalla nikoteltu yhtään. Sielu, katsos.

Yksi juttu, mikä oli sitten korjauksen jälkeen taas vähän... etten sanoisi... yllättävää, oli se, että kotiin huristellessa ei kajuuttaan tulvinut tuulettimesta kuin lämmintä ilmaa. Sadattelin vähän, mutta kun loppumatkasta virtaus tuntui jo hiukan viilenevän, ajattelin viivästyttää reklamointia siksi aikaa, että huomaisin josko sille todella on tarvetta.

Olin nimittäin pannut merkille siinä heti käynnistyksen yhteydessä, että lämpöhanikka oli väännetty järjenvastaisesti kuumimmalle. Sairasta huumoria? Ehkä siinä oli testattu jäähdytyssynsteemin toimivuutta operaation jälkeen. Tai jotain, mistä minä tiedän.

Mutta se pyöräily! Kyllä varmaan on huomenna taas kankut kipeänä, ja etureidet eritoten. Otin nimittäin nostalgiaretken Ruissaloon, ja siinä tokikin erinäisiä kilometrejä taivaltuu (joskin vähemmän kuin tottumattomana kuvittelisi).

Nostalgiaretken sikäli, että joskus siinä tuon korjaamon lähituntumassa asustellessani pidin tapanani päivittäin rullata Kansanpuistoon (en sinne päähän asti kun... kun nyt vaan en, kerta. Tylsää sinne asti on mankeloida). Joten kävin.

Muuten oli samanlaista kuin viime vuosituhannella, mutta olin eri ihminen. Outoa (ehkä lähinnä se, että Ruikkarissa ei ollut oikein mikään muuttunut. Ihme herbaario). Listamuodossa plussat ja miinukset:

Kiitämme:

  • vihreyttä
  • kirkkautta (sekä aurinkolaseja, joita ilman olisi alkanut kyllä itkettää se kirkkaus)
  • penkin kallistuskulmaa (tällä kertaa ei tapahtunutkaan sitä vanhaa tuttua genitaalimankelaatiota, koskapa olin tarkkaan funtsinut uudestaan tuon kallistuskulmatsydeemin)

Moitimme:

  • vaihteistoa; ihan pomppivat miten sattuu ketjut (kumma juttu kun vain erinäisiä vuosia on lojunut kyseinen vehiikkeli milloin missäkin umpihangessa)
  • bikinien vähäistä osanottoa maisemaatioon (hähähä, äijäkommentti!)
  • niitä kahta mehiläistä, jotka katsoivat asiakseen hätistää asianomaisen siitä varjoisammasta pöydästä nauttimaan toisaalle sitä jätskiä ja sufeeta
  • lintubongaajia, jotka katsovat asiakseen tukkia koko pyörätien siinä tsuumaillessaan. Menkää nyt edes siihen ojanpenkalle herrajjestas.

Yhden kuvan otin. Yhden!

Olisi ollut vaikka mitä kaunista siellä, mutta minä ikuistin Krimin sodan aikoja muistelevan laatan – kun sellaisen siinä Pikku-Pukkia vastapäätä[kö se sitten on?] havaitsin (nyt vasta). En siis vahingossakaan suunnannut optiikkaa merelle päin.

No, ei minulla ole edes kunnon kamerakameraakaan, vain tuo Fööni, johon olen kätevästi laittanut sellaiset virransäästöasetukset, että auringonvalossa ei yhtään näe ruutua. Mutta sikäli onnistunut foto, että tarkoitus oli tosiaan saada se laatta kuvaan, ja kaistale taivastakin. Eikä pelkkää kivikkoa kuitenkaan.

Mutta herää kysymys: miksi? Minkä tähden piti kuvata tuo laatta? Koska Oolannin sota oli kauhia, hurraa?

Ei kommentteja: