perjantai 6. toukokuuta 2011

Irtonaisuutta, vuolautta ja (hampaidenkin) kiristystä

Nyt kun on taas uni kateissa, voi vaikka kertailla Hopeanuolen viimeisimpiä tempauksia – joihin kuuluu erottamattomana osana kuskin oma tempoilu, sekä edellisen omistajan innovatiivinen tuunailu.

Noh. Tämä on nyt noin kuukauden pituinen saaga. Huomasin eräänä päivänä, että olin jo kuukauden ajellut leimattomalla autolla. Vastahan tuo oli puolisen vuotta aiemmin katsastettu – kun sen seisonnasta silloin hirmu remppailun jälkeen otin –, mutta kun yllätyksekseni katsastusajat edelleen noudattelevat rekisterinumeron viimeistä lukua, toisin kuin mitä kuvittelin, jostain syystä, en tiedä mistä olin taas päähäni saanut... Noh.

Meninpä sitten katsastamolle. "Et ole kuule ainoa," kuittasi konttorin respa huvitettuna, kun tiskille luimistelin. Mitä, tämäkö on aivan yleistä? Montako katsastamatonta koslaa teillämme oikein huristelee? Olin henkisesti varautunut poliisien paikalle kutsumiseen, helvetillisiin sanktioihin, kilpien takavarikointiin ja totiseen torumiseen. Tämäpä iloinen yllätys ettei yhtään satikutia tullut.

Jatko ei sitten ollut ihan yhtä iloista. Todettiin heti kärkeen, että jotain selvästikin oli irti jossain. Paikannettiin kannattimeltaan irronnut vaihdeloota (jonka olin takaraivollani toki huomannut aikaa sitten, mutta selittänyt itselleni asiaa yhtään ajattelematta masiinan huikealla kiihtyvyydellä), ja passitettiin suoraan korjaamolle. Repareerattavaa löytyi lisäksi kyllä lista, joka jatkui toisellekin sivulle, mikä oli vähän ylläri kun kuitenkin... Siitä siis oli vain reilu puoli vuotta kun värkin edellisen kerran olin huippukuntoonsa virityttänyt. Pari viikkoa aiemmin olin syylärinkin vaihdattanut.

Noh. Korjaamolta sitten otin vara-auton ja huristelin kotio. Pari päivää odottelin ja lähdin hakemaan koslaa. Vaan sittenpä kerrottiin, että varaosatilausvälikäsi ei ollutkaan tilannut sitä pidikettä. Tilauksen oli sujuvasti ottanut vastaan, vaan jättänyt sitten lepäilemään sen.

Seuraavalla viikolla osa vihdoin tuli – vaan lootankannattimen sijaan tulikin moottorinkannatin. Tämähän lupaavaa, mutisin, mutta taivuin kohtalooni. Hopeanuolella vain on tällainen karma. Tai luonne – joka aikaa sitten on lannistanut allekirjoittaneen.

Kun vihdoin sain, jonkin verran köyhdyttyäni, auton takaisin ja huristelin katsastuskonttorille, huomasin jo sinne ajellessani jotain olevan edelleenkin irti. Saman pani merkille myös insinööri (onko ne insinöörejä yhäti vainen, ne?), ja totesi moottorinkin olevan irrallaan. Että kuukauden sisään vielä sekin pitäisi rempata. Mutta olipa osa jo tilattuna. Kaukonäköistä. Selkonäköistä suorastaan.

Näillä paikkeilla muistiin tuli se kerta – parisen vuotta sitten –, kun kotitielle oli noussut "salaojaputki". Sehän oli sillä tavalla salassa, että sen jättämää hillitöntä kohoumaa ei ehtinyt huomata ajoissa, joten tömäytin kivasti öljypohjan siihen. Katalysaattorin sain sitten uusia hetikohta, mutta näin myöhemminkin tarjosi askaretta tuo perkeleen putkenpätkä.

Noh. Oli katsastuksen bongaamien epäkohtien lisäksi vähän muutakin. Nimittäin, vaikka jäähdytin oli vastikään vaihdettu, jostain fuskasi edelleen nesteitä. Ja öljyäkin jostain. Eikä se pakkivalokaan toiminut, vaikka olikin korjattu. Jotain additiivista oli jo siellä korjaamolla pantu merkille, en enää jaksa muistaa mitä kun tuossa jatkuvasti jotain on hajalla. Voisin nimetä minkä tahansa osan, ja todennäköisesti osuisin oikeaan.

Että sitten vein uudemman kerran sinne korjaamolle kun alkoi tuntua että ei enää mitään pysy koneen sisällä, ja se kuukausikin alkoi kuroutua umpeen. Vara-auto ja niin pois päin.

Sittenpä hain auton jälleen, ja tällä kertaa köyhdyin aika paljon lisää – mutta nytpä oli auto kunnossa, olihan. Ajoin kaupungin toiselle laidalle, ja parkkiin pistettyäni huomasin jäähdytinnesteitä virtaavan kadulle oikeinkin vuolaasti. Joku olisi saattanut ruveta jo kiroilemaan tuossa kohtaa, mutta kun tämä on niin tuttua jo, kävin toimittamassa sovitun asian, ja palailin korjaamolle tuntia myöhemmin paisuntasäiliö aika lailla tyhjänä.

Mesta oli jo palvelunsa sulkenut, siinä vaiheessa kun biiliä hain itse asiassa, joten edessä oli – kappas vain – vara-auton ottaminen. Tällä kertaa nimenomaan ottaminen, kun kumpikaan osapuoli ei olettanut rahanvaihtoa enää tällaisesta tapahtuvan.

Seuraavana päivänä jälleen hakemaan armasta Hopeanuolta. Oli entinen omistaja näppärine sormineen fiksaillut jotain liitoskohtaa teipillä, mikä oli sitten jäänyt tohinoissa huomaamatta. Eniveis, tällä kertaa en köyhtynyt yhtään. Ei kun reippaana taas kotikonnuille!

Mitään ei hajonnut tuolla reissulla, paitsi että jonkin sivuäänen panin merkille. En ihan hahmottanut mistä oli kyse, mutta jotain kuulosti olevan – kappas vainen – vähän irrallaan.

Seuraavan päivän riennoista palatessa oli sivuääni yltynyt lähestulkoon pää-ääneksi. "Hmm," tuumailin lievästi kireänä. "Tämä kuulostaa jossain määrin pyöränlaakerilta. Mutta hiukan epäkeskommalta kuin edellisillä muutamalla kerralla joita tähän... neljään? kolmeen? vuoteen yhteistä taivaltamme on mahtunut. Hmm."

Tulevana päivänä ajattelin tarmokkaasti käydä – tällä kertaa – lähihuoltamolla (tuon viimeaikojen satakilsaisen lenkin sijaan), jolle kyseinen menopeli olikin jo tutuksi tullut. Kahden viikon jono oli kuulemma heillä, joten singahdin aiempaan lähikorjaamoon (vähän kauemmas, kun aiemmin asuin kauempana), jolle sillekin oli sangen tuttu näky tuo Troijan Hevosvoimasto.

Onneksi oli siinä tarjolla vartin väli. Tsekattiin laakeritilanne, ja todettiin ensin laakerin olevan aivan päreinä, ja sitten tarkemmalla syynäyksellä pyörän olevan lähes irti. Ahaa, kesärenkaat, jälkikiristys. Ei montaa kilometriä varmaan olisi tarvinnut taivaltaa kun olisi saanut katsella renkaan ruumiistairtoamiskokemusta.

Mitä tästä kaikesta opin? Renkaanvaihdon jälkeinen jälkikiristys on paikallaan noin puolensadan kilometrin jälkeen, varsinkin alumiinivanteille. Jännää, etten koko parikymmenvuotisen autoilu-urani aikana ole koskaan tullut edes ajatelleeksi moista varotoimenpidettä. Veikkaan että jatkossa tulen. Jos pysyy auto kasassa seuraavaan renkaanvaihtoon saakka.

Ei kommentteja: