lauantai 11. joulukuuta 2010

Uudet kyynärpäät

Suomesta uhkaa tulla yhä enemmän yhteiskunta, jossa kyynärpäätaktiikka toimii, sanoo lahjakkuustutkija Kari Uusikylä.
Uusikylä on tietystikin huolissaan ihan olennaisesta asiasta, mutta minusta tuohon väitteeseen liittyy melkoinen perspektiiviharha. Ollaanko todella vasta menossa siihen suuntaan, jossa kyynärpäitä käytetään?

Eikö Kekkonen tehnyt niin? Nostettiinko hänet kaapin päälle ihan vain altruismilla? Ja lähempää: varmasti jokaisen henkilöhistoriasta löytyy vaihtelevalla menestyksellä etuilleita, niin kauas kuin muistia riittää.

Eikö häikäilemättömyys ole juurikin aina ollut pyrkyrien työkalu? Eikö olekin niin, että yhteishyvää ajatelleet ovat poikkeuksetta unohtuneet hiljaisina massaan? En nyt tarkoita niitä, jotka väittävät olevansa yhteisellä asialla, koska sehän on kiipijöiden yleinen sumuverho.

Jos jokin on muuttunut, niin muoto. Yhteiskunta toimii erilaisella mekaniikalla kuin ennen. Niin se on aina tehnyt, konsa vain muutos on pysyvää. Mutta muutosten alla vellovat perusvietit... muuttuvatko ne? Toivoisi, että voisi vastata myöntävästi, mutta ehkä se ottaa vähän enemmän aikaa kuin pari sukupolvea.

Nykyhetki näyttää aina synkemmältä kuin menneisyys. Tulevaisuus on aina dystopia, koska kohtuun ei yksinkertaisesti pääse, ja tuntematon pelottaa, koska tuntemattoman aristelu on koodattu kroppiimme.

Yhteiskunta muuttuu, pyrkyryys sen mukana (ja etunenässä). Etiikka on käytännön aisaparina aina ollut se, jossa on vähintään puolet ilmaa; joka antaa tarvittavan hydrauliikan päämäärien vipuvoimaiselle saavuttamiselle – koska lopputulos ratkaisee suhtautumisen keinoihin.

Työnantajat ovat aina maksimoineet voittonsa, ja parhaansa mukaan minimoineet työntekijöiden vapautta ja palkkaa. Sillä, onko johtajan palkka kymmen- vai tuhatkertainen, ei lopultakaan ole enää merkitystä, koska tietyn haamurajan ylitettyään luvut ovat vain lukuja.

Tämä ei tietenkään oikeuta mitään. Meillähän on sairaita käytänteitä roppakaupalla: vuokratyövoiman käyttö ja ihmisten jatkuvan tavoitettavuuden vaatimus, vaikkapa. Mutta ei tämä silti mitään uutta ole.

...Näytän olevan näinä päivinä sangen kyynisellä tuulella. Lienee tuon (aina uudestaan) päin näköä tulevan järkipuoli-hulabaloon ansiota.

Ei kommentteja: