perjantaina, joulukuuta 24, 2010

Möllötystä ja nillitystä

On tietystikin naurettavaa ahdistua niinkin triviaalista asiasta kuin joulu. Ja itse olen vieläpä aina tolkuttanut, että omiin tunnetiloihin voi vaikuttaa – ihan itse voi päättää miten suhtautuu asioihin. Mutta kerronpa nyt – tai koitan vajavaisella ymmärrykselläni hahmottaa – mikä tässä oikein risoo.

Käsittääkseni en ihan yksin ole tuntemuksineni, mutta veikkaan että vähän vähemmän henkilökohtaiselta kannalta kuin moni. Minä en kaipaa kenenkään seuraan, en itkeskele kenenkään perään, en ahdistu yksinäisyydestä enkä voivottele joulun tunnelman perään (kaappikello tikittää, kynttilät palelevat ja vekarat odottelevat naapurista vuokrattua pukkia pelottelemaan).

Henkilökohtaisesti ahdistun joukkopsykooseista.

"Johan pomppasi," hymähtää joku siellä takarivissä ja kääntää kanavaa. Joukkopsykoosilla tarkoitan sitä, miten vaikkapa juuri nyt koko kansa on ohjelmoitu tekemään yhtä ja samaa – kaappikello tikittää, kynttilät palelevat ja vekarat odottelevat naapurista vuokrattua pukkia pelottelemaan... Eikä kellään tule mieleen että voisi tehdä jotain ihan muuta.

"Mutta tämähän on juurikin ihanteellinen päivä viettää läheisten ja perheen parissa, mieli on lämmin hellä." Vuodessa on kuitenkin kolme ja puolisataa muuta päivää jolloin voisi tehdä samoin. Miksi juuri tänään, ja miksi kaikki (paitsi ne jotka ovat töissä, koska joidenkin pitää olla – ja me jotka vain mökötämme keskenämme)?

Valinnattomuus. Eipä tässä muuta voi tehdä kuin olla ja möllöttää, koskapa tänään on möllötyspäivä. Ja huomenna. Ja ylihuomenna. Ja sitten taas kuudes päivä. Ja sitten pääsiäisenä. Vuodesta toiseen. Möllötyspäiviä.

Ja minua rassaa se, että väki kuin lampaat möllöttävät – ja rasittuneen huvittuneesti ihmettelevät miten joku ei halua niin tehdä, tai että siis haluaa itse valita milloin möllöttää, ja miten.

Mutta meidät jo pieninä opetetaan istumaan riveissä, kulkemaan jonoissa, tekemään samat asiat samoilla tavoilla, uskomaan fantisoidut tapahtumat tosiksi. Puhumisen vapaus otetaan pois: jos on asiaa, viittaa – sinulle annetaan lupa puhua, jos annetaan. Ja sitten on syytä puhua siitä mistä muutkin, samaan sävyyn. Homogeenisesti. Pastöroidusti.

Ja tätä ei pääse karkuun. Pitää vain odottaa, että aika kuluu. Taas. On tokikin liioiteltua puhua totalitarismista, mutta.

Ei kommentteja: