lauantaina, joulukuuta 11, 2010

Hiiri ja ihminen

Pah. Unirytmi kerkisikin melkein kaksi viikkoa olla jotenkuten normaali.

Heräsin tunnin nukuttuani (taas) hiiren kirkaisuun. Jälleen oli joku onnekas onnistunut laukaisemaan loukun kuolematta siihen.

Yritin kolinasta huolimatta saada unenpäästä uudestaan kiinni – hyvässä lykyssä katkoisi niskansa tempoillessaan (hiiri, ei allekirjoittanut). Vaan sitten kuulin jotain toissavuotista: loukku kolisi alakertaan.

Jokin ei nyt ihan natsannut, koskapa loukku oli narulla kiinni. Tarkastelemaan: tämänkertainen kamikazehiiri oli tehnyt houdinit ja purrut köyden poikki* vaikka pään piti olla paketissa. Joten tallustelin pöpperöissäni alas ja löysin hiiren loukkuineen portaiden alta – vain toinen etukoipi naakelissa. Tuijotti nappisilmillään värähtämättä kohti, leikki täytettyä.

Mitä tehdä tuollaiselle? Se ei tulisi kuolemaan ihan heti, tyyppihän oli ihan liikuntakykyinen ja safkaakin varmaan nurkista löytäisi, mitä nyt haarukkaa joutuisi käyttämään oikealla (etiketti vähän kärsisi).

Jos yrittäisin ottaa loukusta kiinni viedäkseni otuksen pihalle, saattaisi pentele puraista (ja tartuttaa jonkin eksoottisen hiiri-influenssan joka tappaisi jäykkäkouristuskuumeeseen minuutissa**) – kunhan olisi ensin vilistellyt pitkin lattioita karkuun. Pasifistina en mitään lyttäämiskuolemaakaan voinut harkita.

Vangitseminen hankalaa, tappaminen vielä hankalampaa. Oliko minulla nyt lemmikki?

Piti ottaa aikalisä ja duunailla kaikenmoista muuta. Ilmeisen pitkään, sillä kuusi tuntia myöhemmin voin vähitellen valmistautua ottamaan auringon horisontista vastaan.

Toisekseen jyrsijästä ei ole enää mitään havaintoa. On mennyt piiloon se. Löytynee joskus, jos.

Nukuttaisi, vaan eipä tässä kai enää.
---
*Etteikö Houdini olisi koskaan purrut kahleitaan poikki? Kuka tietää...
**Kerkisin siis nukkua vain tunnin, joten vaara-arvioiden mittasuhteet saattavat vähän heitellä.

---
Haamu 111210klo1434: Kunnon yöunet (keskellä päivää) otettuani löysin kyseisen pedon keittiön pöydän alta seuraamassa jokaista liikettäni. Ajatukset kirkastuneina totesin, ettei käsipuoli lemmikki kuitenkaan olisi pidemmän päälle hyvä idea.

Nykäisin rukkaset kätösiin ja kuskasin lievästi panikoivan otuksen vähän kauemmas talosta, kohtaan josta reilun oloisesti lähti se kipittämään juuri oikeaan suuntaan, eli vielä vähän loitommas. No, melkein oikeaan, varmaan autotallin takana kääntyi lurjus takaisin ja suunnittelee uutta invaasiota mustien silmiensä takana...

Onneksi on tuollainen yhdellä kädellä toimiva loukku, muuten olisi joutunut vielä peukkupainimaankin vapautusoperaation aikana. Varmasti olisi tuo pelvoittava siimahäntä tartuttanut jonkun zombiviruksen siinä.

Ei kommentteja: