keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010

Tää niinku verottais tästä arbitraarista hommelista vaikka ninq viistointastes osaa

Minä en oikein hahmota tätä, joten voi olla että seuraa hahmotonta sepustelua. Eipä olisi ensimmäinen kerta.

Kovasti keskustellaan siitä, miten verotuloja pitäisi ohjailla, vai pitäisikö niitä, ja mistä leikata ja mistä ei, ja kaikki tuo vaikuttaa meikäläisen silmään hiekkalaatikkoleikiltä. Jokaisen veron kieppeiltä löytyy joku eturyhmä, jonka mielestä juuri heitä sorsitaan jos kosketaan mihinkään – mutta heidän mielestään muilta voi kyllä kyniä ihan huoletta koska se jos mikä on oikein.

Koko verotussysteemistä on tehty niin monimutkainen, että siinä ei lopulta ole mitään tolkkua. Jatkuvasti puuttuu rahaa ja toimenpiteet laahaavat perässä. Ainoat, jotka hyötyvät tästä järjestelmästä, ovat niitä, jotka jaksavat nähdä sen vaivan että kiertävät paperilla halvimpien muotojen kautta. Toiset todella tykkäävät sellaisesta touhusta, toisin kuin useimmat.

Kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että missään nimessä ei tasaveroa. Ja tasaverolla eivät edes tarkoita samaa kuin allekirjoittanut: otetaan kaikesta transaktiosta sama prosentti – myyt auton, talon, osakkeen tai parsan, kaikesta sama prosentti. Palkoista sama prosentti, matkakorvauksista samoin, lomakorvauksista, apurahoista. Kaikesta sama prosentti.

Jos huomataan budjetin olevan reippaasti ylijäämäinen, lasketaan prosentin verran yleistä veroa – mutta sen sijaan että palautettaisiin veroja takaisin, käytetään se johonkin hyödylliseen, niin kuin vaikka terveyskuluihin, infrastruktuurin ylläpitoon. Pyrittäisiinkin siihen, että varastossa olisi mitä käyttää ilman että tarvitsee kirjanpidollisesti kikkailla sitä lisää parin vuoden viiveellä.

Liian yksinkertaista? Onhan se tietysti. Aivan liijjan iso muutos, pelottaisi moinen. Jatketaan hiekkalaatikkoleikkejä: "Otetaan 13% vaikka kaikesta semmoisesta joka sanoo pläk pläk, mutta vain 7% jos se on anilliininpunainen. Tämähän suosii rakenteellisesti köyhiä tehtaanomistajia joilla on eriparisukat eikä kovinkaan paljon kurjista hangessa nukkuvien elinajanodotetta."

perjantaina, joulukuuta 24, 2010

Möllötystä ja nillitystä

On tietystikin naurettavaa ahdistua niinkin triviaalista asiasta kuin joulu. Ja itse olen vieläpä aina tolkuttanut, että omiin tunnetiloihin voi vaikuttaa – ihan itse voi päättää miten suhtautuu asioihin. Mutta kerronpa nyt – tai koitan vajavaisella ymmärrykselläni hahmottaa – mikä tässä oikein risoo.

Käsittääkseni en ihan yksin ole tuntemuksineni, mutta veikkaan että vähän vähemmän henkilökohtaiselta kannalta kuin moni. Minä en kaipaa kenenkään seuraan, en itkeskele kenenkään perään, en ahdistu yksinäisyydestä enkä voivottele joulun tunnelman perään (kaappikello tikittää, kynttilät palelevat ja vekarat odottelevat naapurista vuokrattua pukkia pelottelemaan).

Henkilökohtaisesti ahdistun joukkopsykooseista.

"Johan pomppasi," hymähtää joku siellä takarivissä ja kääntää kanavaa. Joukkopsykoosilla tarkoitan sitä, miten vaikkapa juuri nyt koko kansa on ohjelmoitu tekemään yhtä ja samaa – kaappikello tikittää, kynttilät palelevat ja vekarat odottelevat naapurista vuokrattua pukkia pelottelemaan... Eikä kellään tule mieleen että voisi tehdä jotain ihan muuta.

"Mutta tämähän on juurikin ihanteellinen päivä viettää läheisten ja perheen parissa, mieli on lämmin hellä." Vuodessa on kuitenkin kolme ja puolisataa muuta päivää jolloin voisi tehdä samoin. Miksi juuri tänään, ja miksi kaikki (paitsi ne jotka ovat töissä, koska joidenkin pitää olla – ja me jotka vain mökötämme keskenämme)?

Valinnattomuus. Eipä tässä muuta voi tehdä kuin olla ja möllöttää, koskapa tänään on möllötyspäivä. Ja huomenna. Ja ylihuomenna. Ja sitten taas kuudes päivä. Ja sitten pääsiäisenä. Vuodesta toiseen. Möllötyspäiviä.

Ja minua rassaa se, että väki kuin lampaat möllöttävät – ja rasittuneen huvittuneesti ihmettelevät miten joku ei halua niin tehdä, tai että siis haluaa itse valita milloin möllöttää, ja miten.

Mutta meidät jo pieninä opetetaan istumaan riveissä, kulkemaan jonoissa, tekemään samat asiat samoilla tavoilla, uskomaan fantisoidut tapahtumat tosiksi. Puhumisen vapaus otetaan pois: jos on asiaa, viittaa – sinulle annetaan lupa puhua, jos annetaan. Ja sitten on syytä puhua siitä mistä muutkin, samaan sävyyn. Homogeenisesti. Pastöroidusti.

Ja tätä ei pääse karkuun. Pitää vain odottaa, että aika kuluu. Taas. On tokikin liioiteltua puhua totalitarismista, mutta.

tiistaina, joulukuuta 21, 2010

Jo viikon päästä tämä on (melkein) ohi

Pimeyden kliimaksi
keinovaloa
helisevää rakkautta, pehmeiksi paketoituja alasimia
hampaat paljastettuna koko kansalla

massojen kiihottunut mania, koneisto kerää kierroksia
vaikka sentään, vihdoin
vähän yskii, ehkä jo elin-
aikanani kuolee

tietoisesti hidastan hengitystä
ja vaikka samoin aika
näen tulevaisuuteen
vähemmän kuristuneena.

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2010

Lyhintä reittiä


Oli siellä sittenkin pienoinen ylläri. Kuten armas Lukija elävästi muistaa, lähetin poskieni sisäpinnoista dna-näytteet analysoitavaksi esi-isieni reitin löytämiseksi.

Oletin tulleeni sieltä iänikuisesta Volgan mutkasta – eli käyneeni Altailla kääntymässä kolmannen muuttoaallon mukana* – niin kuin enin osa suomalaisista. Itse asiassa naamaani katsoessa olen ollut näkevinäni saamelaisia piirteitä – mikä on toki mahdollista, kun Genographic päättää vaellusaikataulunsa jonnekin 15000 vuoden päähän. Eli loppuaikana on saattanut vähän sekaantumista tapahtua.

Joka tapauksessa meikämannen reitti onkin tapahtunut toisen muuttoaallon mukana Keski-Euroopan kautta (– ensimmäinen aaltohan ei tullut tänne päinkään, vaan rykäisi suoraan Australiaan). Matkan varrella on tullut veisteltyä ylikurvikkaita venuksia ja töhrittyä Altamiran seinät. Neandertaleja ollaan katsottu sukupuuttoon näivettymässä – ja sen verran intiimiltä etäisyydeltä, että ainakin allekirjoittaneen kallosta ja korvalehdistä on löydettävissä geneettistä jälkeä.

Britanniassa on käyty kääntymässä jään vähän väistyessä, mutta sitten paettu Espanjaan odottelemaan jään vetäytymistä, ja sitten valuttu vähitellen Ruotsiin. Eli meikäläinen on sekä druidien että viikinkien sukua. Aika lesoa – jos nyt lesona sitten haluaa pitää ryövärien verenperintöä (sana "viikinki" tarkoitti nimenomaan "niitä paskiaisia jotka aina tulevat sotkemaan paikat" ...mikä selittääkin kätevästi myös kämppäni jatkuvan entropian... ja kompulsiivisen shoppailun myös... ja sen että kotona ei malta pysyä vaikka mihinkään ei mitään asiaa olisikaan...).

Luovutan näytteet tuolla netissä jatkotutkimuksille, jotta saadaan vähän lisää selvyyttä notta missä mentiin ja milloin. On tämä kuitenkin aika jännää.

Ihan elävästi voin nyt muistaa itseni nävertämässä uutta keihäänkärkeä, kun tuli edellinen tehtyä vähän liian innovatiivisesti. Kyllä harmitti kun keihäs kimposi peurasta maahan ja riista karkasi ärtyneesti vilkaistuaan kakeliin. Muut vaan nauroivat ja osoittelivat sormella – eivät ole koskaan ymmärtäneet Taidetta, juntit.
---
*Nyt heitin tuon reitin – ja exoduksen järjestysnumeron – niin muistinvaraisesti, että pientä korjaamisen varaa saattaa löytyä. Hävettää tämmöinen leväperäisyys.
---
Haamu 151210klo1547:
Mitä mä sanoin siinä ensmäisessä kirjoituksessa – ja mitä sanoo tämä taulukko?
Englannista ja Suomesta löytyy vastaavuuksia, mutta kaikkein parhaiten natsaa tämä: "Unknown origin"... Ulkoavaruudesta ollaan, ihan selvästi... Mitään muuta selitystä tuolle ei voi olla olemassa...

maanantaina, joulukuuta 13, 2010

Kanavasmurffailua

Kyllä on ihmisen elämä niin vaikeaksi taas tehty. Kun kyllästyin odottamaan ilmaiskanavien panttaamia sarjoja, hommasin Canal+:n, vaikka viimevuosituhantisesta kokemuksestani tiesin, että tarjonta on lopultakin varsin suppea.

Mutta sitten taputtelin itseäni päähän, kun huomasin että Dexterin viidennen (V) kauden jaksot alkoivat. Pari kautta välistä tietystikin puuttui (ja luonnollisestikin erinäisiä spoilereita tulee uudempia kausia seuratessa vastaan), mutta parempi tämä kuin ei mitään.

Hetikohta alkoi Jimillä kolmas (III) kausi, joten jouduin jatkuvasti muistelemaan jaksoja katsellessa, notta missäs nyt mentiinkään. Vaan aivojumppa on aina jees, eiks jeh.

Sitten Canaalin Hits-kanava vaihdettiin ykskaks Series-kanavaksi mogulien päätöksellä. Ihan hyvä, oikeastaan, kun ne leffat tulevat kuitenkin tuolta Firstiltäkin. Pornoa ei nyt kyllä tule enää mistään sitten, mutta toisaalta juonikuviot tulivat jo aika tutuiksi tuossa lyhyessäkin ajassa (ei niin, että olisin katsonut, nehän tulevat keskellä yötäkin ja kaikkea).

Jokunen päivä sitten huomasin, että Dexterin neloskausikin (IV) oli lähtenyt uusintakierrokselle, neljä jaksoa peräkanaa viikon välein. Harmi vain että huomasin tämän vasta kyseisen kauden viidennen jakson kohdalla. Nyt en enää yhtään tiedä missä mennään: törmäilen spoilereihin jatkuvasti, ja kolme kautta sekoittuvat muusiksi keskenään – mutta ei saa valittaa. Kiittää pitää standardikanavien ohjelmakartoittajia, kele.

Housestakaan en tiedä, olenko nähnyt edellistä kautta vai hyppäsinkö kyytiin "tulevaisuudessa" (eli kaudella joka näytetään tusinakanavilla joskus maailmanlopun jälkeen tuhannen edellisten kausien uusintakierroksen jälkeen).

Ja tämäkin vielä: hommasin lisäksi TVkaistan, eli tämän nettiin tallentavan hommelin, koskapa kyllästyin siihen, että digiboksiin ei lopultakaan voi luottaa. Luulet nauhoittaneesi jonkun ainutkertaisen jakson jostain sarjasta, ja sitten huomaat että kovikselta ei löydy mitään. Seuraavaa jaksoa katsot kuin seuraavaa kautta: mitä helvettiä tässä välissä on tapahtunut?

Kaista on muuten ihan kiva, mutta mainosten yli hyppiminen on vielä hankalampaa kuin boksilla. Mainokset pitäisi kieltää lailla!

Että vaikeaksi on elämä mennyt. Eivät tienneet sota-ajan lapset elämisen hankaluudesta mitään.

lauantaina, joulukuuta 11, 2010

Uudet kyynärpäät

Suomesta uhkaa tulla yhä enemmän yhteiskunta, jossa kyynärpäätaktiikka toimii, sanoo lahjakkuustutkija Kari Uusikylä.
Uusikylä on tietystikin huolissaan ihan olennaisesta asiasta, mutta minusta tuohon väitteeseen liittyy melkoinen perspektiiviharha. Ollaanko todella vasta menossa siihen suuntaan, jossa kyynärpäitä käytetään?

Eikö Kekkonen tehnyt niin? Nostettiinko hänet kaapin päälle ihan vain altruismilla? Ja lähempää: varmasti jokaisen henkilöhistoriasta löytyy vaihtelevalla menestyksellä etuilleita, niin kauas kuin muistia riittää.

Eikö häikäilemättömyys ole juurikin aina ollut pyrkyrien työkalu? Eikö olekin niin, että yhteishyvää ajatelleet ovat poikkeuksetta unohtuneet hiljaisina massaan? En nyt tarkoita niitä, jotka väittävät olevansa yhteisellä asialla, koska sehän on kiipijöiden yleinen sumuverho.

Jos jokin on muuttunut, niin muoto. Yhteiskunta toimii erilaisella mekaniikalla kuin ennen. Niin se on aina tehnyt, konsa vain muutos on pysyvää. Mutta muutosten alla vellovat perusvietit... muuttuvatko ne? Toivoisi, että voisi vastata myöntävästi, mutta ehkä se ottaa vähän enemmän aikaa kuin pari sukupolvea.

Nykyhetki näyttää aina synkemmältä kuin menneisyys. Tulevaisuus on aina dystopia, koska kohtuun ei yksinkertaisesti pääse, ja tuntematon pelottaa, koska tuntemattoman aristelu on koodattu kroppiimme.

Yhteiskunta muuttuu, pyrkyryys sen mukana (ja etunenässä). Etiikka on käytännön aisaparina aina ollut se, jossa on vähintään puolet ilmaa; joka antaa tarvittavan hydrauliikan päämäärien vipuvoimaiselle saavuttamiselle – koska lopputulos ratkaisee suhtautumisen keinoihin.

Työnantajat ovat aina maksimoineet voittonsa, ja parhaansa mukaan minimoineet työntekijöiden vapautta ja palkkaa. Sillä, onko johtajan palkka kymmen- vai tuhatkertainen, ei lopultakaan ole enää merkitystä, koska tietyn haamurajan ylitettyään luvut ovat vain lukuja.

Tämä ei tietenkään oikeuta mitään. Meillähän on sairaita käytänteitä roppakaupalla: vuokratyövoiman käyttö ja ihmisten jatkuvan tavoitettavuuden vaatimus, vaikkapa. Mutta ei tämä silti mitään uutta ole.

...Näytän olevan näinä päivinä sangen kyynisellä tuulella. Lienee tuon (aina uudestaan) päin näköä tulevan järkipuoli-hulabaloon ansiota.

Hiiri ja ihminen

Pah. Unirytmi kerkisikin melkein kaksi viikkoa olla jotenkuten normaali.

Heräsin tunnin nukuttuani (taas) hiiren kirkaisuun. Jälleen oli joku onnekas onnistunut laukaisemaan loukun kuolematta siihen.

Yritin kolinasta huolimatta saada unenpäästä uudestaan kiinni – hyvässä lykyssä katkoisi niskansa tempoillessaan (hiiri, ei allekirjoittanut). Vaan sitten kuulin jotain toissavuotista: loukku kolisi alakertaan.

Jokin ei nyt ihan natsannut, koskapa loukku oli narulla kiinni. Tarkastelemaan: tämänkertainen kamikazehiiri oli tehnyt houdinit ja purrut köyden poikki* vaikka pään piti olla paketissa. Joten tallustelin pöpperöissäni alas ja löysin hiiren loukkuineen portaiden alta – vain toinen etukoipi naakelissa. Tuijotti nappisilmillään värähtämättä kohti, leikki täytettyä.

Mitä tehdä tuollaiselle? Se ei tulisi kuolemaan ihan heti, tyyppihän oli ihan liikuntakykyinen ja safkaakin varmaan nurkista löytäisi, mitä nyt haarukkaa joutuisi käyttämään oikealla (etiketti vähän kärsisi).

Jos yrittäisin ottaa loukusta kiinni viedäkseni otuksen pihalle, saattaisi pentele puraista (ja tartuttaa jonkin eksoottisen hiiri-influenssan joka tappaisi jäykkäkouristuskuumeeseen minuutissa**) – kunhan olisi ensin vilistellyt pitkin lattioita karkuun. Pasifistina en mitään lyttäämiskuolemaakaan voinut harkita.

Vangitseminen hankalaa, tappaminen vielä hankalampaa. Oliko minulla nyt lemmikki?

Piti ottaa aikalisä ja duunailla kaikenmoista muuta. Ilmeisen pitkään, sillä kuusi tuntia myöhemmin voin vähitellen valmistautua ottamaan auringon horisontista vastaan.

Toisekseen jyrsijästä ei ole enää mitään havaintoa. On mennyt piiloon se. Löytynee joskus, jos.

Nukuttaisi, vaan eipä tässä kai enää.
---
*Etteikö Houdini olisi koskaan purrut kahleitaan poikki? Kuka tietää...
**Kerkisin siis nukkua vain tunnin, joten vaara-arvioiden mittasuhteet saattavat vähän heitellä.

---
Haamu 111210klo1434: Kunnon yöunet (keskellä päivää) otettuani löysin kyseisen pedon keittiön pöydän alta seuraamassa jokaista liikettäni. Ajatukset kirkastuneina totesin, ettei käsipuoli lemmikki kuitenkaan olisi pidemmän päälle hyvä idea.

Nykäisin rukkaset kätösiin ja kuskasin lievästi panikoivan otuksen vähän kauemmas talosta, kohtaan josta reilun oloisesti lähti se kipittämään juuri oikeaan suuntaan, eli vielä vähän loitommas. No, melkein oikeaan, varmaan autotallin takana kääntyi lurjus takaisin ja suunnittelee uutta invaasiota mustien silmiensä takana...

Onneksi on tuollainen yhdellä kädellä toimiva loukku, muuten olisi joutunut vielä peukkupainimaankin vapautusoperaation aikana. Varmasti olisi tuo pelvoittava siimahäntä tartuttanut jonkun zombiviruksen siinä.

perjantaina, joulukuuta 10, 2010

Ilmastohömppää tumppaa tuhat

Global warming is the central tenet of this new belief system in much the same way that the Resurrection is the central tenet of Christianity

Niin. Vuodenvaihteessa tapahtuva hyödytön bensauudistus, jossa vaikkapa meikäläinen siirtyy käyttämään raskaampaa kun kevyempi rikkoo moottorin – mutta toisaalta kulutan sitä suhteessa vähemmän, koskapa siinä on enemmän potkua. 

Toisena ydinvoiman lisääminen tämän tekosyyn nojalla, ja siis radioaktiivisuuden lisääminen tolkuttoman pitkäksi ajaksi "koska on pakko, ja ennen kaikkea kiire". Ei ehdi panostaa oikeisiin päästöttömiin energiantuotantokeinoihin, muka. 

Nyt on siis yli tuhat tiedemiestä yhteen ääneen todennut, että ilmastonmuutos on, paitsi joutavaa höpötystä, myös järjetön määrä tuhlausta ilman tolkun hiventä. IPCCssähän oli 52 tieteilijää, joten "tiedeyhteisön yksimielisyys" on sekin melkoinen myytti. Mikä olikaan kivetty hyvillä aikomuksilla?