maanantaina, marraskuuta 22, 2010

Telekursailua

Niin, ei minulla sitten omatunto antanut myöden ruveta puhelinmyyjäksi. Tein kyllä yhden firman sivulla hakemuksen, jota roikotin toista vuorokautta välisivulla kohtalokasta klikkausta odottelemassa.

Yhtäältä, palkkaisitteko Te hakijaa, joka kirjoittaa hakemukseensa tällaista:
Vihaan myymistä – en kehtaa omista palveluksistanikaan pyytää sitä mitä ansaitsisin.
tai
Minä en kehtaa myydä kellekään mitään mitä eivät ole varta vasten hankkimassa. Jos sitäkään.
tai

Olen hankkinut itselleni kaikki mahdolliset suoramyyntikiellot. Sitä ennen opin eläytymään telemarkkinoijan sielunmaisemaan ja tuikkaamaan puolen sekunnin taukoon ihan tyynenä: "Sä hukkaat nyt aikaas tässä - mä en tule ostamaan mitään puhelimessa". Laskettakoon tämä plussana? "Kas siinäpä järkähtämätön periaatteen mies, joka kykenee vastustamaan houkutuksia. Ehkä hän ymmärtää miten tuota asennetta voi käyttää käänteisesti, myynnin turbouttamiseen?"

tai

Ihmisten manipulointi on erittäin mielenkiintoista – ja myyntityöhän on juurikin sitä, kuten hyvin tiedätTe; silkkaa aivopesua, turha kursailla.

Miksi joku päätyy ostopäätökseen? Miksi minä teen niin, vaikka rationaalinen minäni protestoikin? Miten pääsen yli siitä ajatuksesta, että häiritsen myyntipuhelullani viattomia ihmisiä? Miten psyyke kestää korvaan lyötyjä luureja? Millaisia ovat satunnaisesti rimpautetut ihmiset? Onko minusta tähän? Pääsenkö puhelinfobiastani lopullisesti eroon?

Palkatkaa mut! Se on hyvä idea, se.

Joukossa oli myös ihan täyspäistäkin tekstiä, ja kyllähän minä itse ainakin itseni palkkaisin heti pelkästään noiden näyttöjen perusteella – mutta saatan jäädä vähemmistöön mielipiteineni.

Ennen kaikkea syynä siihen, että en lähettänyt hakemusta, on se, että.* Vaikka yhtäältä näkisin häirikkösoitteluni sosiopsykologisena, erinomaisen empiirisenä tutkimuksena, en kuitenkaan näe mitään syytä tukea tuollaista riistotyrkytyskoneistoa** omalla läsnäolollani.

Enhän minä halua olla myöskään – samaa kyistä peltoa kyntävässä – mainostoiminnassa mukana, vaikka kuvittelisin siinä olevani kohtuullisen pätevä (ja jonkin aikaa alalla olinkin). En näe mitään tarvetta olla lisäämässä tarpeettomien tarpeiden herättelyä, enkä varsinkaan psykoväkivaltaista sellaista.

Puhelintyrkytysostajiahan ovat lähinnä sellaiset ihmiset, jotka eivät osaa sanoa ei. Ihmiset, joiden mielestä on töykeää olla tilaamatta kun toinen kerran on nähnyt niinkin suuren vaivan että on törsännyt kallisarvoista aikaansa asiansa esittämiseen (vaikka ihan selvästi, jos yhtään kuuntelee, huomaa että teksti luetaan paperista***).

Mutta nyt minä sorruin oletusten tekemiseen. Ehkä edellinen kappale oli täysin väärässä, ja tilanne kaikkinensa päinvastainen: myyjä keksii lennosta argumenttinsa, ja ostajat nimenomaan haluavat aina näyttää olevansa kontrollissa ja loukata myyjää ostamalla, vaikka tämä ei sitä odotakaan?

...Minun piti kyllä tähän jatkoksi kertoa, miksi lehtimyynti on muutenkin turhaa, vaan jääköön toiseen kertaan...
---
*Odotusta herättävä paussi yllättävään kohtaan, eikös?
**Riistohan tapahtuu kahdessa suunnassa: myymisen hoitavien soittajien palkkojen polkemisessa ja "asiakkaiden" manipuloinnissa.
***...ellei sitten edistyksekkäästi näyttöruudulta!

Ei kommentteja: