keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Taipuu taipuu!

Perkeleellistä on löytää omasta tekstistään niitä virheitä joihin aina muiden sepustuksissa kiinnittää huomiota – ja vielä ihan jatkuvalla syötöllä nämä vääryydellä kirjoitetut vaihdokasilmaisut lyövät tunkkaisilla räteillä silmille.
Kirjoittamisen tärkein ominaisuushan on virheettömyys*, ja kämmäily anteeksiantamatonta.
Eilen näytän rustailleeni: "[...] toimittajat eivät ilmeisesti ehtineet seulomaan saati syventämään [...]" Nnjjeih noin! Tämä opetettiin jo alaluokilla: "eivät ehtineet seuloa saati syventää" / "eivät kerinneet seulomaan saati syventämään".

Toissapäivänä taas löperöt sormeni talloivat näppäimistöltä seuraavanlaisen konstruktion: "[...] joten en ala sitä referoimaan [...]" Ggakk! Minäkin, Brutuxein! Kaikkihan tätä mokaa viljelevät, mutta se ei tee moisesta oikeutettua! Jälleen, suoraan ala-asteen pulpetista luntattuna: "joten en ala sitä referoida" / "en rupea sitä referoimaan". Tämä on tärkeää! Ei saa tehdä virheitä! Missä ne nitrot taas on?
---
*Tiedonvälitys taas on ihan satunnainen sivutuote, joka yleisesti ottaen ei toimi.

Ei kommentteja: