torstaina, marraskuuta 18, 2010

"Hei, täällä henkilö-jonka-nimestä-tai-firmasta-et-saa-selvää, meillois tämmönen tosijees tarjous"

Outoa. Viime yönä, kun en vaihteeksi saanut unta, napsahti päässä. Selailin lisätienestit mielessä osa-aikaisia duuneja – ja melkein lähetin hakemuksen telemarkkinointiyritykseen! Mitä? Noinko lähellä on meillä jokaisella terroristiksi ryhtyminen?

Minä, joka olen hankkinut itselleni kaikki mahdolliset suoramyyntiestot, rupeaisin itse tuohon moraalittomaan hapatukseen? Näin (univajeessani?) asian jotenkin henkisen kasvun haasteena, ilmeisen kyynisen piittaamattomuuden lietsomana... sisäisen sankarin... manaamisena?

Jotkuthan tiettävästi luovuttavat heti parin päivän jälkeen. Toteavat, että heistä ei ole tyrkyttämään tuntemattomille ihmisille jotain, mitä he selvästikään eivät tarvitse – ja henkkohtaisesti en ole koskaan halunnut olla häiriöksi. Vaan minä mielennyrjähdyksessäni – en ole ollenkaan varma että se olisi vielä ohi – näin itsessäni röyhkeyshändikäpin, joka pitäisi taltuttaa.

Todellisuus, näin oletan, lienee sitä, että kymmenien soittojen jälkeen saldona on ehkä yksi myyty tilaus – joka sekin saattaa peruuntua kun "asiakas" huomaa joutuneensa manipuloiduksi. Lukemattomia enemmän tai vähemmän ärsyyntyneitä kontakteja, eikä tulosta lain. Palkka ei juokse, omatunto soimaa.

Ja jotenkin näen tuon nyt haasteena. Miten paljon isommaksi ihmiseksi voisin kasvaa kaikessa tuossa ristipaineessa! Paremmaksi ihmiseksi? Kö?

Tai paremmaksi näyttelijäksi? Perin mielenkiintoista interaktiota siinä saisi ihan livenä suorittaa – koskaan ei tietäisi mitä seuraavan luukun takana odottaisi. Läsnäoloa voisi harjoittaa. Voisi hoitaa omaa puhelinfobiaansa samalla, tehdä itsensä immuuniksi sosiaalisen ahdistuksen vaikutuksille. Onpas tämä nyt taas.

Onko tässä nyt seuraava pakkomielle tyrkyllä? Kun ravintoainemania on asettumassa uomiinsa, pitää kehittää jotain uutta haastetta? "Ihmisen täytyy tehdä juuri niitä asioita, jotka herättävät eniten inertiaa"?

Ei kommentteja: