maanantaina, marraskuuta 29, 2010

Kekä mä ole? Kusta mä tule?

Mä niin arvasin.

Tilasin National Geographicilta sen testin, jolla voi dna:n perusteella selvittää mitä reittiä oma geenistö on päätynyt perille. Yhtään hötkyilemättä odottelin tuloksia, ja kun sitten kaikessa rauhassa käyn taas tsekkaamassa että jokohan homma olisi selvä, tulee sivulla vastaan tämä viesti (klikkaamalla isommaksi):

Kahdesta kolmeen viikkoa! No, onpahan edes jonkinmoinen joulunodotus sitten tiedossa. Pessimisti odottaa tietystikin viestiä: "Sori, mutta olette skrapanneet poskianne väärin. Dna on  mennyt solmuun, joten joudumme levittelemään käsiämme."

Vaikka eipä tuossa lopputuloksessa liene paljon yllätyksiä odotettavissa. Tuskin sukulinja on käynyt kieppaamassa Australian ja Tulimaan kautta, Antarktiksen läpi Pellucidariin ja takaisin. Eiköhän sieltä aika standardi reitti ilmaannu.

Tai sitten tuo haploryhmän hahmottamisen vaikeus johtuu siitä, että olenkin oikeasti ulkoavaruudesta. Tätä pidän aika todennäköisenä; vähänkö tulee vanhemmille selittämistä kunhan lopulliset tulokset tulevat framille.

perjantaina, marraskuuta 26, 2010

Burning inspector

Mitähän palotarkastaja tekee? Tuleeko suurennuslasin kanssa ovelle ("Olen nyt käynyt salaa lämpökameralla tämän läpi ja tarkkaillut pari viikkoa herra omistajan käyttäytymismalleja vakoilulaitteilla.") ja syynää talon läpi vaitonaisesti hymisten? Vilkuilee talonomistajaa merkittävin syrjäsilmäyksin tuijotettuaan jotain yksityiskohtaa piinallisen pitkään? Puistelee huokaillen päätään nurkkia kolutessaan? Kuivaa vaivihkaa kyyneleitään ja mutisee jotain runkorakenteille? Viisi tuntia kestäneen yksityiskohtaisen tarkastelun jälkeen julistaa tuomionsa: tämä on joko purettava, tai sitten restauroitava uudestaan kokonaan.

Toivottavasti kyseessä on vähän vähemmän melodramaattinen tapahtuma. Joka tapauksessa pirautin juuri äsken ja kutsuin käymään, kun oli sellaisen lapun jo viikkoja sitten postilooraan laittanut. Minulla on rapiat kuukausi aikaa lavastaa tästä talosta vastuullisen omistajan mesta.

Tai ehkä kyseessä on huomattavasti ylimalkaisempi tarkastus? "Onko tämä palanut viime aikoina maan tasalle? Ei? Läpäisty! Tässä undulaattipinssi. Pidämme veepeekoontalolla gaalaillallisen Teidän kunniaxenne." Kaiken juhlahumun katkaisee vain kosteustarkastajan lappu postilaatikossa. Sitten maatumistarkastajan. Sitten ilmanvirtaus- ja metallurgiatarkastajan. Kaikkia sitä saakin talonomistaja kestittää.

...Mistä tulikin mieleen: onko palotarkastajille tapana tarjota kakkukahvit? Mitä paremmat tarjoomukset, sen varmempi läpäisyvarmuus? Palotarkastaja; kyseinen nimike herättää melkein yhtä paljon pelkoa kuin teeveelupatarkastaja. Klup.  
PeL 34 §:n mukaan palotarkastuksen tarkoituksena on ehkäistä ihmisille, omaisuudelle tai ympäristölle tulipaloista tai muista onnettomuuksista aiheutuvaa vaaraa. Palotarkastuksessa on valvottava, että rakennus tai rakennelma, sen ympäristö ja muut olosuhteet tarkastuskohteessa ovat turvalliset ja että kiinteistön omistaja tai haltija on varautunut onnettomuuksien ehkäisyyn, vahinkojen torjuntaan ja väestönsuojeluun säädöksissä ja määräyksissä vaaditulla tavalla.

Palotarkastuksessa tarkastetaan kiinteistön väestönsuoja* ja sen laitteiden toimivuus, sekä annetaan tarvittaessa tulipalojen ja muiden onnettomuuksien torjuntaa koskevaa neuvontaa.

---
*Väestönsuoja! Mistä mää nyssemmosen rempasen? Jos väittäisin tota maakellaria semmosex? Muuten palotarkastaja lykkää lapion käteen olohuoneessa ja sanoo että "siitäpä rupiat kaivammaa, poeka".

tiistaina, marraskuuta 23, 2010

Zombiaatiossa jälleen


Hupskeikkaa. Minä en ymmärrä kuinka tässä aina käy näin. Viikon onnistuin jotenkin taistelemaan, mutta nyt ollaan jälleen tilanteessa, jossa eilinen, tänäpä ja huominen liukenevat toisiinsa. Onhan edellisestä vastaavanlaisesta vaiheesta jo peräti kaksi kuukautta.

Jos katsotaan tilannetta eksaktilla kellotaululla, heräsin eilen auringonlaskuun nukuttuani univajeen – joka oli syntynyt yrittäessäni taistella non24-taipumustani vastaan, ja siis heräillyt vajailla unilla – kiinni.

Sitten sainkin valvoa vuorokauden, koskapa odottelin puhelua – jonka todennäköisyys oli tietystikin vain noin 50%, mutten halunnut nukkua sen mahdollisen pirinän yli.

Jos ollaan ihan tarkkoja, otin jälleen väliaikaisesti uberman-aikataulun käyttöön siinä aamusella – enkä siis pyrkinyt väkisin pysymään hereillä, vaan taktisesti torkahdella. Kerkisin ottaa kaksi puolituntista pojotusta ennen kuin asiat selvisivät, ja pääsin vihdoin todella nukuttamaan itseäni – auringonlaskun aikaan, eli vuorokausi edellisestä tosiheräämisestä.

Jostain syystä unentarve lakkasi kuitenkin iltauutisten aikaan, ja edessä on jälleen uneton yö. Tietystikin huomenillalla, jolloin unetus taas käynee kimppuun, pitäisi pysyä skarppina. Jotenkin nämä unihäiriöiden kumuloitumat osuvat aina juuri niihin kohtiin joissa siitä on eniten haittaa.

Tämä sisäkellosekoilu ei varsinaisesti myöskään auta ravinto- ja kuntoiluaikataulun pitämistä, eikä siitäkään ole erityisesti iloa, että auringon näkee vain harhaisessa univajetilassa. Täytynee huomenna hommata melatoniinia, sikäli mikäli sitä luontaiskaupoista saa (netti-infot menevät vähän ristiin sen suhteen, onko kyseessä reseptitavara vai ei).

Joskin melatoniinilla taas ilmeisesti on jotain estrogenoivaa vaikutusta, mikä ei reenaamista silmälläpitäen ole kovinkaan optimaalista. Yhtäältä säännöllisyys ja riittävä lepo auttavat pitämään sooman ja myös tsyyken kasassa paremmin kuin holtiton hortoilu – olen kuullut väitettävän.

maanantaina, marraskuuta 22, 2010

Telekursailua

Niin, ei minulla sitten omatunto antanut myöden ruveta puhelinmyyjäksi. Tein kyllä yhden firman sivulla hakemuksen, jota roikotin toista vuorokautta välisivulla kohtalokasta klikkausta odottelemassa.

Yhtäältä, palkkaisitteko Te hakijaa, joka kirjoittaa hakemukseensa tällaista:
Vihaan myymistä – en kehtaa omista palveluksistanikaan pyytää sitä mitä ansaitsisin.
tai
Minä en kehtaa myydä kellekään mitään mitä eivät ole varta vasten hankkimassa. Jos sitäkään.
tai

Olen hankkinut itselleni kaikki mahdolliset suoramyyntikiellot. Sitä ennen opin eläytymään telemarkkinoijan sielunmaisemaan ja tuikkaamaan puolen sekunnin taukoon ihan tyynenä: "Sä hukkaat nyt aikaas tässä - mä en tule ostamaan mitään puhelimessa". Laskettakoon tämä plussana? "Kas siinäpä järkähtämätön periaatteen mies, joka kykenee vastustamaan houkutuksia. Ehkä hän ymmärtää miten tuota asennetta voi käyttää käänteisesti, myynnin turbouttamiseen?"

tai

Ihmisten manipulointi on erittäin mielenkiintoista – ja myyntityöhän on juurikin sitä, kuten hyvin tiedätTe; silkkaa aivopesua, turha kursailla.

Miksi joku päätyy ostopäätökseen? Miksi minä teen niin, vaikka rationaalinen minäni protestoikin? Miten pääsen yli siitä ajatuksesta, että häiritsen myyntipuhelullani viattomia ihmisiä? Miten psyyke kestää korvaan lyötyjä luureja? Millaisia ovat satunnaisesti rimpautetut ihmiset? Onko minusta tähän? Pääsenkö puhelinfobiastani lopullisesti eroon?

Palkatkaa mut! Se on hyvä idea, se.

Joukossa oli myös ihan täyspäistäkin tekstiä, ja kyllähän minä itse ainakin itseni palkkaisin heti pelkästään noiden näyttöjen perusteella – mutta saatan jäädä vähemmistöön mielipiteineni.

Ennen kaikkea syynä siihen, että en lähettänyt hakemusta, on se, että.* Vaikka yhtäältä näkisin häirikkösoitteluni sosiopsykologisena, erinomaisen empiirisenä tutkimuksena, en kuitenkaan näe mitään syytä tukea tuollaista riistotyrkytyskoneistoa** omalla läsnäolollani.

Enhän minä halua olla myöskään – samaa kyistä peltoa kyntävässä – mainostoiminnassa mukana, vaikka kuvittelisin siinä olevani kohtuullisen pätevä (ja jonkin aikaa alalla olinkin). En näe mitään tarvetta olla lisäämässä tarpeettomien tarpeiden herättelyä, enkä varsinkaan psykoväkivaltaista sellaista.

Puhelintyrkytysostajiahan ovat lähinnä sellaiset ihmiset, jotka eivät osaa sanoa ei. Ihmiset, joiden mielestä on töykeää olla tilaamatta kun toinen kerran on nähnyt niinkin suuren vaivan että on törsännyt kallisarvoista aikaansa asiansa esittämiseen (vaikka ihan selvästi, jos yhtään kuuntelee, huomaa että teksti luetaan paperista***).

Mutta nyt minä sorruin oletusten tekemiseen. Ehkä edellinen kappale oli täysin väärässä, ja tilanne kaikkinensa päinvastainen: myyjä keksii lennosta argumenttinsa, ja ostajat nimenomaan haluavat aina näyttää olevansa kontrollissa ja loukata myyjää ostamalla, vaikka tämä ei sitä odotakaan?

...Minun piti kyllä tähän jatkoksi kertoa, miksi lehtimyynti on muutenkin turhaa, vaan jääköön toiseen kertaan...
---
*Odotusta herättävä paussi yllättävään kohtaan, eikös?
**Riistohan tapahtuu kahdessa suunnassa: myymisen hoitavien soittajien palkkojen polkemisessa ja "asiakkaiden" manipuloinnissa.
***...ellei sitten edistyksekkäästi näyttöruudulta!

torstaina, marraskuuta 18, 2010

"Hei, täällä henkilö-jonka-nimestä-tai-firmasta-et-saa-selvää, meillois tämmönen tosijees tarjous"

Outoa. Viime yönä, kun en vaihteeksi saanut unta, napsahti päässä. Selailin lisätienestit mielessä osa-aikaisia duuneja – ja melkein lähetin hakemuksen telemarkkinointiyritykseen! Mitä? Noinko lähellä on meillä jokaisella terroristiksi ryhtyminen?

Minä, joka olen hankkinut itselleni kaikki mahdolliset suoramyyntiestot, rupeaisin itse tuohon moraalittomaan hapatukseen? Näin (univajeessani?) asian jotenkin henkisen kasvun haasteena, ilmeisen kyynisen piittaamattomuuden lietsomana... sisäisen sankarin... manaamisena?

Jotkuthan tiettävästi luovuttavat heti parin päivän jälkeen. Toteavat, että heistä ei ole tyrkyttämään tuntemattomille ihmisille jotain, mitä he selvästikään eivät tarvitse – ja henkkohtaisesti en ole koskaan halunnut olla häiriöksi. Vaan minä mielennyrjähdyksessäni – en ole ollenkaan varma että se olisi vielä ohi – näin itsessäni röyhkeyshändikäpin, joka pitäisi taltuttaa.

Todellisuus, näin oletan, lienee sitä, että kymmenien soittojen jälkeen saldona on ehkä yksi myyty tilaus – joka sekin saattaa peruuntua kun "asiakas" huomaa joutuneensa manipuloiduksi. Lukemattomia enemmän tai vähemmän ärsyyntyneitä kontakteja, eikä tulosta lain. Palkka ei juokse, omatunto soimaa.

Ja jotenkin näen tuon nyt haasteena. Miten paljon isommaksi ihmiseksi voisin kasvaa kaikessa tuossa ristipaineessa! Paremmaksi ihmiseksi? Kö?

Tai paremmaksi näyttelijäksi? Perin mielenkiintoista interaktiota siinä saisi ihan livenä suorittaa – koskaan ei tietäisi mitä seuraavan luukun takana odottaisi. Läsnäoloa voisi harjoittaa. Voisi hoitaa omaa puhelinfobiaansa samalla, tehdä itsensä immuuniksi sosiaalisen ahdistuksen vaikutuksille. Onpas tämä nyt taas.

Onko tässä nyt seuraava pakkomielle tyrkyllä? Kun ravintoainemania on asettumassa uomiinsa, pitää kehittää jotain uutta haastetta? "Ihmisen täytyy tehdä juuri niitä asioita, jotka herättävät eniten inertiaa"?

keskiviikkona, marraskuuta 17, 2010

Eettistä kanaa?

Tässä proteiinin suurkuluttajaksi siirryttyä on kaupassa tullut syynättyä safkapaketteja tarkemmalla sihdillä kuin ikinä. Miten sitä ennen onkin tullut lähestulkoon juostua aina hyllyvälit kun nykyään saa aikaa kulumaan huomattavan paljon ihan vain ravintopitoisuuksien selvittämiseen?

Vaan samalla alkavat heräillä – hui – eettiset kysymyksetkin. Ja niitähän on sitten moneen lähtöön.

Koitin löytää jotain infoa nyt netitse aiheesta "eettinen kanankasvatus". Ainoa tuottaja, joka pikaisesta hausta päätellen omalla eettisyydellään ylpeilee, on Kariniemi – niin kuin kaupassakin panin merkille, pakkauksen etiketistä. Harmi vain että fileepaketista päätellen kyseinen firma on HK:n alainen, ja kyseistä kirjainyhdistelmää olen jostain syystä pyrkinyt väistelemään jo vuosia.

"Eettinen karjankasvatuskaan" ei hakuna erityisen paljon osumia tarjoa, joten moiselle ei liene vielä kovin paljon kysyntää? Onko meillä kaikilla tapana katsoa lähinnä hintalappua, ja paeta sitten paikalta ajattelematta yhtään missä oloissa mitäkin on tuotettu?

En siis henkkohtaisesti voi yhtään rehvastella valveutuneisuudella, mutta tässä on... herännyt kysymyksiä. Mihin kaikkeen sitä pitäisikään kiinnittää huomiota?

Esimerkiksi tuokin Kariniemi, vaikka ainakin sivullaan kaikki näyttää hyvältä (tokikaan julkilausumat eivät aina vastaa todellisuutta, mutta... ainakin siis näyttää... hyvähköltä?), on asiallisen oloiselta kysymys-/vastauspalstaltaan löydettävissä semmoinen pieni klappi, että kanoille syötetään geenimanipuloitua soijaa, koska sitä nyt vain saa varmimmin (ylipäätään soijassa on sellainen vika, että valtaosa siitä on GM-matskua – mitä ei sitten turhaan kerrota kun se nyt vain on niin yleistä).

Ja geenimanipulointikin on viime aikoina alkanut herättää levottomuutta henkkohtaisten ribsien sisällä. Aiemmin ajattelin, että kehitys on kehitystä, ja GM lähinnä jalostuksen seuraava aste – vaan mitä tarkemmin tuotakin katsoo, näyttää sitä selkeämmin siltä, että ensinnäkään ei ihan tiedetä mitä tehdään, ja pidetään siis koko Tellusta koekenttänä, ja toiseksi kyseinen toiminta vaikuttaa kovasti ahneuden maksimoinnilta.

Joten jos Kariniemi on suurten tuottajien eettistä parhaimmistoa, miksi he eivät saman tien siivoa tuota peikkoa nurkistaan? Ei sen luulisi mahdotonta olevan?

Toki tässä lienee vaihtoehtona, jos haluaa kuluttajana siirtyä eettisemmälle linjalle, ruveta metsästämään luomutiloja, ja hankkia safkansa suoraan niiltä. Kauhea vaiva semmoisessa. Ei nykyihminen ole tottunut näkemään vaivaa... Tjaa, Pajuniemellä on näemmä luomua. Ei kanaa, mutta sikanautaa. Täältä päätellen muilla alan tuuttaajilla on eläinten oloista enintäänkin merkityksetöntä jargonia tarjolla – suurimmalla osalla ei edes sitä.

maanantaina, marraskuuta 15, 2010

Ai niin, se marraskuun viideo

...siis se Multimediakonsulttien – jossa siis minäkin nykyään vaikututan korvia – kuukausittainen pläjäys, joka (tällä kertaa) rykäistiin kerralla purkkiin (vaikka – tai ehkä juuri siksi että – minä join nyt kahvia). No, kyllä siihen pari-kolme ottoa vaadittiin.

perjantaina, marraskuuta 12, 2010

"Multitouch"


Minkä tähden, Polar? Eikö kukaan teidän koekaniineista ole koskaan pitkällisen treenin jälkeen katsonut pulssimittaria ja antanut siihen asti niin terhakkaiden korvien valahtaa otsalle? Tiuskahtanut sitten nököhampaidensa välistä: "Pirkale, tää mittari taaskaan mitään päällä ollu!"?

Minkä tähden sitä yhtä ja samaa nappia pitää painaa kolme kertaa ennen kuin lukemat alkavat virrata muutenkin kuin livestriiminä? Laitehan on noin normisti tietynki kelloa näyttämässä [1], joten siitä pitää sitä isointa nappia niiden lähes hyödyttömien neljän muun hanikan keskeltä painaa.

Sitten löydät itsesi (kaikkien netissäkin vihaamasta) splash-ikkunasta, joka kertoo kivalla kuvalla, että "tämä tosiaan on pulssimittari!". Hajamielisempi kuntoilija alkaa tässä kohtaa jo rehkiä, mutta sitä ennen pitäisi [2] painaa uudestaan sitä samaa nappia – eikä mittaus ala sittenkään.

Ollaan nimittäin valikossa – jonka oletusvalintana sentään on "start", joten kun [3] vielä kerran painaa sitä yhtä ja samaa nappia, alkaa mittaus. Ja sitten vasta voi saada vähän jotain osviittaa treenin jälkeen että paljonko on kaloreita palellut ja mikä on keskimääräinen pulssi ollut, ja kuinka paljon on pumppaamo takonut kaikkein tiukimmassa irvistyksessä.

Mutta että kertapainallus ei riitä. Eikä varsinkaan semmoista ole, että ihan automaattisesti mittailisi koko ajan jos sattuu rintakehä olemaan vyötettynä.

Tämä malli nyt ei tietenkään mikään luksusversio ole, mutta ei se ole myöskään halvin, ja Polarin pitäisi käsittääkseni olla (jos ei nyt ihan kiistämättä paras, mene tiedä) ainakin markkinajohtaja, vaiko eikö?

Sekään ei ole kyllä ihan huippua, että aika ajoin kun vilkaisee näyttöä, huomaa olevansa kuollut. Tottahan moninainen punttiharjoittelu haastaa pulssimittaria – toisinaan saatetaan olla asennossa jossa lukemat ei ihan optimaalisesti tartu – mutta silti. Laite antaa tosiaan vain osviittaa, ei niinkään eksaktia infoa.

Mutta onneksi olen härpättimienhankkimishouru, joten en nojaa vain yhteen mittauslaitteeseen (enkä tosiaan vain omiin tuntemuksiin [kuka nyt niihin muka luottaakaan kolmannella vuosituhannella?]). Pitänee jossain välissä polkata noista iPhonen Appseista jottain...
---
...johon melkein liittyen: huomasin tuossa tuota kanikuvaa skannatessani, että tietsikalla (Apple, missä plug&play?) ei ole mitään käsitystä tuosta Epsonin skannerista. Edes Eppeliinin omassa ohjelmassa ei löydy kyseistä vimpainta. Joten downloadasin fööniin JotNot Pro -skannerin. 79 centtiä maksoi se, ja säästi sen verran hermoja, että taidan jatkossa(kin) käyttää Epsonia vain printterinä.

torstaina, marraskuuta 11, 2010

Punaisena palaa muuten vain

Kuten elävästi muistamme, laitoin tuon Renun kesällä sellaiseen kuntoon, ettei se enää koskaan hajoaisi... Joten eilisiltainen ei siis voi tarkoittaa laturin (ties monettako) hajoamista, vaan ihan vaan pientä jekkuilua ja jäynää.

40 kilometrin kohdalla latauksen merkkivalo vain posahti päälle täydessä kirkkaudessaan. Molempiin suuntiin sama juttu. Eihän se nyt sillä tavalla käyttäydy, latauksen katoaminen. Akun laittaminen virran päähän näytti täyttä laatikkoa.

Sekin, että kun keittelin tässä kahvia, ja unohdin laittaa kannun alle, ja tippalukko ei sitten varsin pitänyt nesteitä poissa lattialta... sehän vain ketun häntä kainalossa ehdottelee, että kun kohta vien autoa taas korjaamolle, siellä vain hyväntuulisesti todetaan, että ahhahaa, tämä on näitä tyypillisiä marrasjekkuja. "Mikään ei ole vialla, vaan tämä kertoo selvääkin selvemmin, että kiesi ei tosiaan aio koskaan hajota. Nämähän vastoin yleistä luuloa ovat tietoisia olentoja, jotka tykkäävät hassutella juuri silloin kun se aiheuttaa eniten sydäntentykytyksiä."

Phuii, melkein jo säikähdin. On se semmoinen veijari.

keskiviikkona, marraskuuta 10, 2010

Pienellä hiilloksella


Vieressä olevasta kuvasta on aika helppo spotata, missä kohtaa siirryin vähähiilariseen ruokavalioon. Kilot lakkasivat sahaamasta holtittomasti eessuntaas, ja asettuivat pysyttelemään kilon marginaalissa. 

Tuostakin pitäisi painoindeksin mukaan pudottaa vielä kahdeksan kiloa, vähintään, mutta sitä määrää ei enää pelkästään lemmenkahvoista saa irrotettua. Ja kun lukema on reippaasti toista viikkoa samalla tasolla, epäilyttää josko alemmas paljonkaan enää mennään – vaan onpa tässä aika yllättäviä tuloksia saatu melko lyhyellä aikataululla, joten kaikki näyttäisi olevan mahdollista.

En tiedä miten marginaalista on yleinen tietämys vhh-ruokavaliosta, mutta koskapa itse törmäsin asiaan vasta äskettäin – ja oletan aina tietäväni keskimääräistä enemmän kaikesta, kuten me kaikki teemme (turha kursailla, mä näin) –, kuvittelisin että kovinkaan iso prosentti ei ole asiaa ainakaan kokeillut.

Tähän asti vaikutelmat ovat valtaosin postiivisen puolella – miinuspuolia ei itse asiassa tule mieleen. On energisempi olo, eikä nälkä rassaa vaikka syön paljon vähemmän kuin aiemmin. Hiukan vielä kummittelee se, että muistelen olleeni kaikkein pirteimmilläni silloin, kun vielä söin täysjyväsafkaa (mutta olin jo valkoiset jauhot ja perunat viskannut sivuun).

Dieettipäiväkirja olisi varmaan ollut aika kannatettava asia, voisi tarkistaa ovatko muistikuvat oikeat. Tuo kaavakuvahan on iPhonen iFitness-ohjelmasta, johon olen merkannut kaikki treenit heti ensimmäisestä päivästä lähtien.

Epäilemättä on niin, etten kilojen katoamisesta voi kiitellä pelkästään vhh-ruokavaliota – sen verran monta kokeilua tässä on päällekkäin menossa; lisäravinteet tuonevat oman potkunsa, ja treenaus epäilemättä omansa, ja ehkä kaikella tällä touhuamisella on vielä oma placebovaikutuksensakin. 

Mutta ei mennä vielä noihin muihin alueisiin ettei tästä tule mitään maratoonipostausta. Jatketaan myöhemmin analysointia...

Taipuu taipuu!

Perkeleellistä on löytää omasta tekstistään niitä virheitä joihin aina muiden sepustuksissa kiinnittää huomiota – ja vielä ihan jatkuvalla syötöllä nämä vääryydellä kirjoitetut vaihdokasilmaisut lyövät tunkkaisilla räteillä silmille.
Kirjoittamisen tärkein ominaisuushan on virheettömyys*, ja kämmäily anteeksiantamatonta.
Eilen näytän rustailleeni: "[...] toimittajat eivät ilmeisesti ehtineet seulomaan saati syventämään [...]" Nnjjeih noin! Tämä opetettiin jo alaluokilla: "eivät ehtineet seuloa saati syventää" / "eivät kerinneet seulomaan saati syventämään".

Toissapäivänä taas löperöt sormeni talloivat näppäimistöltä seuraavanlaisen konstruktion: "[...] joten en ala sitä referoimaan [...]" Ggakk! Minäkin, Brutuxein! Kaikkihan tätä mokaa viljelevät, mutta se ei tee moisesta oikeutettua! Jälleen, suoraan ala-asteen pulpetista luntattuna: "joten en ala sitä referoida" / "en rupea sitä referoimaan". Tämä on tärkeää! Ei saa tehdä virheitä! Missä ne nitrot taas on?
---
*Tiedonvälitys taas on ihan satunnainen sivutuote, joka yleisesti ottaen ei toimi.

tiistaina, marraskuuta 09, 2010

Hanskoilla se hoituu

Pari päivää sitten uutisoitiin jostain myrkystä, joka imeytyy ihon läpi kassakuiteista. Missään vaiheessa ei pikaisten uutisrykäisyjen katsauksista meikäläisen tajuntaan tarttunut, mitä kyseinen aine tekee elimistöön päästyään – eikä sitä, että kyseistä ainetta on jo kassakuittien lisäksi ties missä materiaaleissa, ja saamme sitä ihan oraalisesti sisuksiimme päivittäin, tuttipulloista lähtien.

Suuresta tuntemattomuudesta siis pinkaisi tietoisuuteen irtoknoppi, jota toimittajat eivät ilmeisesti ehtineet seulomaan saati syventämään, ja seuraavana päivänä en sitten havainnut enää mitään mainintaa mediassa.

Kyseisestä bisfenolista satuin tuurilla törmäämään faktakeräymään tässä blogissa, jota ravintoaineintoiluni piiskaamana olen ihan vastikään ruvennut seuraamaan.

Ainetta siis on lykätty ties mihin tilpehööreihin, säilykepurkkeihin, juomapulloihin... ja nyt vasta havaitaan semmoinen pikku detalji, että kyseessä on ihon läpäisevä myrkky. Mitä tuosta aineesta lopulta siis tiedetään? Onko se vain otettu käyttöön kun on sattunut kätevästi olemaan käsillä? 

Bisfenoli sekoittaa mahdollisesti hormonitasapainoa, mikä ei ole ihan pikkuinen juttu – eikä tunnu aivan riittävältä toimenpiteeltä se, että kassatyöntekijöille suositellaan hanskoja. Jos olisin järkyttyvää sorttia, olisin varmaan purrut kynnet nauhoihin saakka jo. Vaan valitettavasti/onneksi olen jo tullut väsyneen tietoiseksi siitä, että ihmisiä, luontoa, mitä vain vaarannetaan tarpeettomasti niin pitkään kun se käy kaupaksi

, ja päätöksiä ylipäätään tehdään pers-edel-puuhun-metodilla, kuten biobensan suhteenkin saatamme vuodenvaihteessa totutella. Ei se luontoa säästä, vaan haaskaa, mutta kun nyt on päätetty niin näillä mennään.

maanantaina, marraskuuta 08, 2010

Väärää kirkkautta


Nyt kun kaikki kansalaiset ovat pimeyttä piristämään ostamassa kirkasvalolamppuja, kannattaa muistaa että kaikki hyllyiltä löytyvä ei ole sitä mitä on olevinaan.

Itse lankesin juurikin kuvassa näkyvästä asetelmasta ostamaan tuon oikeanpuoleisen – jonka vein takaisin kun huomasin täältä millaisesta vedätyksestä oli kyse.

Kaupassa ei tokikaan myönnetty mitään tuottamuksellista harhaanjohtamista, mutta sain sitten vaivanpalkaksi tingittyä tuosta vasemmanpuoleisesta ihan oikeasta kirkasvalolampusta hintaa alas.

Tuolla linkkaamallani sivulla* kerrotaan mihin kaikkeen on syytä kiinnittää huomiota kun ostoksille lähtee, joten en ala sitä referoimaan – paistattelenpa vainen hankkimukseni artifisiaalissa loisteessa kuin... itsehillintää menestyksekkäästi opiskellut yökkö, joka siis hallitsee taipumuksensa lyödä päätään kaikkeen mikä kutsuvasti kimaltaa. 

Hallitse sinäkin nyt pahkimisviettisi – tsekkaa speksit kohdalleen ennen kuin ladot fyffet tiskiin! (Eri naseva kiteytys.)
---
*joka on jo parin vuoden takaa, mutta ongelma ei näytä kadonneen mihinkään – yllättävää kyllä; voisi kuvitella että viimeistään tänä valistuneisuuden vuonna olisi kaikenlainen hämyttely liikevoiton maksimoinniksi lakannut maailmasta. No, ensi vuonna viimeistään.

sunnuntaina, marraskuuta 07, 2010

Kuntoilu on nöyryyttävää

...ainakin aloittaessa. Tämän meneillään olevan kuurin alkajaisiksi (n. kuukausi sitten) veikkailin, notta montakohan punnerrusta mahtaisi mennä pitkän tauon jälkeen. "Jäädään varmaan alle kahdenkymmenen, mutta yli kymmenen kuitenkin pitäisi hujahtaa tosta vaan," veikkailin. Miten minusta aina joskus löytyy perusteeton optimisti?

Asettelin kämmenet huolellisesti lattiaan – sekä jalat, huom. ("Hmm, vatsani on paljon lähempänä lattiaa kuin rintakehä, kappas!" kerkisin vielä panna merkille) – ja aloin puuskutella: lopputulemana huikeat kolme (3) punnerrusta, fuskaamalla (eli siis kaikkea muuta kuin puhtain suorituksin). Kolme! Mitä helvettiä? Fuskaamalla! Mitä helvettiä?
Repäisin ihokkaani samalla kun maahan ilmaantuva railo valmistautui nielaisemaan hyödyttömän kroppani. "Ach! Donnerwetter! Minulla on ollut lihaksia, joskus, jossain päin kroppaa, aivan varmasti on – mikä pirullinen salaliitto ne on anastanut?" tivasin perustellusti habaa haeskellessani. Olisin itkenyt itseni uneen, mutta mies ei itke. Hammasta puree mies, läpi harmaan kiven (gnh?).
Muutamaa päivää myöhemmin uskaltauduin kokeilemaan leuanvetoa. No, ensin piti tietystikin ruuvata tuo tanko johonnii giini. Ja sitä ennen piti jäljittää mihin sen olin lojumaan pari vuotta sitten jättänyt (– autotallin lattialle tietynki). 

Laitettuani sen toisen kerran vinoon lykkäsin kolmannen kiinnittämisen hamaan tulevaisuuteen ja kävin toimeen. Toivottavasti en kovin lujaa löisi kasvojani oven yläkarmiin, toivoin – tottahan nimittäin koukistajat olisivat vähän tomerammassa kunnossa kuin ojentajat?

Leuanveto on aina ollut allekirjoittaneen akilleenkantapää (jos haluaa käyttää mahdollisimman ontuvaa vertausta), mutta oletin nyt sentään muutaman nousevan.

Olin väärässä. Yhtään puhdasta leukaa ei ollut lähimainkaan suoriutumassa. Edelleenkään en ole viitsinyt edes testata, josko ihan eksaktista alkupisteestä suoritettava rykäisy onnistuisi – mutta olen kuitenkin kyseistä liikettä päivittäin reenannut. Kyllä se joskus vielä menee ihan puhtaasti(kin peräti).

Ja eilen sitten, kun tajusin käydä siellä lenkkipolulla ihan päivänvalolla – nippa nappa kerkisin –, realisoitui jälleen, että juokseminenkaan ei oikein suju.

Parisensataa metriä jolkoteltua on pakahtumisen ehkäisemiseksi pakko panna kävellen. Hyvin ehtii katsella maisemia samalla kun tasailee hengitystä seuraavaa pinkomista varten. Menevät – joskus ilmiselvinä manifestoituneet – pitkänmatkanjuoksijan geenit ihan hukkaan.

Mutta siis en todellakaan jaksa tehdä oikeaoppisesti niin, että juoksisin vain sellaista vauhtia jossa pystyy puhumaan. Pitäisi ottaa teltta ja makuupussi mukaan, kun kävellen nimittäin olisi perillä ainakin vuorokautta aikaisemmin.

Alkuvaiheessa on siis oltava erityisen nöyrä ihmisen. Onnetonta räpeltämistä on sekin, mikä joskus on sujunut vallan mallikkaasti. Ei lutviudu kunnonkohotus kuin pyörälläajo (jos siis haluaa edelleen jatkaa klonksuvien metaforien parissa). 
Vaan kerran vielä koittaa se hetki kun kukoistukses kuorestaan kerrankin puhkeaa, viel lempemme saa nousemaan sun toivos, riemus loistossaan, ja nousee leuka, jaksaa kiertää koko pururadan, punnerruxia tehdään käsinseisonnassa ja kesärenkaat vaihdetaan ilman (paitaa ja) tunkkia.
...Nöyryys on ohimenevä mielenhäiriö. Heti kun olen löytänyt kadonneen haban, alan epäilemättä kuvitella itsestäni lukemattomia omnipotentteja aspekteja. Sen kunniaksi pururadan varteen rakennetusta näkötornista napattu panoraama:

lauantaina, marraskuuta 06, 2010

(Edes) joskus näin

Hah! Siitäs saivat. En edes harkinnut käyväni tänään kaupassa, ja vasta nyt tajusin, etten sinne olisi päässytkään jos olisin moista haikaillut.

En siis löytänyt itseäni – toisin kuin yleensä – repimässä ripaa raivoisasti, riutumassa rutkasta ravitsemusvajeesta. Hajotkaa siihen, kirkonväki! Teidän saatanallinen suunnitelmanne meni tällä kertaa myttyyn.

Joten – kun kukaan ei siis enää mene tuohon halpaan – voisitteko nyt vihdoin jo paiskata vesiliskoa näillä pellepäivillänne? Tai rajoittaa ne edes omien palvontapaikkojenne sisälle? ...Ai ette vai? Kyl mää ole ningauhian hämmästyny. Kummottos teette lainkan voi simmottis tehrä?

Pahinta talviaikaan siirtymisessä

...on ylivoimaisesti digiboksin ajastusten holahtaminen keturalleen. Jos vaikkapa pitää tapanaan pitää ajastusta viikko eteenpäin aktivoituna, huomaa pitkin seuraavaa viikkoa, että boksi onkin narutellut halutun ohjelman jälkeistä slottia, ja kaikki elintärkeät sarjat ovatkin nyt tilassa, jossa seuraavaa osaa katsoessa ei yhtään tiedä missä mennään. Sietämätöntä!

Kenet tässä nyt voi haastaa oikeuteen? Jonkunhan täytyy olla vastuussa? Vaadin tsiljoona dukaattia henkisestä kivusta ja särystä sekä todellisuusorientaation vehkeilyllisestä ynnä pahantahtoisesta horjuttamisesta.

Saattaisin vaatia vain diljoonaa taaleria, jos tämä kaikki ei johtuisi täysin turhasta ja vahingollisesta puolivuosittaisesta operaatiosta, joka elävästi muistuttaa sitä tarinaa siitä hölmöläisten peitonjatkamisesta.

Ja nyt pirkale sentään tajusin, että kesäaikahan on se ylimääräinen härpätin, ja talviaika normiaikaa. Joka tapauksessa: miksei kukaan tee mitään? Mihin tämä maailma on menossa? Eikö kukaan ajattele tulevia sukupolvia? Joku päivä vielä syttyy sisällissota, jonka syitä penkoessa paljastuu, että kriittinen massa vain kyllästyi digiboksien vääriin ajastuksiin.

Älä osta Energeticsiä


...ainakaan tätä selkä-/vatsapenkkiä (Multitrainer 180). Olen nyt onnistunut rikkomaan jo kaksi ihan vaan normaalilla treenillä.

Edellisestä tapauksestahan raportoin vielä Vuodatuksen puolella*. Silloin penkki oli sen verran tuore, että sain uuden ihan vain edellisen takaisin kärräämällä, mutta nyt lienee ikää laitteella sen verran ettei vaihto enää onstu – varsinkin kun kuitista ei ole mitään hajua. Laite kestää siis hyvin ja pitkään silloin kun ei treenaa (vinkki?).

Olen pannut merkille, että noita näyttäisi edelleen olevan myynnissä, ja sama kohta hajoaa joka kerralla – yhtä myyjääkin olen jo asiasta ehtinyt informoida. Tätä versiota en ihan irtipoikki viitsinyt rikkoa, kun en halunnut testata josko se tällä kertaa rojauttaisi päistikkaa naamalleen ja antaisi vielä käsipainoille vauhtia rikkoa parketin (viksusti olen tuon laittanut siihen ainoaan huoneeseen jossa on nimenomaan parketti). Enkä justiinsa nyt halua lähteä etsiskelemään korvaavaa penkkiä, kun tällä vielä pahaenteisen rutinan säestämänä voi tehdä kaikenlaista muuta, kunhan malttaa olla selkää reenaamati.
---
*Kappas, Vuodatusta on taas "paranneltu" niin, että muotoilut näyttäisivät olevan aika lailla persiillään kun näin linkkauksen kautta menee. Silviisii. Kummasti kaikki näytti ihan hyvältä vielä kun tekstin haki tuolla alustan puolella... Enkä näemmä pääse enää kirjautumaan sisäänkään. Juuri noin pitää uudistuksia tehdä, poijaat! Rivakasti ja asiakkaita miettimättä!

perjantaina, marraskuuta 05, 2010

Päivän pirtelö



...muodostuu karambolasta, banaanista, kiwistä sekä avocadosta. Tuo ylenpalttinen viherrys taas tulee spirulinasta.

Ei tällä ehkä houkuttelevimman smoothien prenikkaa saa – tuli tungettua noita hedelmiä sen verran monta että nestettä (vodaa, pluraus soijamaitoa) piti ahtamalla ahtaa sekaan, ja sittenkin teos jäi puuron asteelle. Eipä haittaa, hyvvee on.

Tässä viime aikoina tietoa tuulastaessa on tullut – jos nyt pysytään tämän pirtelön aineksissa – pari knoppia: banaanissa on enemmän hiilareita kuin monessa muussa hedelmässä, joten sitä jätän jatkossa vähemmälle.

Soijan suhteen taas on sellainen väittämä ilmassa, että yli 40 grammaa päivässä sekaantuu kilpirauhasen toimintaan, joten vaikka kyseinen papu olisi proteiinin ja monen muun lähteenä ihanteellinen, sitä ei kandee jatkuvasti mussuttaa. On myös tolkutettu, että soija laskisi testosteronitasoja, joten punttitreenejä ajatellenkaan se ei ihan paikallaan ole.

Nämä soijaväitteet ovat kovasti kiistanalaisia, niin kuin monen moni asia ravintotieteen parissa tuntuisi olevan. Täysin vastakkaisia näkemyksiä löytyy lähes kaikista ravintoaineista, joten tässä aktiivisempana tantereen seuraajana ei läheskään aina tiedä mihin pitäisi uskoa. Palailen noihin poteroihin vähitellen...

torstaina, marraskuuta 04, 2010

Yöjuoksulla

Olipa jännittävää. Olen tässä alkanut tunnustella josko päreiset (kaik nivelet vinks vonks) takajalat olisivat saaneet jo sen verran lihaskuntoa, että kestäisi harkita juoksemista peräti. Kertaalleen kävinkin tuossa lähitietämillä jolkottelemassa, mutta noille teille on juuri lanattu uudet hiekat, joten pohja on turhan pehmeä – eikä noita suuntia erityisen monia ole (hyvin ei-inspiroivaa on tuossa lähimaastossa juoksennella).

Mietin josko täältäkin agraarimaisemasta voisi joku pururata olla löydettävissä. Ja katso, vaivalloisen nettietsivätyön jälkeen onnistuin jäljittämään tuosta viiden kilometrin päästä yhden. Valaistus kello 22 saakka, retostelivat, ja kun kello nyki iltaseitsemää, oli valo tarpeenkin.

Brum, hurautin paikalle. Pilkkopimeää. Jotain valonvälkettä olin jostain havaitsevinani, mutta tarkemmin tutkaillessa sitä ei enää ollut. Varmaankin ufon tulin nähneeksi.

Lähtöalueella selvästikin oli lamppuja, mutta eivät ne päällä olleet – eikä valoa juuri tuoneet nekään lappuset, jotka väittivät tilannetta päinvastaiseksi. En itse asiassa olisi nähnyt näitäkään yksityiskohtia, jos en kaikkeen-aina-varautuvana oveluksena olisi ottanut otsalamppua megeen. Klips lippikseen ja sitten putkinäöllä tutkimaan maastoa.

Ensin en löytänyt edes koko rataa. Lähdin tallaamaan jotain kärrypolkua, jolla oli sen verran roinaa (oksia, kaatuneita taimia) että siinä ei juoksemista voinut harkitakaan. Oliko tämä todella näin retuperällä?

Palailin takaisin lähtöpisteeseen ja hortoilin lähtöaluetta laajemmin. Vihdoin löysin uran, joka etäisesti muistutti pururataa, joten lähdin lönköttelemään sitä pitkin. 

Pelkän otsalampun varassa oli kyllä sen verran dangeröösin oloista juoksennella, että enimmän matkaa kävelin. Eipä sikäli, tuskin olisin jaksanutkaan koko reittiä – jos nyt sitten olin reitillä. Kyllä kai, ainakin vartavasten päällystetty hillitön ylämäki viittasi kuntoilutarkoitusperiin.

Aika monen mutkan ja risteymän jälkeen alkoi vähitellen hiipiä mieleen epäilys omasta suuntavaistosta. Ehkä olin jo eksyttänyt itseni metsään loppuiäksi? Koskaan en pääsisi tästä pimeydestä, autoni vain löytyisi parkkipaikalta joskus.

Saavuin lopulta jonkin harjun laelle. Alhaalla paloi yksinäinen valo. En ollut lainkaan varma josko kyseessä oli lähtöpaikan mökin tuikku, mutta kun sinne portaat meni, lähdin tuohon suuntaan.

Oli se. Sillä välin kun olin samoillut metsässä, oli syttynyt yksi lamppu. Mökin takamaastosta olin hahmottavinani mahdollisesti auton, joka kuitenkin oli eri parkkipaikalla kuin omani. Ehkä tällä radalla on kuitenkin käyttäjiä? Ihmisiä jotka osaavat laittaa ainakin yhden lampun palamaan siksi aikaa että ryntäilevät pilkkopimeässä?

Tai sitten mökissä asustaa tonttu, joka sammuttaa valot aina kun joku penteleen kuntoilija ilmaantuu paikalle häiritsemään. Kiinnittelee keskelle metsää lappuja joissa lukee: "Täällä on runsaasti valoa, et vain näe sitä". Kokee virittämiään ansoja, grillailee lenkkeilijöitä iltapalaksi. Hyräilee hiljaa itsensä uneen. Hihittelee unissaan.

keskiviikkona, marraskuuta 03, 2010

Syöminen on vaikeaa - eli holahdus holismin hurmaan

Ihmisellä täytyy olla pakkomielteitä. Täytyy, sanon. Ei tule kukaan toimeen ilman intohimoista suhtautumista... milloin nyt mihinkin. Erityisesti allekirjoittaneella pätee tuo milloin-mihinkin-mentaliteetti, kun taas normaalit ihmiset ovat ehkä vähän vähemmän villiintyvää sakkia. 

Tällä kertaa on vuorossa ravintohommelit ja kuntoilu, jälkimmäinen jälleen kerran, edeltäväinen ensimmäistä kertaa koskaan. Kuten kansa elävästi muistaa, törmäsin vastikään siihen tiiliseinään, jossa luki, että verensokeri- ja kolesteroliarvot ovat koholla, samoin verenpaine. Ilkeä graffiti päin naamaa.

Asialle oli oletettavasti tehtävä jotain. Eikä vain pikkuisen jotain pientä, kun siis kokijana on Teidän Todella.

Alkuverryttelynähän heitin päivittäisen ruokavalion tukijalaksi muodostuneet pitsat mäkeen. Lopetin tupakoinnin (taas kerran). Einekset nakkasin jorpakkoon. Siirryin tiukasti hitaiden hiilareiden pariin. Aloitin päivittäisen treenaamisen.

Sittemmin olen siirtynyt vähän kokeellisemmille vesille, kun eihän tuo vielä mihinkään riitä silloin kun vauhtiin on päästy. Olen pyrkinyt kohti mahdollisimman vähähiilihydraattista safkaa – en siis pupella mitään viljatuotteita, en perunaa, en riisiä. Välttelen sokeria. Maidon nakkasin myös mäjellen. Ketoosissa elelen ties monettako päivää.

Lisäravinteita olen alkanut käyttää, enkä ihan vain yhtä tai kahta, vaan reipasta koktailia. Kaikki tämä on sellaista, johon lekurit toppuuttelisivat kovasti paljon, jos pääsisivät ääneen, vaan minäpä laittaisin sormet korviin ja sanoisin äiäiäiäiäiäiäiäiä. 

Ei vaan, en minä niin tekisi, koskapa olen infoholisti. Olen tässä prosessin edetessä kaivanut tietoa jokaisen kiven alta, ja havainnut mielipiteiden menevän kovasti paljon ristiin riskeistä ja hyödyistä. Palailen näihin jatkossa yksityiskohtaisemmin. Koska asiaa on kertynyt siilollinen, täytyy paloitella pienempiin osioihin ja vastustaa kiusausta kertoa kaikki yhdessä postauksessa.

Minun kroppa, testikani. Kuukaudessa ei ole tokikaan mitään valmista vielä syntynyt, ei tiettyä ruokavaliota eikä syvällistä tietämystä juuri mistään. Erinäisiä kiloja on pudonnut ja energia lisääntynyt. Suunta siis näyttää hyvältä, vaikka tältä pohjalta ei vielä kannatakaan johtopäätöksiin juuri hyppiä. Jokatap, tästä uhkaa nyt tulla ravintoarvo(polemiikki)blogi.

tiistaina, marraskuuta 02, 2010

Korso on lähiö - katso video!

Allekirjoittanuthan on lainannut videolle paitsi kasvonsa (ja vatsansa, huhhei – tuo on muuten reilua kuukautta myöhemmin huomattavasti vähemmän pompöösi, mutta huikeasta kunto- ynnä ruokavaliokuurista lisää toiste), myös tuolla äänipuolella virtuoottiset kosketinsoitto- ja taustalaulutaitonsa.

Tsibale ilmaantuu nettimyyntiin, jahka virtuaalinen postipate on kuljettanut paketit perille. Ja seuraavaa kappalettahan ollaan jo kovasti sorvaamassa, ja sitä seuraavaa, ja videoita noiden kylkeen tosiaan on tarkoitus ympätä kaikkien. Eipä vähä!