torstaina, kesäkuuta 03, 2010

Arjen mysteereitä, taasen

Täällä erakkolinnakkeessa voi käydä näin. Ei usein, mutta joskus. Asukas istuu kotonaan kaikessa rauhassa, kun ikkunasta saattaa huomata poistuvan auton – mikä tarkoittaa jompaa kumpaa: 1) joku on pyrkinyt sisään, mutta jostain syystä ovikello on jäänyt kuulematta, tai 2) joku on eksynyt ja käynyt kääntymässä pihalla.

Ja sitten miettii kummasta oli kysymys. Tarkistaa ovikellon (kappas, tässä vieressähän on hämähäkinseittiä [viimeinen haaste: "Haluatko todella, että tämä ovi avataan?"]) ja toteaa että kyllä se soi, aina joskus. Toisinaan ei. Edelleenkään ei onneton erakko tiedä onko kelloa yritetty soittaa vai ei. Kaapii otsa kurtussa seitit loitommalle seuraavaa yrittäjää – joka saattaa käydä tällä vuosikymmenellä, tai sitten ei – varten.

Miksi ihmeessä kukaan tulisi tänne? Kaikin subliminaalisin (subliimein, peräti?) keinoin olen pyrkinyt siihen, että kukaan ei tulisi käymään ikinä – ja menestyksekkäästi, jos tuolla nyt varsin voi retostella.

Ihan tuntematon auto. Voiko kyseessä olla se Ruotsista tilattu softapaketti, joka ei tunnu koskaan saapuvan perille? Tuo ei kuitenkaan ollut postiauto – jollei niillä juuri tänään ole tarvetta kuljettaa jotain tosi isoa, tai jos vakiauto on vaikka korjaamolla. Tai.

Kuten sanottua, tätä ei usein tapahdu, mutta silloin kun tapahtuu... Ihan varmasti oli jotain todella tärkeää, ainutlaatuinen tilaisuus, kutsu universumilta*... johonkin... josta ei nyt ikinä saa tietää mistä oli kyse. Eivät näyttäneet pysähtyvän postilaatikollakaan jättämässä mitään noottia.

Kylläpä saa perikunta mietittävää, kun Olïver Kaïma viimeisiksi sanoikseen – sitten joskus yli satavuotiaana – ähkäisee: "Mutta mitä helvettiä se paku oikein halusi?"
---
*Ei missään nimessä mitään banaalia, niin kuin vaikka paperinkeräystä, vaan pikemminkin vaikkapa... Supon salainen missio kuussa! Ah, näitä hukattuja mahdollisuuksia...

Ei kommentteja: