tiistai 5. tammikuuta 2010

Хорошo, а у Вас?

Kieltenopiskelu on kivaa! Tai ehkä se on vähän rasittavaa, mutta ei siitä haittaakaan ole. Ainakaan paljon. Ehkä.

Minua on pitkään häirinnyt se, etten osaa ripauksen vertaa venäjää, vaikka asumme tuon suuren ja mahtavan naapurissa. Ja kaikkein eniten häiritsee se, etten osaa sikäläisiä kirjaimia voidakseni tehdä niin kuin länsimaisten kielien kanssa ja ruveta kylmästi lukemaan tekstejä – kielikylvettämään itseäni, siis.

Sama ongelma tulee sitä akuutimmaksi mitä idemmäs menee; kaikissa kielissä pitää opetella enstemmäittekseen kirjaimisto päästäkseen yhtään kärryille – ja kiinassa hypätään vielä vähän veikeämmälle pienalle.
En minä jaksa mihinkään kursseille lähteä – pulpetissa istuminen on tappavaa touhua. Kivempi on istua tämän kyber-erkkeriksi kasvaneen koneen ääressä ja opetella sitä kautta. Eikähän tarvitse olla ihmisten kanssa missään tekemisissä, mikä on aina plussaa.
Otin nyt siis venäjän työn alle Byki-nimisen ohjelman avustuksella. Kätevästi voin kirjoittaa näppikselläni kyrillisittäin, kuulen ääntämyksen, ja softa tenttaa matskun niin monta kertaa ja monella tavalla, että väkisin uppoaa asia luuytimeen. Hitaasti ja vaivalloisesti, mutta kuitenkin.
Ihan aiheellinen kysymys on tietystikin se, notta mihin kuvittelen tarvitsevani uusia kieliä kun en ylipäätään ole edes omalla kielelläni kenenkään kanssa tekemisissä. No. Tua.
Henkkohtaisesti olen sitä mieltä, että kielten ymmärtäminen on kansallisten mentaliteettien ymmärtämistä, ja se taas on aina paikallaan – vaikka sitten vaikenisikin usealla kielellä yhtä aikaa. Aivojen vaivaaminen on jo itsessään relevanttia toimintaa.
Vaan millä maltan olla imuroimatta kaiken maailman kieliä ja olla pänttäämättä tziljoonaa kieltä kerralla? Tässäkin touhussa kun paikallaan on keskittyä yhteen asiaan kerrallaan – ja tuo taito ei koskaan ole ollut vahvimpia puoliani.

Touhussa kuin touhussa meinaa runsaudenpula jyrätä juggernauttina motivaation miinukselle kun ADD-aivot uuvuttavat itsensä kuin koira moottortien penkereellä.

No, kerrankos sitä huomaa haukkuneensa kurkun ruvelle ja juosseensa kielen kravatiksi?

Ei kommentteja: