Ensin vasemmalle, sitten oikealle, ja sitten vielä kerran...

Ovat Destiassa äityneet luoviksi. Ilmeisesti hirvivaarasta varoittavat merkit eivät ole estäneet riittävästi hirvikolareita, joten nyt on pystytetty hirville autovaaramerkkejä.

En viitsinyt erikseen pistää parkkiin ja käydä tarkistamassa josko juuri tästä oli kyse, mutta eihän tuolle mitään muutakaan selitystä voi olla... Toivottavasti homma toimii ja symbolit on pidetty hirville sopivan simppeleinä – ei niin että tyhmiä olisivat, en minä sillä, mutta että huomaavat sitten oikeissa kohdissa pysähtyä kertomaan jälkipolville: "No niin, tässä tultiin nyt justiinsa noiden peltilehmien vaellusreitille. Muistakkos miten vaarille kävi kun sattu aamunhämäristä vaellusreitille eikä muistanu kattoa että tuleeko sieltä peltilehmiä? Joo. No nyt ne peltilehmät on ruvenneet mainostamaan itseänsä, joten ihan piruuttaan laitetaan silmät kiinni aina tällasissa kohdissa ja juostaan ihan miten sattuu!"

Arjen mysteereitä, taasen

Täällä erakkolinnakkeessa voi käydä näin. Ei usein, mutta joskus. Asukas istuu kotonaan kaikessa rauhassa, kun ikkunasta saattaa huomata poistuvan auton – mikä tarkoittaa jompaa kumpaa: 1) joku on pyrkinyt sisään, mutta jostain syystä ovikello on jäänyt kuulematta, tai 2) joku on eksynyt ja käynyt kääntymässä pihalla. Ja sitten miettii kummasta oli kysymys. Tarkistaa ovikellon (kappas, tässä vieressähän on hämähäkinseittiä [viimeinen haaste: "Haluatko todella, että tämä ovi avataan?"]) ja toteaa että kyllä se soi, aina joskus. Toisinaan ei. Edelleenkään ei onneton erakko tiedä onko kelloa yritetty soittaa vai ei. Kaapii otsa kurtussa seitit loitommalle seuraavaa yrittäjää – joka saattaa käydä tällä vuosikymmenellä, tai sitten ei – varten. Miksi ihmeessä kukaan tulisi tänne? Kaikin subliminaalisin (subliimein, peräti?) keinoin olen pyrkinyt siihen, että kukaan ei tulisi käymään ikinä – ja menestyksekkäästi, jos tuolla nyt varsin voi retostella. Ihan tuntematon auto. Voiko kyseessä olla se Ruotsista tilattu softapaketti, joka ei tunnu koskaan saapuvan perille? Tuo ei kuitenkaan ollut postiauto – jollei niillä juuri tänään ole tarvetta kuljettaa jotain tosi isoa, tai jos vakiauto on vaikka korjaamolla. Tai. Kuten sanottua, tätä ei usein tapahdu, mutta silloin kun tapahtuu... Ihan varmasti oli jotain todella tärkeää, ainutlaatuinen tilaisuus, kutsu universumilta*... johonkin... josta ei nyt ikinä saa tietää mistä oli kyse. Eivät näyttäneet pysähtyvän postilaatikollakaan jättämässä mitään noottia. Kylläpä saa perikunta mietittävää, kun Olïver Kaïma viimeisiksi sanoikseen – sitten joskus yli satavuotiaana – ähkäisee: "Mutta mitä helvettiä se paku oikein halusi?" --- *Ei missään nimessä mitään banaalia, niin kuin vaikka paperinkeräystä, vaan pikemminkin vaikkapa... Supon salainen missio kuussa! Ah, näitä hukattuja mahdollisuuksia...

Protestin ääniä

Eduskunta palasi joululomilta, ja välittömästi päästiin suuren draaman äärelle: puhemies sai vähemmän ääniä kuin mitä piti! Itse en kylläkään ymmärrä mistä tässä on kyse. Suljetussa lippuäänestyksessä kuvittelisi syntyvän paljon enemmän hajontaa; kun äänistä lähes puolet menee yhdelle ihmiselle, lienee kyse jonkin sortin ryhmäpaineesta. Ilmeisesti on kirjoittamaton sääntö, että yhden ihmisen pitäisi saada ainakin kaikkien hallituspuolue-edustajien äänet. Mutta kuka on päättänyt, kuka on tuo yksi ihminen? Missä vaiheessa asia on päätetty? Jos se on päätetty jo etukäteen, miksi ylipäätään äänestää? Miksi edustajat eivät voi äänestää sitä, jonka henkkohtaisesti kokevat parhaaksi? Ja minkä ihmeen takia joukossa oli kolmisenkymmentä tyhjää lipuketta? Kun sali on täynnä ihmisiä, jotka on valittu päättämään kansalaisten asioista, miten joukossa on kuutisen prosenttia sellaisia, jotka eivät kykene päättämään edes oman päänsä sisällä siitä, ketä äänestäisi puhemieheksi? Ja siihen vielä ympättynä 15 sellaista, joille lippuäänestys on niin monimutkainen toimitus, että heidän äänensä pitää hylätä. Protestiäänet, miten niillä mihinkään vaikutetaan? Ja miten vähän tuossa laitoksessa sallitaan oman pään käyttöä?

Mitä teit tänään vuonna -82?

Tämä on taas ihan silkkaa huuhaata, mutta tulipa vain mieleen tarkistaa, notta kuinka usein kalenterivuodet toistavat itseään – kuinka usein siis viikonpäivät napsahtavat samoille päivämäärille. Suomenkielinen Wikipedia ei tietenkään mitään asiasta kerro, mutta englannimmalla puolella on kätevä taulukko, josta asian voi tarkistaa: käy ilmi, että näin tapahtuu pääsääntöisesti 28 vuoden välein. Vuonna -82 elettiin juurikin sunnuntaita 3. tammikuuta. Sitten sinne huuhaapuolelle: voisiko olla, että ihminen elää tänään samanlaista elämää kuin 28 vuotta aikaisemmin? Siis oltaisiin kaikki virittyneitä samalle mentaalitaajuudelle kuin senaikainen minä. Omasta historiastani löysin erään hyvin, hyvin mielenkiintoisen kausaation, jonka kuitenkin yksityisen luonteensa puolesta pidän omana tietonani.

Mutta mitä tein vuonna -82 tänään? Millaista oli elämä, ja millainen oli henkinen statukseni silloin? Tämä vaatii melkoisen määrän tutkimusta, kun ei ole mitään päiväkirjoja eikä kakarana tullut kalenteria vielä täyteltyä. Hämärä aavistus yleisestä tilanteesta löytyy, mutta se pitää tarkistaa toisaalta...

Tässä joka tapauksessa olisi jollekulle uutteralle spirituaalituristille kätevän uskomusjärjestelmän ydin tarjolla: aina 28 vuoden välein olemme täsmälleen samassa karmisessa tilanteessa – josta kenties henkisen kasvun kautta olisi syytä vakaalla toiminnalla hankkiutua toiselle tasolle, ulos itseään toistavasta syklistä. Syvennetään vielä: seitsemän vuotta sitten sinussa ei ollut ainuttakaan samaa solua kuin nyt. 28 vuotta sitten olit siis fyysisesti ihan joku muu, neljän "sukupolven" takaa. Vai luuletko olevasi sama henkilö? Toistatko samat virheet uudelleen ja uudelleen?