tiistaina, joulukuuta 15, 2009

Unitesti

Muistin kuin muistinkin ihan oikein pari kirjoitusta (ja tuntia) taaksepäin: kyse on polyfaasisesta nukkumisesta, ja muistelemani versio nimeltään (kuinkas muutenkaan kuin) Uberman.

Tässä järjestelmässä siis nukutaan parikymmentä minuuttia joka neljäs tunti – ja olo noin viikon jälkeen selittää systeemin nimen. Tuossa ajassa kroppa on sopeutunut uuteen aikatauluun, ja REM-tilaan napsahtaa heti kun silmänsä sulkee. Hereilläoloajan (n. 22 tuntia / vuorokausi) on eksperimantti* myöskin erinomaisen energinen, väittävät.

Olen nyt yhden faasin kulkenut, ja neljä tuntia edellisen heräämisen jälkeen en saanut unta – mutta otin pötköttelyn meditoinnin kannalta. Katsotaan kuinka puoli yhdeltätoista käy – tai uuvahdanko jo ennen sitä.

Polyfaasisia systeemejä on tietysti useampiakin, mutta kokeilen nyt tätä – vaikka inertiani hakkaa sikäli vastaan, että muistelen tajunnan aaltoilevan puolentoista tunnin sykleissä – muutenkin kuin unessa – ja neljän tunnin sykli tuntuisi jotenkin kulmikkaalta tuohon sirkadiseen rytmiin.


Vaan jaksanko todella ruveta tähän testiin? Tiettävästi ensimmäiset päivät aiheuttavat rasittavaa univajetta, ja univajeessa ei tahdonvoima ole yleensä vahvimmillaan – ja tässä touhussa olennaista on pitää rytmistä kiinni. Ei ylipitkiä unia, eikä myöskään väliin jääneitä torkkuja. Miten tuollaisesta voi kukaan (varsinkaan tällainen huithapeli) pitää kiinni?
---
*Ettei ole olemassa tuollaista sanaa? Nyt on.
---
Diagnoosi itselle: sirkadinen unirytmihäiriö. Tämähän allekirjoittanutta on aina riivannut.

Ei kommentteja: