torstaina, marraskuuta 19, 2009

"Sen verran voisi ehkä olla rehellinen..."

sanoi Katainen, ja sali röhähti nauruun.

Tämä interaktiivinen hetki viime kyselytunnilta on kenties jäänyt päivää aiemman yhteiskunnan-puolesta-uhrautumis-lausunnon jyräämäksi – ja on nyt ehken epäreilusti kontekstistaan tähän irrotettu.

Pakko se kuitenkin oli pöydälle nostaa kun seuraava kyselytunti on (klo 16 livenä töllöstä) tulollaan: edellämainittu anekdootti oli tähän mennessä herkullisin hetki, jonka olen täysistuntoja seuratessani kokenut. Jotenkin kiteytyi – oletan että osa hörähdyksistä kaikui yleisölehtereiltä – rötösherra-stereotyyppinen ajattelu näppärästi tuossa spontaanissa tuokiossa.

Ehkä Katainen tarkoitti ihan muuta kuin miltä sattui kuulostamaan – eikä siis päästänyt suustaan freudilaista lipsahdusta lain. Todennäköisesti hän viittasi opposition lausuntoihin, jotka hänen näkökulmastaan olivat suorastaan valheellisia – tai jotka retoriikan nimissä saattoi sellaisiksi leimata.

Samaisella kyselytunnilla kovasti grillissä muhinut ministeri oli jo pariin otteeseen vastannut: "Mitään tuollaista en ole koskaan sanonut", joten ei ihme jos alkoi ajatus vähän karkailla. Kataisen harmina on se, että hän on valtiovarainministeri.

Valtiovarainministerin ongelma taas ylipäätään on se, että hänen täytyy jatkuvasti löytää uskottavia selityksiä sille, miksi kansan syvärien* kokema elintasokuilun leveneminen/syveneminen ei oikeasti ole totta**.

Valtiovarainministerin [kaksiteräinen?] motto on: "Mitään vaihtoehtoja ei ole. Hallitus on tehnyt kaikkensa ongelman poistamiseksi".

Varsinkin kokoomukselaiset valtiovarainministerit ovat jääneet – ei ehkä kovin yllättävästi – mieleen kansaa jakaneina piiskureina. Viinanenhan teki itsestään legendan neljässä vuodessa, ja Niinistö omalla tuurillaan itsestään Halosen jälkeisen presidentin***.

Katainen ei ole vielä virkakautensa aikana onnistunut karistamaan lievää selittelyn taustahälyä puheestaan, mutta ehkä kyynistyminen botoxoi ilmaisun loppukaudella?

Mutta tänään on uusi kyselytunti. Mars sammakkoja bongaamaan!
---
*Jep, yhdistin siinä kätevästi kaksi sanaa... resurssien tehostamiseksi?
** Aina löytyy vastakkainen tulkinta kun vain jaksaa näkökulmia väsymättömästi vaihtaa...
***Me slaavit tykkäämme siitä, että joku kurittaa...

Ei kommentteja: