lauantaina, marraskuuta 14, 2009

Kun ajatus karkaa

Tämä on varmasti Teille kaikille enemmän kuin tuttua: kaivelette jotain rojulaatikkoa ja löydätte sen sanelunauhurin, jonka ainoa hyötyfunktio ostamisen jälkeen on ollut sen yhden näytelmän propsina jossain vuosituhannen alkupuolella.

Ajattelette (taas), että
"hienoa, tämähän nopeuttaa lukemattomien älynväläysteni muistiin merkitsemistä huomattavasti. Näihin astihan olen joutunut hitaalla ja vaivalloisella kynämetodilla™ kaivertamaan ne lehtiöön – jos olen sattunut sijaitsemaan kyseisen lehtiön lähituntumassa.

Puhuminen on kirjoittamista huomattavasti nopeampi jutska, ja jos/kun haluan saattaa matskun kirjalliseen muotoon, voin toimia itseni sihteerikkönä. Ehkä kymmensormijärjestelmäni saa siinä samalla kivasti treeniä"
.

Ja otat sen sanelunauhurin mukaan kaikkialle. Pidät huolen, että paussi on päällä, jottei kone mene itsestään päälle. Tätä ennen olet harmiksesi huomannut, että juuri tässä nauhurissa ei ollutkaan sitä automaattipaussia, joka editoi pois ne hetket kun aivot lyövät tyhjää – mutta sellainenkin sinulla on kyllä ollut joskus (käytit sitä neliraituriaikaan mikrofonina, kuten hyvin muistat – etkä siis kertaakaan tarvinnut automaattipaussia).

Mutta jostain syystä kaikki älynväläykset ovat tyrehtyneet. Ei tule enää sellaisia aforisminomaisia tiiviydellään häikäiseviä (tiiviydellään... häikäiseviä? niin kuin... aurinko? ajatusten suunnattomasta painosta aiheutuvia ydinfissionomaisia välähdyksiä?) todellisuuden riisuvia töksäytyksiä. Vain hahmottomia, kaikkea verbaliikkaa väisteleviä visioita (jos niitäkään), joista ei saa mitään otetta. Eikä nauhuriin voi piirtääkään. Loppuiko ajatustoiminta kokonaan (– ja missä se aivojen undo oli)?

Joten nauhurikaan ei enää ole vieressä silloin kun sitä tarvitsisi vangitsemaan edes yhden kuningasidean. Sellainen hetki varmasti vielä tulee. Joskus.

Ei kommentteja: