keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Henkkohtaista profesiaa

Taannoiset toilailut käyvät muuten hyvin esimerkiksi itseään toteuttavista ennusteista.

Kun edellinen auto oli hajoillut huikealla kerran-kuussa-keskiarvolla, oletin seuravaankin auton kosahtavan ihan koska tahansa. Alku olikin lähes maagista realismia, jos ilmaisu sallitaan.

Puoli kilometriä ajettuani sain matka-/nopeusmittarin hajalle yksinkertaisesti koskemalla trippimittarin nollaus-hanikkaan. Tosin tuossa kohtaa en voinut mennä vannomaan olinko nähnyt mittarin todella toimineen, edes koeajon aikana.

Totta kai se toimi? Onhan itsestään selvää, että mittaristo toimii, tai jos ei, sen kyllä huomaa? Liikkeessä kerrottiin, että "se aina joskus tekee tuota" ja perävalotakuu oli jo ehtinyt umpeutua, varsinkin kun olin käynyt jäähdyttelemässä itseäni kupposella kaffetta...

Alle viikon omistusaikajanalla tyhjeni rengas itsekseen. Ja sen jälkeen alkoikin (sub)aktiivinen sabotointi. Oletin jarrujen hajonneen, koska autoilla nyt vain on viimeiset pari vuotta ollut sinnikäs tapa mennä rikki jatkuvasti.

Tässä on melkein jotain maagista – tai olisi jos haluaisi niin uskoa.

Missä määrin olen omalla toiminnallani, lähes tulkoon – muttei ihan – tietoisesti, tullut varmistaneeksi, että autot todella hajoavat?

Meissä itse kussakin on taipumuksena haluta, että ennusteemme osuvat oikeaan
– vaikka kuinka kivuliaasti ja toistuvasti. Me luomme oman kohtalomme sillä, mitä itsestämme ja ympäristöstämme uskomme.

Ei kommentteja: