keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Arjen taikaa: pandorakompleksi

On kivaa määritellä omia (lukuisia) neurooseja; nimeäminen on hallintaa – ja hallinta (olen ymmärtänyt) voimauttavaa.

Tänään törmäsin (vaihteeksi autossa [vaihteeksi? miten niin vaihteeksi?]) pandorakompleksiin. Selvennettäköön konsepti alkuun: Pandoraahan minun ei tarvitse teille selittää, mutta... noh, yhtälö selvinnee tarinan edetessä.

Uudessa hienossa autossani on alusta lähtien ollut sellainen fiba, että takalasinpyyhkijä ei toimi. Edellisessäkin Volvossa oli ihan sama probleemi, jota ei koskaan tullut selvitettyä. Vaikuttaa vahvasti kohtalolta: karmani ei silene ennen kuin selvitän takalasinpyyhkijöiden mysteerin.

Tällaisen vian selvittämiseksi juolahtaa helposti mieleen tsekata sulakkeet. Tässä kiesissä vain sulakkeet on paremmin piilossa kuin edellisessä versiossa. Manuaalissakaan ei mitenkään viitata sijaintiin – ehkä ovat halunneet tehtaalla pedata jännää aarteenetsintää satunnaisille autoilijoille.

Netistä sain vähän samottuani selville, että sulakkeet on kätketty tuhkakupin taakse. Tämän tietooni saatua vilkaisin kyseiseen kohtaan autoa, ja huomasin että siinähän ihan selvästi lukee (joskin englanniksi) missä ne on. Ei erityisen isolla, mutta kuitenkin.

Mutta tässä kohtaa iski pandorakompleksi. Aivot lyöttäytyivät jälleen maagiselle vaihteelle, ja ennustivat, että jos irrotan tuhkakupin, todennäköisesti rikon koko sähköjärjestelmän enkä pääse enää liikkeelle.

Tässä on (taas) tietty logiikka. Minä olen todella rikkonut sähkölaitteita avaamalla niitä. Tai jos vähän tarkennetaan, olen purkanut niitä ja sillä tavoin telonut painamatta turhaan mieleen mitä olen irrotellut ja mistä.

Joka tapauksessa kyseinen kompleksi viivytti ratkaisun tekoa. Annoin päätöksen muhia alitajunnassa, keräsin rohkeutta. Lopulta kuitenkin Bilteman pihassa rohkaistuin tonkimaan.
Tässä kohtaa kompulsiivisena adlibbaajana täytyy nostaa esiin toinen neuroosinnimeämismahdollisuus, joka varmaan on kaikilla jo noussut mieleen: Schrödingerneuroosi.
Saatoin tietää, josko laitteisto hajoaisi avaamiseen, vain poistamalla töhkiksen, joten täysin irrelevantti adrenaalinipumppu käynnistyi saatuani itseni toimeen. Dum dum dum dum. Annos tajunnanvirtanarraatiota:
"Noin, nyt kansi on irti, joten auto joko liikkuu tästedes, tai sitten ei. Huok. Kappas, töhkiksen pohjassa vieläpä lukee mihin mikäkin sulake vaikuttaa! Kätevää.

Hmm, sama sulake vaikuttaa sekä takalasinpyyhkimiin että tupakansytyttimeen. Koskapa sytytin toimii, ongelma on jossain muualla kuin sulakkeessa."
Mutta kun nyt olin urotekoni uskaltautunut tekemään, ajattelin vilkaista sulaketta kuitenkin – järki kun on niin epäluotettava... kuin mitä se... on?

"Tjahas, tämäpä on yllättävän tiukassa – vaan irtosi! Hip..." En ehtinyt ajatella noin pitkälle ennen kuin sulake oli kirvonnut näpeistäni – ja kadonnut. Ptsingg! Jossain siellä uumenissa se nyt on – ei kovin monen sentin päässä toivottavasta sijainnistaan.

Ilmeisesti halusin jälleen täyttää oman profetiani – mutta epäonnistuin sikäli, että vieressä oli siis Biltema, josta hain uuden sulakkeen. Siellä jossain sulakerasian kieppeillä kojelaudan sisällä on ehkä taiottavissa esiin ehjä vastaava, jos joskus löytää itsensä keskellä ei mitään saamatta virtaa tupakansytyttimestä navigaattoriin.

Vaan auto siis edelleen liikkuu. Takalasinpyyhkijä ei, edelleenkään – joten karma sitten yhäti jumittaa, vai?

Ei kommentteja: