perjantai 24. huhtikuuta 2009

The executive transvestite

Stand-up on siitä hienoa, että ilman valtavia lavasteita päästään käden käänteessä katsomaan asioita ihan eri vinkkeleistä kuin mitä yleensä tapana on; muutamalla sanalla voidaan maalata eteen (vaikkapa) mikä tahansa maailmanhistorian tapahtuma ja kääntää se ylösalaisin – jos esiintyjä siis osaa hommansa. Eddie Izzard, tuo ristiinpukeutuva britti, osaa. Tässä kaksituntinen sessio San Franciscosta:

torstai 23. huhtikuuta 2009

Idioottimoodissa

Brian Regan on ständuppaaja, joka muistuttaa kovasti suomalaisen äijän stereotyyppiä. Kaiffari harppoo ympäriinsä kuin omistaisi koko kaupungin – ja useimmat punchlinet perustuvat idiootiksi heittäytymiseen, ihan niin kuin meikäläisillä jokapaikankoomikoilla on tapana (vai eikö ole? – aina pilkkaavat meitä vähemmillä eväillä siunattuja, mokomatkin fiksuudestaan pontevat). Joka tapauksessa, en ole vähään aikaan törmännyt yhtä hauskaan materiaaliin – ehkä siksi, että koen helpoksi eläytyä noihin juttuihin...

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Paavin kengät ja muuta

Stewart Lee ständuppaa (via) yhteiskunnan rakenteissa roikkuvasta ajattelunehkäisylaitoksesta, joka tunnetaan tuttavallisemmin nimellä "uskonto" – ja siinä sivussa purkaa stand-upin mekaniikkaa. Mukana myös omituisia sketsejä:

Ja kun nyt paavi Ratzingeria satutaan sivuamaan, knoppi: ennen nykyistä tointaan kyseinen vt. Pietari oli erään tietyn Uskonopin kongregaation prefekti. Kyseinen instanssi on perustettu huolehtimaan uskonhygieniasta eli "oikeaoppisuudesta", ja sangen perinteikäs historia sillä onkin: ennen paria loiventavaa nimenvaihtoa pulju tunnettiin nimellä inkvisitio.

...Mistä tuli vielä mieleen tämä brittiläinen sarja: Ilmestyksiä, jossa on otettu käyttöön vanha kunnon manaaja-teema, joka kivasti vastaa nykyhektiseen groteskintarpeeseen, ja siinä sivussa upottaa meitä vähän syvemmälle siihen lapselliseen ajatusmalliin, jossa henkivallat tosiaan ovat olemassa, ja meistä jokaisesta kamppailemassa erikseen arkaaisen verisellä meinigillä – jossa kaikkivaltias jumala on niin avuton ja laiska, että pappien tehtäväksi jää poistaa pahaa demoni kerrallaan maailmasta. Miksikähän minä tuotakin seuraan?

maanantai 13. huhtikuuta 2009

You're a writer, write

Joko alkavat kulttimenot väsyttää? Tuntuvatko maailmamme jälleen kerran pysäyttäneet tarinat toistavan [sitä] itseään?

Keksi parempia draamankaaria! Uskottavampia käänteitä, henkilöitä joiden voisi uskoa olleen oikeasti olemassa. Dialogia, jossa tuntuisi olevan jotain tolkkua!

Näissä klipeissä Charlie Brooker haastattelee brittiläisiä huippukäsikirjoittajia (5 kymmenminuuttista pätkää); jutuissa saattaa olla eväitä (meille) diletanteille:

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Palaa, ei pala

Tämä jatkis toistaa itseään pahemman kerran: lopetin taas (5. krt.) tupakoinnin. ...jos nyt vielä tässä vaiheessa voi noin sanoa, kun savuttomuuden mitta on tähän tultaessa laskettavissa tunneissa...

Mutta en minä tänään ratkea, ja kun ensimmäisen päivän pärjäilee, selviää toisenkin – ja ylihuomisen jälkeenhän ei ole enää nikotiinia elimistössä, eikä siis mitään "pakottavaa" tarvetta vaikeuttaa hengitystään.

Olen lisäksi pitänyt huolen siitä, etten pääse hakemaan lisää tupakkia (kyllä, olen naulauttanut ovet ja ikkunat kiinni ulkopuolelta... No ei, mutta täällä pöndellä ei pääse kauppaan ilman autoa, ja sitä minulla juuri nyt ei ole). Tai pääsee, jos haluaa hölkätä parikymmentä kilsaa ("Kunto kasvaa kun haen tupakkaa – sen täytyy siis olla terveellistä! Ja fiksua")...

En tosin onnistunut polttamaan kaikkia kääryleitäni ("Ne on minun!" hän sähähti rientäessään varjelemaan kallisrvoista rasiaa. "Ette koske niihin, ne kuuluu minulle, ikuisesti, kiähähhähää...") eilen, vaan tuolla kummittelee nyt kaksi kappaletta, jotka varmastikin palavat halusta palaa halusta. Vähän pitää olla haastetta. Kai. Mutta olennaista tässä hommassa on olla polttamatta sitä yhtäkään, se kun aina nollaa tilanteen täysin, ja sitten saa aloittaa kärvistelyn alusta.

Että minkä takia sitä aina tulee aloitettua uudestaan? Sehän maistuukin pahalta. Siitä ei ole mitään iloa, siitä tulee väsynyt (ja samalla ylivirittynyt) olo. No, muuten vain. Kun on jonkin aikaa ollut energisempänä, sen olon ottaa itsestäänselvyytenä. Ei enää muista miten väsyneeksi tulee sauhuja pössäytellessä.

Vaan nyt kun pitkästä aikaa sattuu olemaan peräti kaksi perättäistä päivää kun ei tarvitse tehdä mitään erityistä, voi uhrata ne sille, että tekee taas elämästään vähän erityisempää. Voi luppoajatkin käyttää vaikkapa kuntoiluun (tässä viimeaikoina ei millään meinannut "ehtiä" [kun piti laukata pihalla katsokaas], saati jaksanut...).