2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Kun Neuvostoliitto muutti länteen

Sen verran epätodelliselta vaikuttaa Ruotsin operoima tietosuojan romutus, etten huomannut huolestua asiasta ennen kuin nyt – kun kaikki Ruotsin kautta kulkeva tietoliikenne on ensimmäistä päivää FRA:lle vapaata riistaa. Samaan aikaan kun Suomessa nujerrettiin lexnokiat, naapurin lintukodossa yksinkertaisesti lupia kysymättä päätettiin ruveta seuraamaan teletunnisteita, ja jos niissä sattuu jotain mielenkiintoista olemaan, voivat kuunnella puhelut, avata sähköpostit ja tekstiviestit – tuosta vain. Ei niin että omassa viestinnässä mitään kovin kiinnostavaa olisi, mutta yleistä paranoiaa varmastikin lisää kummasti tieto siitä, että kaikki viestintä on periaatteessa puolijulkista. Harvempi meistä jaksaa ruveta salausavaimilla pelaamaan – ja nehän auttavat vain sähköpostien suojaamisessa. Omituisen deedeeärräläistä toimintaa. Tai pohjoiskorealaista. Varmaan kirjepostikin tulee kohta perille avattuna. Puheluiden aikana kuullaan linjoilla ruotsinkielistä jutustelua: "Vad sa han? Du, finnjävel, kan du tala lite högre..."

lauantai 31. lokakuuta 2009

Digitaalinen elämänkaari

Digiboksi lakkasi toimimasta. Tai oikeastaan kake. Tai sitten boksi lakkasi reagoimasta säätimeen. Joka tapauksessa: napeista ei tapahtunut mitään. Hetki sitten olin vielä kelannut kivasti, ja sitten ei mitään. Seuraavan illan vielä sulattelin onnettomuuden kriittisyyttä. Ilman kaukoa en pystynyt tekemään muuta kuin vaihtamaan kanavia – ja sekin piti tehdä seiskytlukulaisittain kävelemällä koko monen askeleen taival boksille. Järjetön duuni! Tallentaminen ei onnistunut, tallennettujen katsominen kyllä – ilman kelausta. Kaatuiko maailmani tuohon? Oliko kuvavirrassa jotain niin korvaamatonta että olisin halunnut varsinaisesti tehdä mitään asialle? Eikö tuossa boksissa ollutkin tallennettuna aika monta ohjelmaa joita en vain ollut viitsinyt lopultakaan katsoa? Olenko koskaan kaivannut jotain näkemättä jäänyttä ohjelmaa, ylipäätään muistanut enää seuraavana päivänä että jotain lipesi okuläärien ohi? Eikö tavakseni ollut tullut siirtää katsominen sellaisiin hetkiin kun ei sattunut olemaan energiaa mihinkään järkevään? Ja keskeyttää toljottaminen alkuunsa tylsistymisen vallatessa keskushermoston? Mutta eikös teeveelupa kohta veloiteta myös niiltä jotka eivät telkkaria toljota? Pakkohan se sitten olisi ratkaista tämä näkymäödeema! Kertoisiko netti jotain – jonkin helpon tavan oikaista ongelmakohta ja palauttaa kaikki ennalleen? Ei ihan helpolla, mutta viidakkoveitsellä ryteikköä samotessa se kertoi ainakin sen, että minua on ostaessani kusetettu – mikä ei sinänsä ole yllätys kun prosessorilla toimivasta vehkeimestä kyse on. Kyseisessä Kaonin boksissahan on usb-liitin mm. ohjelmiston päivittämistä varten. Se vain ei toimi ennen ohjelmiston päivittämistä. Siis: boksissa on usb-liitin ohjelmiston päivittämistä varten. Se vain ei toimi ennen ohjelmiston päivittämistä. Pitäisi olla vanhemmanpuoleinen sarjaportilla varustettu pc jotta päivittäminen siis onnistuisi. Kummallista: muistelen vanhemman ja simppelimmän boksin napanneen päivitykset antennin kautta, ihan automaattisesti niitä tyrkyttäneen aina kun tarjolla jotain oli. Tässäkin näyttäisi sellainen mahdollisuus teoriassa olevan, paitsi että mitään ei tunnu löytyvän – ja taajuudet pitäisi arpomalla löytää. Vaivannäkö nykyisen kertakäyttökulttuurin orjana tuntui ihan liian haastavalta. Voisiko huoltoon viedä ensin pelkän kaken, ja jatkaa rampautunutta hypnoosissa istumista toivoen ongelman hoituvan? Pitäisi vain muistaa mistä oli ostoksen tehnyt, mikä taas ei oikein tuntunut pälkähtävän. Ja kuitti, semmoiset menevät yleensä hyvin hyvään talteen, kukin ihan omaan piiloonsa. Takuuaikaa kuvittelin olevan vielä jäljellä, mutta kuittia ei tosiaan löytynyt, enkä millään saanut päähäni mistä olin rotiskon raahannut. Voisiko kaupan tilitysuumenista löytyä viite meikäläisen ostosta? Jostain alle kahden vuoden takaa – täytyyhän takuuajan olla kaksi vuotta? Ei ainakaan yhdessä kolmesta mahdollisesta Cittarista onstunut, enkä lopulta jaksanut kaikkia puolta tusinaa vaihtoehtoa lähteä kahlaamaan. Viitsisinkö siis maksaa huollosta, kun kyseinen boksi oli kuitenkin aika lailla paska. Tämähän oli oikeastaan onnenpotku! Kuinka monta kertaa olin kiroillut värkin tallennettua silkkaa pikselimössöä. Pääsipähän siitäkin riesasta. Mutta voisiko tehdasasetusten palauttaminen auttaa poloisen visuaalisesti rajoittuneesta tilastaan? Monesti homman alkuun buuttaaminen poistaa ongelman näissä nykyvempeleissä. Aina kannattaa kokeilla? Paitsi että tehdasasetuksienkin loppuunviemiseksi tarvittaisiin kaukosäädintä – minkä tajusin siinä vaiheessa kun olin pannut operaation jo liikkeelle. Prkl. Enää ei auttaisi kuin huoltoon vienti – vaan ilman kuittia huollon hinnalla tod. näk. kustantaa koko boksin. Ja korjattua odotellessa joutuisi varmaankin olemaan puolisen vuotta ilman minkäänmoista näköyhteyttä. Näin ainakin haluan tässä vaiheessa ajatella, uuden värkin ostaneena. Liikkeitä kierrellessäni huomasin, ettei koko Kaonia enää myydä missään. Ylipäätään digibokseja ei juuri ole myynnissä kun nykyään myytävissä töllöissä on viritin itsessään. Vähän pitkin hampain ostin tuon diVisionin boksin, jossa ei ole yhtään enempää tallennustilaa, ja joka ei ole testien kärjessä paljon kiikkunut. Takuutakin sille annettiin vain vuosi. Toisaalta, Kaon oli TMn testivoittaja. Ja siis paska. Ainakin toistaiseksi uusi vempele on toiminut paljon kivammin. Edelleen voi ihminen nuutua väräjävän ruudun ääressä kuin lehmä pilttuussaan.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Viikon MacGuffin

Eilinen "Poliitikon huoneentaulu" ei muuten ollut suunnattu Vanhasen viimeisimpään kompastuskiveen, vaan ylipäätään poliittisen keskustelun luonteeseen. Sattuipahan vain samalle päivälle tämä MacGuffin. Hitchcockhan määrittelee MacGuffinin tarinalliseksi elementiksi, joka aiheuttaa kertomuksen henkilöissä pakkomielteistä toimintaa juuri tuota elementtiä kohtaan [juu, käänsin juuri ihan oman tulkintani päälle – Hitch ei juuri noita sanoja käyttänyt]. Se voi olla aikapommi, viisastenkivi tai mikä tahansa objekti joka laukaisee toiminnan liikkeelle. Vanhasen MacGuffin on nyt joku paperi, josta käy ilmi onko tyyppiä lahjottu vai ei. YLEn lähteellä sellainen ehkä on. Sellainen joko on olemassa, tai sitten ei ole – kuten MacGuffinin ambivalenttiin luonteeseen sopii. Eilinen kirjoitukseni kuitenkin kirposi liikkeelle seuratessani tätä vaalirahajupinaa. Niin kauan kun saivarrellaan vaikkapa vaalitukien määrästä ja ilmoittamisrajoista, ei keskustella – ts. ei myönnetä että ongelmaa olisi olemassa, että liikeyritykset tuskin levittelevät rahojaan ilman konkreettisia tavoitteita. Ja niin kauan asialle ei tarvitse tehdä varsinaisesti mitään. Poliitikon erityiskykyihin kuuluu nimenomaan olla puhumatta käsillä olevasta aiheesta, mutta kuulostaa siltä kuin puhuisi. Toinen liipasin oli viimeisin MOT-ohjelma, joka näin haja-asutusalueen asukkina koskee allekirjoittanutta. Meitä landepaukkuja painostetaan vaihtamaan likakaivoratkaisu vuoteen 14 mennessä uuteen. Ohjelmassa kuitenkin todettiin että nämä uudet systeemit lyhytnäköisyydessään eivät aja asiaansa – tuovatpahan vain kivasti kaivourakoitsijoille pätäkkää. Parhaaseen poliitikkotapaan Hannele Pokka kiisti kaikki ohjelmassa esitetyt faktat, ilmeenkään värähtämättä. MOT on muuten siitä hyvä ohjelma, että jos haluaa opetella lukemaan ihmisistä, milloin nämä valehtelevat, juuri noista haastattelupätkistä löytyy hyvää matskua. ...Karaistuneista poliitikoista on tosin hyvin vaikea lukea noita merkkejä, he kun pitävät tapanaan puhua asian vierestä ts. "eivät valehtele".