torstai 4. joulukuuta 2008

Invaasio auton ratissa

Lähdin illankähmässä ajelemaan kotia kohti, kovasti kaikenmoista stressattavaa mielessä... kun näin liikettä tuulilasin vasemmassa yläkulmassa. Hämähäkki? Kyllä. Ehta lukki (…juuri täältä opin, että lukit eivät kudo seittiä. Ristilukki ei ole lukki. Mutta puhun jatkossa edelleen jääräpäisesti lukista... mikä hemmetin sana "hämähäkki" oikein on olevinaan, ylipäätään?) iltakävelyllä tuulilasin tiivisteellä. Sangen hidasta askellusta, kohmeko kangistaa... pitikö seurata tietä ja muuta liikennettä?

En nyt varsinainen araknofoobikko ole, mutten varsinaisesti viihdykään kahdeksanjalkaisten seurassa. En ruvennut kirkumaan hysteerisesti, enkä menettänyt auton hallintaa, mutta jonkinsorttinen pakoreaktio kyllä kyti selkärangassa.

Lukki suuntasi kulkunsa keskemmälle, ja kuvittelin tilaisuuteni koittaneen. Löin aurinkoläpän alas otuksen päälle ja suuntasin pari napakkaa nyrkiniskua – ja tunsin väliin jäävän liikaa klappia.

Lukki lähti seitin varassa laskeutumaan alas ratin takaa jonnekin jalkojeni väliin. Puhaltelin epätoivoisessa kastraatioahdistuksessa lukkia kauemmas, mutta liian voimattomasti. Kädellä en tietenkään voinut sitä kauemmas huitoa, koska olisi kuitenkin livahtanut hihansuusta... Onneksi laskeutuminen lakkasi ratin takana, ja nousu ylöspäin alkoi.

Mietin kuumeisesti, josko pistäisin auton sivuun ja... tekisin mitä? Olette varmaan kuulleet, että hämähäkkejä ei saa tappaa. Koitin saada mieleeni, miksi. Tuottiko se huonoa onnea? Pohdiskelin sanonnan alkuperää samalla kun lukki suuntasi vasemmalle, sinne mistä olisi lyhin matka hypätä silmille.

Kai maar taikauskoisella höpinällä on vahvistettu sitä, että kirkuvat foobikot malttaisivat olla tallomatta hämähäkkejä, jotka pitävät kurissa muut, kaksi jalkaa vähemmän omaavat otukset. Mutta mahtoiko tämä olla ristilukki? Eikö sellaisen tappaminen tuota kaksin verroin pahaa karmaa? Miten saisin tuon ulos, ja pimeässä vielä varmistettua, että se varmasti on ulkona?

Päädyin parikymmentä kilometriä toistaitoisesti ajeltuani pysäyttämään samoilla paikkeilla, joilla laturi oli viikkoa aiemmin irtisanoutunut. Sisävalon kajastuksessa syynäsin paikalleen kyyristynyttä otusta. Ihan selvästi oli tuo pelottava biokone valmistautumassa hyppäämään kasvoille – ja kyllä, ristilukkihan se. Eivätkös ristilukit ole myrkyllisiä? Oliko se tuomassa viestiä kuolemasta? Mitenkäs nämä kansanviisaudet tässä kohtaa kulkivat? Kivasti selkämyksessä oleva kuvio assosioituu maatamme tuhannen vuotta riivanneeseen kuolemankulttiin...

Elävänä ulos? Miten? Ei sattunut olemaan juomalasia mukana. Vielä varmistus: myytti hämähäkin tappamisesta ja sen seurauksista... onhan se vain taikauskoa? On. Irrationaaliset karistettuani hanskan verhoama nyrkki vihdoin heilahti, ja otukselta lähti henki. Saatoin hengittää. On se perkele kun pitää pohtia ihan epäolennaisia auton ratissa. Toisaalta: joku olisi tyynesti antanut lukin taapertaa, ja häiriintymättä jatkanut ajoaan.

Ja epäolennaisista: ehdin siinä ajatella myös, notta mihinkä lokeroon voisi kätevästi niputtaa sekä hämähäkit että hyönteiset – ihan vaan siksi etten koe hyönteisiä erityisen hyödyllisiksi (ja kuvittelen etymologian kulkevan noita polkuja [mitä en kylläkään tiedä, eivätkö nämä assosiaatiot koskaan lopu?]). Niveljalkaiset? Omissakin raajoissani on niveliä, olenko siis äyriäinen?

2 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Se yhteinen lokero on tietenkin ötökät.

Olïver Kaïma kirjoitti...

...ötökäthän se. Latvarosoinen nuppini kvanttihyppi kyseisen määreen mäjellen...