sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Olen siis hengissä?

Huuh, ensi-illasta on selvitty. Yleisöllä tuntui olevan hauskaa, ja tupa oli täynnä, joten kaksi tavoitetta saavutettuna.

Ihan pientä ylipingottamista oli ajoittain havaittavissa, mutta koskapas enskarissa ihan rentona oltaisiin... Ja ääniajoihin onnistuin pudottamaan pari kämmiä, damn.

Ja portaissa onnistui kaksikin ihmistä kaatumaan väliajalla, että pitikin sattua. Ei käsittääkseni mitään isompaa haaveria tullut, mutta kuitenkin... harmillista. Olkaa varovaisia niissä portaissa kun tulette katsomaan...

Joko voi siis hengittää vapaasti? Huuh. Ei tässä hommat varsinaisesti loppuneet ole; seuraavat projektit puskevat päälle, ja esityksethän pitää ottaa yksi kerrallaan jokainen omana settinään. Stressi roikkuu liepeessä aina vaan – komediantekijällä siinä kuin muillakin...

2 kommenttia:

Burana kirjoitti...

Ootko sen tyypin ohjus (oletan et oot ohjaaja) että seuraat esityskauden alusta loppuun vai luovutatko proggiksen elämään omaa elämäänsä ensi-illan jälkeen? Ihan mielenkiinnosta kun samaa alaa tässä opiskelen.

Olïver Kaïma kirjoitti...

Periaatteessa olen sitä mieltä, että olen voitavani ensi-iltaan mennessä tehnyt. Toki voidaan pieniä yksityiskohtia vielä pointata, mutta ei siinä enää isompia modauksia voi tehdä.

Mutta on ihan mielenkiintoista seurata, miten näyttelijät kasvavat rooleihinsa esityskaudella – ja mitä kaikkea löytävät hahmoistaan ja tilanteista uutta.

Tulen roikkuneeksi esityksissä, vaikka ohjaajana stressaankin kaikkien roolien puolesta. ...Varsinkin tässä jutussa roikun, kun ei tullut delegoitua valo- ja ääniajoja kellekään...