torstai 20. marraskuuta 2008

Ei sano "hurr"

Pahus. Täällähän on lunta. Mitenkäs tämä on mahdollista? Onko tämä peite aikeissa jäädä paikalleen? Ei ole viime vuosina päässyt tällaiseen tottumaan...

Tehköön mitä tykkää, arvaamaton Gaia, vaan varsinaista hammastenkiristystä on kehittänyt jälleen – ette kyllä arvaa – auto. Se on tällä haavaa korjaamolla. Ettekä millään arvaa, mitä sieltä äsken soitettiin. Kyllä, oikein arvasitte: "Ei tässä näyttäisi mitään vikaa olevan".

Muuten vain hyytyi eilen siihen aikaan kun korjaamot olivat jo sulkemassa oviaan. Muuten vain odottelin hinausautoa vajaan tunnin hytissä hytisten.

Oikeastaan tarina on taas pidempi kuin mitä tässä oion. Mukana on myös annos järjenkäytön vähyyttä, kuten aina.

Toissailtana ajoin kaatosateessa kotiin, ja viimeisissä mutkissa huomasin, että latauksen merkkivalo vilkkui aina kun en painanut kaasua. Mikäs siinä: nukkumaan kylmä söyrinki seurana. Mahtoiko ylenpalttinen kosteus aiheuttaa häikkää? Vai joku ihan muu?

Aamulla herätessä olivat aivot taas vaihtaneet sen verran optimistiksi, etten turhaan korjaamolle lähtenyt. Illankähmässä suuntasin sovittua palaveria kohti, ihan kuin mitään hämminkiä ei koskaan olisi ollutkaan.

Siinä loppumatkasta ajattelin poiketa kaupassa – ja huomasin, että laturin valo vilkahti jälleen samalla oireyhtymällä kuin edellisenä iltana. Kyse ei siis ollut kosteudesta, ajattelin. Pentele, jatkoin ajatusta, vaan sen pessimistimmäksi en heittäytynyt, vaikka syytä olisi ollut.

Kävin kaupassa, tulin autoon... joka kieltäytyi käynnistymästä. Seuraavat puoli tuntia meni rattoisasti, kun uusista autoista ei tuntunut löytyvän akunnapoja – eikä vieraiden autoja ihan tuurilla viitsi lähteä näpelöimään. En ole tällä autolla tottunut virtaa pummimaan, mutta piuhat olivat kyllä olemassa, ja ihan norminnäköinen akku siinä – paitsi ettei ilman lamppua meinaa nähdä plussia ja miinuksia.

Mitä luulette, loppuiko aina mukana olevasta fikkaristakin paristot tässä hötäkässä? Loppuivat, (vai mahtoiko hajota muuten; muistelen että putosi asfaltille siinä piuhojen kanssa jonglööratessa) mutta ehdin sentään nähdä kumpi napa oli kumpi. Neljännestä kysymästäni autosta vihdoin löytyi virtaa, ja pääsin liikkeelle. Palaveri oli siinä vaiheessa jo mennyt reippaasti sivu suun, ja olin oikeastaan turhaan liikenteessä, paitsi että korjaamoa piti löytämän.

Järjenkäytön vähyys astui toisen kerran rattiin: suuntasin kotikonnuille, tutut korjaamot mielessä... vaan en päässyt edes puoleen väliin kun kiesi simahti. Kätevästi ennätin juuri sivilisaation rajamaille; olin vastikään ohittanut huoltamon, jossa näytti olevan ihan oikeasti huoltoa. Olin katsonut himmeämmiksi käyviä mittarivaloja, ja tiennyt ihan hyvin että perille ei päästä, mutta jatkanut silti...

Nyt alla on korjaamon vara-auto, joka tikittää omaa vuorokausilaskuaan siihen saakka, että löytävät jonkun vian. Oletettavasti laturi menee vaihtoon – kauanhan se vaihdettu käämi kestikin: useita kuukausia. Ja onneksi se vastikään hajonnut katalysaattorikin pitää ihan kohta laittaa sinne takaisin. Eikähän nyt voi oikeastaan luottaa siihen, että laturin vaihto korjaa varsinaista vikaa...

Ja olisi kyllä ihan muuta ajateltavaa, ihan riittävästi muissa projekteissa, taasenkin.

Ei kommentteja: