keskiviikkona, marraskuuta 26, 2008

Alustavasti valmista

Traktorinmunat naamioituvat pelloille – ja siinä sivussa pyrkivät hautaamaan näemmä jälleen kulkuväylät niin, että peltojen halki ajellessa voi vain kuvitella olevansa tiellä. Valkeuden läpi lipuessaan miettii, josko sittenkin tuli ajaneeksi ojaan ja kuolleeksi jossain välissä ja päätyneeksi maailmaan joka on autio ja tyhjä; vain omat valokiilat leikkaavat laskeutuvaa huntua...

Mutta (takaisin tähän todellisuuteen – onhan tämä sitä, todellisuutta?) ehdinpähän päivän verran hengähtää. On (tää) saanut valmiiksi ja toimitettua ne musiikit ja äänimaisemat, vaikka matskut sisältänyt kovalevy päättikin kadota hyperavaruuteen juuri fataalilla hetkellä (niin kuin niillä on tapana, laitteilla: kvanttihyppäävät rikkinäiseen ulottuvuuteen ja ovat yhtäkkiä jotenkin poissaolevia).

Ei tarvitse juuri tänään myöskään ohjailla mitään, ei ajella ääniä/valoja, ei tarvitse ihan vielä käynnistellä seuraavaa näytelmää... Sen lyhytfilmin (josta ehkä olen kirjoittanut, ehkä en; mistä minä sen voisin tietää?) ohjailua kyllä pitää aloitella heti huomenna – vaikka samaan aikaan pitäisi oikeastaan olla ensi-illassa... Ei voi onnistua kaikessa aikataulutuksessa, ei näillä aivoilla.

Sain vihdoin rimpuiltua itseni puhelinfobiasta ulos ja kiinnitettyä viimeisenkin näyttelijän alustavasti filkkaan mukaan. Harmi että jouduin keräilemään voimia sen verran monta viikkoa – en yhtään tiedä miksi muka; ei siihen mitään järjellistä syytä ole – ettei häntä huomisiin treeneihin saada mukaan.

Joka tapauksessa alustavasti kaikki on vihdoin sitä vaille, että käydään toimeen. Alustavasti. Erinäisiä puhelinsoittoja vielä vaaditaan, jotta saadaan kaikki yhtä aikaa samaan paikkaan, ja vielä sellaiseen paikkaan jossa osataan odottaa meitä. Pariinkin paikkaan. Liikkuvia osia.

Seuraavaan, siihen pidempään leffaan jota keväämmällä rupean duunaamaan, täytyy ehdottomasti kiinnittää semmoinen ihminen, joka oikeasti kykenee tekemään puhelinsoittoja ilman sietämätöntä pingotusta. Itsehän joudun aina jallittamaan itseni: "Oho, puhelimeni näköjään soittaa jo, kautta Teutateksen!" Onneksi olen alustavasti tästäkin jo puhellut... Alustavasti. Auh.

Puhelin on pelottava värkki: se vääristää toisessa päässä olevan henkivaltojen edustajaksi. Linjalla puhuva/kuunteleva entiteetti ei ole ihminen, vaan hänen äänensä – ruumiiton sielu jossain toisessa ulottuvuudessa. Sen hyväntahtoisuudesta ei ole mitään takeita. Sen ilmeitä ei voi lukea koska niitä ei ole. Se ei halua, että siihen otetaan yhteyttä tältä puolelta.

Ei kommentteja: