lauantaina, lokakuuta 18, 2008

Tunnistamattomia, näkymättömiä, tulemattomia

Olen linkittänyt tämän videon ennenkin, mutta kun se on hauska, ja törmäsin siihen uudestaan Paranormaaliblogissa, ja kun jälleen kerran on ennustukset (dängg) asiasta menneet pieleen, laitetaan se uudelleen:

Kanavoinneissa ja muissa henkimaailman jutuissa on pari elementtiä, jotka on syytä muistaa ennen hurahtamista:
  1. Kuka tahansa voi kanavoida viestejä jostain muualta. Aivot ovat niin monimutkainen laitteisto, että riittävällä pakkomielteisyydellä voimme kuulla ääniä ja kirjoittaa tolkullista automaattikirjoitusta. Kun on tarpeeksi halua uskoa, voimme jopa nähdä "toiselle puolelle".
  2. Aina on niitä, jotka haluavat uskoa jonkun toisen näyt ja kuuloharhat. Me haluamme mystifioida maailmamme, koska se on enimmäkseen aika lailla tylsä - mutta suurin osa meistä ei uskalla ottaa itselleen haasteita, joilla tekisi arjesta mielenkiintoisemman. On helpompaa kun joku muu altistaa itsensä meidän puolestamme.
Kaikki uskonnot ovat perua näistä kahdesta kohdasta. Joka heimossa on omat shamaaninsa, jotka saattavat itsensä "tiloihin" - myrkyillä tai ilman. Se ei ole kovinkaan vaikeaa jos jaksaa nähdä sen vaivan että saattaa kroppansa sensoriseen deprivaatioon - ja kaikkein hurjinta on tietystikin se, jos tilaan meneminen tapahtuu yhtäkkiä, ilman valmistautumista, jollekulle joka ei ole koskaan henkimaailman asioita tullut pohtineeksi.

Tuollainen yhtäkkinen ilmestys kuitenkin tapahtuu yleensä sellaiselle, joka elää jonkinlaisen trauman alla, eikä edes huomaa missä kuormituksessa kroppa joutuu elämään (jokainen hierojalla käynyt tietää olevansa jatkuvassa turhassa jännityksessä, ilman että välttämättä tiedostaa asiaa lainkaan). Nämä ovat kaikki ruumiillisia kokemuksia, metabolisia epätasapainotiloja - ne vain halutaan nähdä henkisinä. Kysymys on aina lopulta pakkomielteistä.

Mutta kukapa meistä haluaisi myöntää suhtautuvansa pakkomielteisesti mihinkään - eikös sellainen ole jotenkin sairasta? Tavallaan se on, sairasta, ja tavallaan meistä jokainen on vähän sairas - vai tunnetteko jonkun, joka olisi sataprosenttisen terve? Meillä jokaisella on omituisia pakkomielteitä - maailman malleja, jotka eivät pidä paikkaansa.

Ei lopultakaan tarvita kovin suuria ponnisteluja, tai erityisen suuria vastoinkäymisiä, kun maailma alkaa näyttää jotenkin vinolta - jos vähän pysähtyy miettimään, löytää itsestään perustelemattomia asenteita hyvin nopeasti silloinkin kun "kaikki on kunnossa". Vähän aikaa kun ajattelee, että maailmassa on virhe, alkaa nähdä mystisiä ulottuvuuksia. Me kaikki haluamme uskoa johonkin seuraavaan ulottuvuuteen, johonkin varmaan, joka selittäisi tämän maailman järjettömyyden.

Mutta ei tässä maailmassa ole järkeä - järki on ihmisaivojen konstruktio, jota halutaan tuupata kaikkialle. Nähdään merkityksiä siellä missä niitä ei ole. Haetaan tarkoitusta jostain ulkoa, kun tärkeintä olisi oppia tulemaan itsensä kanssa toimeen.

On ihmisaivojen suojamekanismeja kuvitella itsensä täydelliseksi. Kun sitten väistämättä törmää todellisuuteen ja huomaa vajavaisuutensa, kokee, että on ihan pakko turvautua johonkin - vaikka vähemmällä rimpuilulla pääsisi kun hyväksyisi oman haurautensa ja koittaisi tulla sen kanssa toimeen.

Ei kommentteja: