keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008

Tilastollista ristiriitaa?

Hih hih. Kasbach oli Blogilistalla luetuimpien top100:ssa, ainakin äsken tsekatessani, käsittääkseni ensimmäistä kertaa. Kuitenkin samalta infosivulta huomaan, että lukijoita on viikossa pyöreä 0. Tämä lähentelee eksegetiikkaa, tämmöinen.

Vaan tottahan tuo paikkansa pitää, kaikin puolin. Sinua ei ole olemassa, lukija – kuten me kaikki mayan tunnistaneet tiedämme.

...Hämmentävää: mielestäni buddha puhui siitä harhasta, jossa elämme, nimellä maya – mutta wikipediasta en löydä tuolla haulla muuta kuin että Siddhartan äidin nimi oli juurikin tuo: Maya. Tämä vasta mielenkiintoista on. "Elämme mielemme luomassa harhassa – joka on muuten mun mutsi."

No, englanninkielisestä wikipediasta sentään löytyi vahvistusta muistikuvilleni.

4 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Tuota samaa olen muutamana päivänä ihmetellyt; lukijamääräni pienenevät molemmissa blogeissa, mutta nousen silti luetuimmat blogit - listalla. Kannattaneeko tuota seuratakaan? Onneksi on kävijämittari niin tietää että kävijöitä on.

Olïver Kaïma kirjoitti...

Juu, eipä mulla ole paljon ollut seurattavaa, mutta nyttemmin on jostain syystä sijoitus noussut kohisten. Kyllä minä uskon, että henkilökohtainen vetovoimani siinä vain on lisääntynyt (tai ehkä luontainen vaatimattomuuteni vetää yhä enenevissä määrin puoleensa?).

Arhi Finnsanity kirjoitti...

Oho. Maya-mami.

Tuohan on ihan Freudia.

Maya, kaipaus, lapsuus, symbioosi, mutsi, täyttymys, harha.

Freudille aikuistuminen ja mm neurooseista irti pääseminen on samalla lapsuuden suloisesta symbioottisesta harhasta irti päästämistä eli siitä kaikkivaltiaan Äidin illuusiosta, jossa Äiti antaa kaiken eikä mitään muuta tarvita. Oi suuri Maya.

Tämä autoeroottinen illuusio omasta jumalallisesta ihanuudesta jumalallisen olennon hoivaamana on tietysti välttämätön jokaiselle lapselle mutta aivan yhtä välttämätöntä on sitten aikuistumisen vaiheessa illuusiosta irti pääseminen.

Se, mikä on lapselle luonnollisin, äärettömän varma turvallisuuden kokemus totaalisessa kokemusmaailman rajallisuudessa, ei ole aikuiselle sitten olekaan niin tervettä.

Kaikki eivät pääse irti lapsuuden manipuloidusta tai vääristyneestä symbioosikokemuksesta. He haluavat toistaa sitä ikuisesti. Joillekin puolue, taideseura, romantiikka, uskonto, huume, tupakka tai jengi on täydellisen äidin loputon korvike.

Pakeniko Buddha alkuelämänsä jotenkin pelottavaa symbioosia - kuten Oidipus?

Freudilaisittain Buddhan karakteeria tarkastellessa voi aavistella, että koko Buddhan elämä ja ideologia oli sublimoitua kapinaa ja vihaa elämän ristiriitaisia yllykkeitä ja nautinnon orjuuttavia kokemuksen ehtoja vastaan. Suku antoi hänelle kaiken mutta vei yksilöllisen valinnan vapauden kasvatuksessa.

Buddhahan oli kasvatettu nauttimaan etuoikeuksista ja ohjelmoitu toteuttamaan ammatikseen vain sukunsa toiveita ja kuninkaallista käsikirjoitusta.

Kautta aikojen rikkailla on ollut pyrkimys olemuksellisen erilaisuuden ja ylellisyyden erottavaan harhaan, jolloin varallisuus ja kaikkien omien tarpeiden tyydytys luo omnipotentin riippumattomuuden harhan suhteessa muuhun ihmiskuntaan, muiden ihmisten murheiden unohtamisesta ja merkityksettömyydestä.

Romanttinen rakastuminen on yleisin palaamisen muoto symbioottiseen illuusioon. Kaikkien tarpeiden tyydyttymiseen juuri tuon ihmisen kanssa, toisen ihmisen omistamisen kautta. Kaiken kritiikin torjuminen, toisen ja itsensä suhteen.

Lapsena epävakaa ja lakkaamaton symbioosin menettämisen pelko luo otollisen maaperän neuroottiselle elämänhallinnalle.

Neuroosin siemen kylvetään lapselle usein rakkauden ja vaatimuksien ehdollistamisella, symbioosin keinotekoiseksi jatkoksi tai täydellisessä emotionaalisen huolenpidon puutteessa.

Neuroottinen elämänhallinta ja itsensä loputon tarkkailu ( vrt Buddhan ym itsejäsentelyn loputon mietiskely) on usein esim omistushaluisen vanhemman aiheuttama fiksaatiovamma, jossa kontrolli on elämän tärkein tekijä ihmisen lähes hallusinatorisissa kontrollipyrkimyksissä. Ei vuorovaikutusta, vain kontrollia ja ihanteita. Toisenlaisen ulottuvuuden ja täydellisyyden ihailua.

Buddha sentään alkoi säälimään opetuslapsiaan eikä vienyt perinteistä näännytysmietiskelyään loppuun saakka. Buddha heräsi myötätuntoon.

Psykoosi on varhaisen kehityksen hallusinaatioon romahtamista vielä jyrkemmässä kulmassa.

Psykoottinen ihminen haluaa usein omistaa jonkin ihmisen tai yhteisön täydellisen ja absoluuttisen huomion, olla tärkein ja ainoa ihminen maailmassa oman halunsa maagisella voimalla. Ja vaatia muita kokemaan jotakin käskemällä ja vaatimalla.

Olïver Kaïma kirjoitti...

Whoa, Arhi – kuten amerikkalaiset toverimme asian ilmaisisivat. Kommenttisi kaikessa perinpohjaisuudessaan vetää näin äkkiseltään sanattomaksi – varsinkin kun siinä selvästi on tolkun hiven. Freudilainen tolkun hiven on pelottavaa luettavaa...
Täytynee palata näille aihioille vielä joskus myöhemmin, kun sattuu olemaan paremmassa vireessä.