torstaina, lokakuuta 23, 2008

Tervaa & höyheniä

Pari iltaa sitten olin pitkän päivän päätteeksi ajamassa kotia kohti. Oli pimeää, ja sade teki tienoot vielä pimeämmiksi. Keltaiset vilkkuvat valot kiinnittivät huomioni – joku oli laittanut hätävilkut päälle ja pistänyt parkkiin tien sivuun. Hidastin, kiersin kaukaa... ja jatkoin matkaani.

Eikös tuollaisessa tilanteessa ole syytä pysähtyä katsomaan mitä on tapahtunut? Paatuneen nykyhektisen ihmisen tapaan totesin vain ilman evidenssiä, että mitään isompaa hätää ei ehkä ollut. Ilmeisesti peuraan oli törmätty, kohtuullisen isolla autolla. Joku eläin lojui tienpenkalla, ja jotenkin sekä auto että tuo mahdollinen peura olivat niin siistissä asetelmassa, että ei kai siinä sen kummempaa hätää sitten voinut olla? Onhan kaikilla nykyään kännykät, että saavat apua sellaisilta jotka jotain osaavat tehdä? Kuulostaako yhtään verukkeiselta vastuunpakoilulta?

Loppumatkan soimailin itseäni ja törppöä toimintaani sen verran tehokkaasti, että sokaisin kaksi vastaantulijaa pitkillä valoilla kun eivät ajatukset olleet ihan tiessä. Ja taas tulee vuosien takaa mieleen se vanhempi herrasmies, joka häihin mennessään, pyhäpuku päällään, pysähtyi pyytämättä laittamaan oman autoni liikkumiskuntoon, kun oli kiesi hyytynyt ja konepelti ylhäällä. Itse sivuutan mahdollisesti paljon pahemman hätätilan, kuin tielle sattuneen roskan. Ei jumankauta. Jokohan seuraavalla kerralla maltan, edes oman mielenrauhani vuoksi, pysähtyä tarkistamaan josko voisin jotenkin olla avuksi?

3 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Tuttu ilmiö meille hämäläisille kun on salamankankeat refleksit :) Yritän aina ajatella että seuraavalla kerralla kunnostaudun ja olen valppaampi. Ja tiedätkö mitä? Niin minä sitten usein olenkin. En tarkoita pelkkiä kolari-tilanteita, vaan kaikenlaisia mitä tulee yllättäen vastaan, semmoisia missä voi olla avuksi.

(Heh, sanavahvistussana on: "poreak" :) Olisiko hyvä synonyymi sanalle "kippis" ?

Olïver Kaïma kirjoitti...

...ehkä se hämäläisyys tarttui minuunkin niinä parinakymmenenä vuotena, jotka Hollolassa vietin – tai kaupunkilainen välinpitämättömyys kymmenenä Turun vuotenani - vai lieneekö kyseessä Oulujoen varresta äidinmaidossa imetty jäyhyys (Millainen on pohjoispohjanmaalainen luonne? Minulla ei ole mitään käsitystä...).

Tiedä häntä, mutta vähän tarpeettoman kankeaksi on mennyt avuliaisuus...

(pirskahtelevaan skåålailuusi vastineeksi tiukempaa: whisgri)

Rita kirjoitti...

Tämä on aika huvittavaa, mutta nyt on sanavahvistus ihan kuin jotain sihisevää juomaa: whisious :)

Kivaa viikonloppua!