maanantai 20. lokakuuta 2008

Savuavilla raunioilla ei yskitä

Mitä, enkö ole muistanut rehennellä viimeisimmällä uroteollani? Tehdään se nyt: lopetin tupakoinnin, ja ihan ilman lääkkeitä!

- Taas? ...Eikös tuo tarkoita sitä, että sitä ennen retkahdit jälleen, vaikka olit rehvastellut (taas kerran), ettet ikinä enää moiseen dorkailuun lankeaisi?

...Tuo nyt on ihan merkityksetön sivuseikka. Tärkeintä on se, että henki kulkee jälleen ja elinajanodote vanuu taas reippaasti yli sadan vuoden, todennäköisesti. Ja siis ilman lääkkeitä - kun ei enää uskaltanut kokeilla josko allergiset reaktiot olisivat yltyneet tappaviksi.

Ensimmäinen päivä on pahin, lapset. Silloin ei välttämättä kannattaisi mennä auton rattiin kun ei holtti ole ihan parhaimmillansa - mutta en minä kolaroinut, ei ollut edes (kovin) lähellä että olisin. Pinna oli vähän tiukalla, mutta koskapas ei olisi – päivittäin menee hermot kun ei maailma suostu toimimaan niin kuin minä haluaisin (mikä on tosi kummallista).

Siinä vain yksi aamu, kun syysflunssa oli juuri puskemassa kimppuun, totesin että kun nyt erinäisiä päiviä tulee olemaan höntti olo joka tapauksessa, eikä tupakointi varsinaisesti paranna kipeää kurkkua, enkä siis tulisi erottamaan johtuuko höntti olo siitä, että olen sairas, vai nikkiksistä, voisin saman tien lopettaa tupakoinnin kun se nyt vaan on tyhmää polttaa, ja sitä paitsi alkoi jo vähän rasittaa taas se, että kaikki toiminta pitää keskeyttää ihan vaan käydäkseen pihalla henkäilemässä.

Mutta kun siitä ensimmäisestä päivästä selviää sortumatta, on toinen päivä jo tuplasti helpompi - ei nyt ihan auvoa, mutta kuitenkin - ja kolmannen päivän jälkeen elimistössä ei ole enää yhtään nikotiinia aiheuttamassa fyysisiä vierotusoireita. Siitä eteenpäin kyse on vain korviketoiminnan puutteesta.

Kummallista kyllä, syöminenkään ei ole riistäytynyt hallinnasta. Eikä esimerkiksi ajoittain kaoottisiksi yltyvät teatteritouhut – tai muu kohellus, niin kuin vaikka auton rikkoontuminen – ole saaneet sauhuttelua ajattelemaan kuin ohimenevien hetkosten ajaksi. ...Nyt jos vielä joskus retkahdan, niin... tiedänpähän että pääsen eroon pienellä sinnittelyllä.

En uskalla enää sanoa etten koskaan polttaisi. Mutta voinhan vanhan korsteenin römeästä vienoksi laantuneella rintaäänellä heristellä sormeani murrosiässä tupakointikarriääriä pohtiville – kuten minullekin tupakoijat silloin kun vielä en polttanut – sanoa: "Älkää ikinä aloittako, se on paha tapa".

4 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Aloitin tupakoinnin 19-vuotiaana ja lopetin pari vuotta myöhemmin. Aamuyskä ja kaikenlaiset ajatukset keuhkosairauksista alkoivat pelottaa, siinä kannustin lopettamiseen. Eka viikko helppo, toka viikko vaikea. Sen jälkeen sorruin polttamaan vain kerran alkoholin yhteydessä. Sekin korjaantui kun lopetin alkoholin nauttimisen kokonaan 8 vuodeksi :)

Nykyään vaikea käsittää että pari vuotta röyhyttelin. Olen kaikin puolin iloinen savuttomuudestani.

Nautinnollisia savuttomia päiviä sulle ! Tulkoon niistä viikkoja, kuukausia ja ties vaikka vuosia :)

Olïver Kaïma kirjoitti...

Toinen viikko vaikea?! Omituista, ehkä siinä oli nimenomaan psyykkinen riippuvuus - tai siis siitähän nimenomaan on ollut kyse.

Itse aloitin polttamisen vasta päälle kaksikymppisenä - ihan oli vissiin pakko aloittaa että tietää mitä se on?

Totaalialkoholittomuus on myös ihan suositeltavaa. En minä mikään absolutisti ole, mutta hyvin harvoin jaksan nähdä mitään järkeä pääni sekoittamisessa - on paljon kivempaa kun pystyy ajattelemaan ihan selkeästi.

Rita kirjoitti...

Minustakin se oli tosi omituista että vasta toinen viikko tuntui vaikealta :O Jospa selitys oli hämäläisyyteni, olenhan treella syntynyt ja kasvanut, ja faija on täysi hämäläinen. Tosi kiva muuten kun kumpikaan vanhemmistani ei ole ollut koskaan tupakoitsijoita.

Alkoholi; yhä harvemmin olutta tai viiniä juon, ja silloinkin vain ruuan kanssa. Humalassa olen kai ollut viimeksi opiskeluaikana parikymppisenä.

Hölmöä aloittaa röökaaminen noin myöhään kuin sinä ja minä, mutta vielä hölmömpää aloittaa lapsena kun kroppa ei ole vielä läheskään kehittynyt. Kurja nähdä koululaisia polttamassa.

Olïver Kaïma kirjoitti...

Vanhempani ovat pesunkestäviä absolutisteja – ja varmaan osaksi sen innostamana minun piti joskus kokeilla millaista on olla puoli vuotta jatkuvasti kännissä. No, tottahan sen aikaisella masennuskaudella oli paljon enemmän osuutta tilanteeseen...

Sen jälkeen – kun yhtenä aamuna totesin saaneeni tarpeekseni siitä kohelluksesta – olin puoli vuotta täysin ilman, ja ihan itseäni kiusatakseni kävin baareissa juomassa teetä ja kahvia. Jälkimmäistä kokeilua voin suositella (vaikkei siinäkään erityisesti järkeä ole, humalaiset ihmiset kun selvin silmin ovat melko tolkutonta seurattavaa), ensimmäistä en.

Alkoholin aiheuttamassa sumussa ei oikein näe todellista elämää; kaikki on täysin suhteetonta eivätkä omat tunteet ole ollenkaan hallinnassa. "Katson maailmaa silmiin sitten joku toinen kerta"...

Tupakoitsijat ovat muuten paljain esimerkki mainonnan uhreista. Tupakoinnille ei ole mitään tarvetta sellaiselle joka ei ole vielä aloittanut, ja aloittamisen eteen joutuu tekemään töitä jotta pystyy yskimättä polttamaan... ja sitten on yhtäkkiä koukussa: päivästä toiseen yhtä ja samaa.