perjantaina, lokakuuta 31, 2008

Pyhiä ja ennusteita

Jipii, huomenna on taas yksi noista suosikkipäivistäni: maailma pysäytetään koska katolinen kirkko on aikanaan niin päättänyt. "Pyhimysten" vuoksi pistetään kaupat kiinni (paitsi huoltoasemien kaupat koska ne eivät ole kauppoja vaan pyhiinvaelluskohteita joihin kansa ryysii toisiaan tallomaan aina pyhäpäivinä ja katselemaan puolityhjiä hyllyjä) ja vaikeutetaan ihmisten elämää vaihtamalla joukkoliikenne kulkemaan eri tavalla kuin yleensä. Jesh! Ai että. No, huomasin sentään asian etukäteen kalenterista – enkä vasta kaupan ovella, kuten yleensä.

"Pyhimykset"hän ovat ihan tavallisia, joskin kuolleita, ihmisiä (sikäli kuin todella olivat edes olemassa eivätkä vain jotain kylien legendoja), jotka katolinen kirkko on joskus kaikessa byrokraattisessa viisaudessaan nostanut jalustalle. Näille mielikuvitushahmoiksi ylennetyille ripoteltiin aikanaan ihan omia pyhäpäiviä niin paljon, että jatkuvasti saatiin juhlia ja nöyristellä uskomattomien urotekojen ansiosta. Kun jatkuvasti katkaistaan arki pyhittelyn takia, pysyy kansa mukavasti nyrkin ja alttarin välissä, ihan huomaamattaan.

Alunperinhän näillä paikkeilla sijaitsi kekri, jota vietettiin sadonkorjuun päättymisen juhlana. Pelottavat kekripukit kiersivät ympäri kyliä, ja toisaalta kekripukkeja (ei niitä kiertäviä, vaan ihan semmoisia ei-eläviä) myös poltettiin. Oletettavasti vedettiin kännit – ja sikälihän perinteitä varmaan pidetään huomennakin yllä.

---

Jaa, että ameriikoissa vihdoin päättyy tuo vuoden pari kestänyt paskanjauhannan karnevaali? Minä ennustan: McCain valitaan presidentiksi tiukan ääntenlaskennan päätteeksi. Hän ei tosin saa enemmän ääniä, mutta valitaan kuitenkin.

Miksikö näin? McCainillä on harmaat hiukset, Obamalla ei. McCain on valkoinen, Obama ei. Obaman keskimmäinen nimi vivahtaa pelottavien arabien suuntaan, McCainin varmaankaan ei. McCain on konservatiivisempi ja siis turvallisempi vaihtoehto, siis kampanjansa puolesta – siis niille jotka todellisuudessa asioista päättävät.

Voin olla tietysti väärässäkin, kerrankos sitä – mutta onko sillä sitten jotain merkitystä kumpi valitaan? Ei. Maassa on 300 miljoonaa (300 000 000) ihmistä, ja pressaa äänestetään kahden (2) ehdokkaan väliltä. Kahden. Kaksi vaihtoehtoa! On siinä runsaudenpulaa, jumalauta.

torstaina, lokakuuta 30, 2008

Sähköääni

Kovasti vastahankaa olen ollut huomaavinani, mitä sähköiseen äänestämiseen tulee. Itsehän en edelleenkään käynyt äänestämässä – koska sillä tavalla nyt vain ei mihinkään vaikuteta – joten en myöskään päässyt kokeilemaan uutta hienoa systeemiä* – vaikka eipä täällä pöndellä sellaista olisi muutenkaan päässyt näpelöimään.

Jos joskus löydän ehdokkaan, jolle haluan jostain syystä ääneni antaa, voin antaa sen sitten kun pääsen tekemään sen netitse. Tähänhän taitaa mennä muutama vuosisata, kun vastarannankiiskeillä – joita tuntuu olevan valtaosa – on refleksinä maalailla kauhukuvia manipuloiduista tuloksista.

Ihan kuin tulokset eivät tässä nykyisessä järjestelmässä olisi valmiiksi manipuloituja. Olenko joskus tullut pamisseeksi puolueiden epäreilusta etulyöntiasemasta? Olen vissiin. Paperilappujen laskennan hakkeroinnista en ole tainnut jaksaa mitään sanoa. Tai sidosryhmäpaineen.

Aika jännää, että tässä laman kurimuksessa nimenomaan Kokoomus – tuo suossa paraikaa rämpivän kapitalismin, ulkoistamisen ja tehostamisen airut – kasvattaa äänisaalistaan. Minusta se kertoo siitä, että vaihtoehtoja ei todellisuudessa ole – ja siitä, että medianäkyvyys ja mainostaminen tekevät ihmisten päätökset.

Mutta eräät ovat huolissaan mielikuvitushakkereista, jotka ehkä saattaisivat vaikuttaa äänestystuloksiin – ja siksi jarruttavat kehitystä viimeiseen hengenvetoon, kuten aina.

Ai niin, en minä netitsekään kellekään ääntäni anna. Äänestän sitten kun pääsen oikeasti vaikuttamaan: kun äänestetään asioista eikä puolueväritetyistä pärstäkertoimista. Ei taida tapahtua meikäläisen elinaikana.
---
*Tiesittekö muuten, että sana "systeemi" tulee latinasta: Rooman aikaan sillä tarkoitettiin viemärijärjestelmää. Hihihi, yäk.

keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008

Tilastollista ristiriitaa?

Hih hih. Kasbach oli Blogilistalla luetuimpien top100:ssa, ainakin äsken tsekatessani, käsittääkseni ensimmäistä kertaa. Kuitenkin samalta infosivulta huomaan, että lukijoita on viikossa pyöreä 0. Tämä lähentelee eksegetiikkaa, tämmöinen.

Vaan tottahan tuo paikkansa pitää, kaikin puolin. Sinua ei ole olemassa, lukija – kuten me kaikki mayan tunnistaneet tiedämme.

...Hämmentävää: mielestäni buddha puhui siitä harhasta, jossa elämme, nimellä maya – mutta wikipediasta en löydä tuolla haulla muuta kuin että Siddhartan äidin nimi oli juurikin tuo: Maya. Tämä vasta mielenkiintoista on. "Elämme mielemme luomassa harhassa – joka on muuten mun mutsi."

No, englanninkielisestä wikipediasta sentään löytyi vahvistusta muistikuvilleni.

maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Kun pitää sotkeentua ihan kaikkeen

Olen antanut tälle nimen: Chaplin-kompleksi. Kun joskus alle kouluikäisenä näin teeveestä Chaplinin sarjan, olin myyty – kaikki ovat nähdessään nuo loistavat pätkät ensimmäistä kertaa. Chaplinilla oli taito ensin naurattaa yleisönsä vatsakrampeille saakka, ja sitten pistää heidät itkemään, ja leffan lopussa tuntemaan itsensä ehjemmiksi ihmisiksi. Käsittääkseni Charlie ei ihmisenä ihan kaikkein helpoimpia tyyppeja kuitenkaan ollut, mikä lohduttaa suuresti.

Itseeni vaikutuksen teki ennen kaikkea tämä: tyyppi käsikirjoittaa, ohjaa, näyttelee pääosan, ja tekee vielä musiikitkin noihin tuotoksiin. Minä haluan tehdä samaa, totesin. Matka osoittautui hiukan mutkaisemmaksi kuin mitä siinä pentuna osasi kuvitella.

Vajaat parikymmentä vuotta myöhemmin aloin kouluttaa itseäni juurikin Chaplin-kompleksi mielessäni elokuva-alalle. Harmi vain että olin kehittänyt siihen mennessä itselleni massiivisen sosiofobian – leffanteko ilman muita ihmisiä on aika lailla mahdotonta.

Löin päätäni vuosikaudet seinään sosiaalisen kyvyttömyyteni lietsomana. Kommunikaatio tökki – en käytännössä osannut puhua. Olin tehnyt itsestäni näkymättömän miehen, joka oli melkein onnistunut tukahduttamaan esiintymisviettinsä täysin. Yksikään viesti ei kulkenut aivoista vastaanottajalle saakka lähestulkoonkaan oikein. ...En edelleenkään osaa hoitaa ihmissuhteita ihan niin kuin pitäisi (a blatant understatement, i know...), mutta onpahan opeteltavaa loppuiäksi (edes siinä? Onneksi olen sentään vaatimaton kuin varpu)...

Vuosia rimpuiltujen masennuskausien jälkeen tajusin vihdoin käydä itse ongelmaan käsiksi. Rupesin puskemaan itseäni tilanteisiin joita kammosin: ihmisten keskelle siis. Ryhdyin tekemään teatteria – kaikkea mahdollista näyttelemisestä tekniikka-ajoihin, musiikeista nettisivuihin, ohjaamista, käsikirjoittamista, videoinserttejä.

Aloitin kipsin sisään haudatun murrosikäni reippaasti jälkijunassa ja hyppäsin bänditoimintaankin vielä. Lavalle oli päästävä, kauhusta huolimatta. Ja kaikki tehtävä itse, sanoitukset, sävellykset, laulettava.

Erinäistä henkilökemiallista törmäilyä on tullut enemmän viimeisen kymmenen vuoden aikana kuin aiemmassa elämässä yhteensä. Taiteilijat on hankalia ihmisiä – eikä tällainen keski-ikää koputteleva myöhäismurrosikäinen, joka haluaa vaikuttaa ihan kaikkeen, helpota asiaa yhtään.

Tekeminen ei ehkä ole näyttänyt kovin koordinoidulta, mutta on sillä suunta ollut. Kaiken tempoilun kautta olen siirtymässä taas elävän kuvan pariin. Samalla, kun olen ohjannut tätä viimeisintä näytelmää, olen pohjustellut lyhytelokuvaa – ja nyt alkaa näyttää hyvin vahvasti siltä, että ennen vuoden loppua se on jo kuvattu (...ettäkö joku asia voisi mennä vielä syteen, niin kuin leffojen suhteen aina voi kun on kovasti liikkuvia osia? Ei käy, minä en hyväksy mitään syteenmenemisiä. Rupean kiukuttelemaan).

Tässä lyhytfilmissä en vielä ota kaikkia neljää osa-aluetta käyttöön - pysyttelen poissa kuvasta toistaiseksi - mutta keväällä, jos asiat kulkevat yhtä juohevasti kuin tämän lyhärin kanssa, Chaplin-kompleksi pääsee vihdoin ratkeamaan liitoksistaan. Ja mitäpä muuta olisin tekemässä kuin komediaa? Onko jotain muuta? Ei ole. Kaikki on komediaa.

...Mutta pikkuisen pelottaa, kyllä. Aika monikin asia. Hahhahaaha.

torstaina, lokakuuta 23, 2008

Tervaa & höyheniä

Pari iltaa sitten olin pitkän päivän päätteeksi ajamassa kotia kohti. Oli pimeää, ja sade teki tienoot vielä pimeämmiksi. Keltaiset vilkkuvat valot kiinnittivät huomioni – joku oli laittanut hätävilkut päälle ja pistänyt parkkiin tien sivuun. Hidastin, kiersin kaukaa... ja jatkoin matkaani.

Eikös tuollaisessa tilanteessa ole syytä pysähtyä katsomaan mitä on tapahtunut? Paatuneen nykyhektisen ihmisen tapaan totesin vain ilman evidenssiä, että mitään isompaa hätää ei ehkä ollut. Ilmeisesti peuraan oli törmätty, kohtuullisen isolla autolla. Joku eläin lojui tienpenkalla, ja jotenkin sekä auto että tuo mahdollinen peura olivat niin siistissä asetelmassa, että ei kai siinä sen kummempaa hätää sitten voinut olla? Onhan kaikilla nykyään kännykät, että saavat apua sellaisilta jotka jotain osaavat tehdä? Kuulostaako yhtään verukkeiselta vastuunpakoilulta?

Loppumatkan soimailin itseäni ja törppöä toimintaani sen verran tehokkaasti, että sokaisin kaksi vastaantulijaa pitkillä valoilla kun eivät ajatukset olleet ihan tiessä. Ja taas tulee vuosien takaa mieleen se vanhempi herrasmies, joka häihin mennessään, pyhäpuku päällään, pysähtyi pyytämättä laittamaan oman autoni liikkumiskuntoon, kun oli kiesi hyytynyt ja konepelti ylhäällä. Itse sivuutan mahdollisesti paljon pahemman hätätilan, kuin tielle sattuneen roskan. Ei jumankauta. Jokohan seuraavalla kerralla maltan, edes oman mielenrauhani vuoksi, pysähtyä tarkistamaan josko voisin jotenkin olla avuksi?

maanantaina, lokakuuta 20, 2008

Savuavilla raunioilla ei yskitä

Mitä, enkö ole muistanut rehennellä viimeisimmällä uroteollani? Tehdään se nyt: lopetin tupakoinnin, ja ihan ilman lääkkeitä!

- Taas? ...Eikös tuo tarkoita sitä, että sitä ennen retkahdit jälleen, vaikka olit rehvastellut (taas kerran), ettet ikinä enää moiseen dorkailuun lankeaisi?

...Tuo nyt on ihan merkityksetön sivuseikka. Tärkeintä on se, että henki kulkee jälleen ja elinajanodote vanuu taas reippaasti yli sadan vuoden, todennäköisesti. Ja siis ilman lääkkeitä - kun ei enää uskaltanut kokeilla josko allergiset reaktiot olisivat yltyneet tappaviksi.

Ensimmäinen päivä on pahin, lapset. Silloin ei välttämättä kannattaisi mennä auton rattiin kun ei holtti ole ihan parhaimmillansa - mutta en minä kolaroinut, ei ollut edes (kovin) lähellä että olisin. Pinna oli vähän tiukalla, mutta koskapas ei olisi – päivittäin menee hermot kun ei maailma suostu toimimaan niin kuin minä haluaisin (mikä on tosi kummallista).

Siinä vain yksi aamu, kun syysflunssa oli juuri puskemassa kimppuun, totesin että kun nyt erinäisiä päiviä tulee olemaan höntti olo joka tapauksessa, eikä tupakointi varsinaisesti paranna kipeää kurkkua, enkä siis tulisi erottamaan johtuuko höntti olo siitä, että olen sairas, vai nikkiksistä, voisin saman tien lopettaa tupakoinnin kun se nyt vaan on tyhmää polttaa, ja sitä paitsi alkoi jo vähän rasittaa taas se, että kaikki toiminta pitää keskeyttää ihan vaan käydäkseen pihalla henkäilemässä.

Mutta kun siitä ensimmäisestä päivästä selviää sortumatta, on toinen päivä jo tuplasti helpompi - ei nyt ihan auvoa, mutta kuitenkin - ja kolmannen päivän jälkeen elimistössä ei ole enää yhtään nikotiinia aiheuttamassa fyysisiä vierotusoireita. Siitä eteenpäin kyse on vain korviketoiminnan puutteesta.

Kummallista kyllä, syöminenkään ei ole riistäytynyt hallinnasta. Eikä esimerkiksi ajoittain kaoottisiksi yltyvät teatteritouhut – tai muu kohellus, niin kuin vaikka auton rikkoontuminen – ole saaneet sauhuttelua ajattelemaan kuin ohimenevien hetkosten ajaksi. ...Nyt jos vielä joskus retkahdan, niin... tiedänpähän että pääsen eroon pienellä sinnittelyllä.

En uskalla enää sanoa etten koskaan polttaisi. Mutta voinhan vanhan korsteenin römeästä vienoksi laantuneella rintaäänellä heristellä sormeani murrosiässä tupakointikarriääriä pohtiville – kuten minullekin tupakoijat silloin kun vielä en polttanut – sanoa: "Älkää ikinä aloittako, se on paha tapa".

lauantaina, lokakuuta 18, 2008

Tunnistamattomia, näkymättömiä, tulemattomia

Olen linkittänyt tämän videon ennenkin, mutta kun se on hauska, ja törmäsin siihen uudestaan Paranormaaliblogissa, ja kun jälleen kerran on ennustukset (dängg) asiasta menneet pieleen, laitetaan se uudelleen:

Kanavoinneissa ja muissa henkimaailman jutuissa on pari elementtiä, jotka on syytä muistaa ennen hurahtamista:
  1. Kuka tahansa voi kanavoida viestejä jostain muualta. Aivot ovat niin monimutkainen laitteisto, että riittävällä pakkomielteisyydellä voimme kuulla ääniä ja kirjoittaa tolkullista automaattikirjoitusta. Kun on tarpeeksi halua uskoa, voimme jopa nähdä "toiselle puolelle".
  2. Aina on niitä, jotka haluavat uskoa jonkun toisen näyt ja kuuloharhat. Me haluamme mystifioida maailmamme, koska se on enimmäkseen aika lailla tylsä - mutta suurin osa meistä ei uskalla ottaa itselleen haasteita, joilla tekisi arjesta mielenkiintoisemman. On helpompaa kun joku muu altistaa itsensä meidän puolestamme.
Kaikki uskonnot ovat perua näistä kahdesta kohdasta. Joka heimossa on omat shamaaninsa, jotka saattavat itsensä "tiloihin" - myrkyillä tai ilman. Se ei ole kovinkaan vaikeaa jos jaksaa nähdä sen vaivan että saattaa kroppansa sensoriseen deprivaatioon - ja kaikkein hurjinta on tietystikin se, jos tilaan meneminen tapahtuu yhtäkkiä, ilman valmistautumista, jollekulle joka ei ole koskaan henkimaailman asioita tullut pohtineeksi.

Tuollainen yhtäkkinen ilmestys kuitenkin tapahtuu yleensä sellaiselle, joka elää jonkinlaisen trauman alla, eikä edes huomaa missä kuormituksessa kroppa joutuu elämään (jokainen hierojalla käynyt tietää olevansa jatkuvassa turhassa jännityksessä, ilman että välttämättä tiedostaa asiaa lainkaan). Nämä ovat kaikki ruumiillisia kokemuksia, metabolisia epätasapainotiloja - ne vain halutaan nähdä henkisinä. Kysymys on aina lopulta pakkomielteistä.

Mutta kukapa meistä haluaisi myöntää suhtautuvansa pakkomielteisesti mihinkään - eikös sellainen ole jotenkin sairasta? Tavallaan se on, sairasta, ja tavallaan meistä jokainen on vähän sairas - vai tunnetteko jonkun, joka olisi sataprosenttisen terve? Meillä jokaisella on omituisia pakkomielteitä - maailman malleja, jotka eivät pidä paikkaansa.

Ei lopultakaan tarvita kovin suuria ponnisteluja, tai erityisen suuria vastoinkäymisiä, kun maailma alkaa näyttää jotenkin vinolta - jos vähän pysähtyy miettimään, löytää itsestään perustelemattomia asenteita hyvin nopeasti silloinkin kun "kaikki on kunnossa". Vähän aikaa kun ajattelee, että maailmassa on virhe, alkaa nähdä mystisiä ulottuvuuksia. Me kaikki haluamme uskoa johonkin seuraavaan ulottuvuuteen, johonkin varmaan, joka selittäisi tämän maailman järjettömyyden.

Mutta ei tässä maailmassa ole järkeä - järki on ihmisaivojen konstruktio, jota halutaan tuupata kaikkialle. Nähdään merkityksiä siellä missä niitä ei ole. Haetaan tarkoitusta jostain ulkoa, kun tärkeintä olisi oppia tulemaan itsensä kanssa toimeen.

On ihmisaivojen suojamekanismeja kuvitella itsensä täydelliseksi. Kun sitten väistämättä törmää todellisuuteen ja huomaa vajavaisuutensa, kokee, että on ihan pakko turvautua johonkin - vaikka vähemmällä rimpuilulla pääsisi kun hyväksyisi oman haurautensa ja koittaisi tulla sen kanssa toimeen.

perjantaina, lokakuuta 17, 2008

Kierroksia, vääntöä, virtaa

Augh! Ensi-ilta on alle kuukauden päästä - reilusti alle. Aivot ovat pyörineet päässä turhan vinhasti viime aikoina muutenkin, kun ohjaamisen lisäksi

on pitänyt käydä heittämässä pari sketsikeikkaa alle viikon varoitusajoilla - mikä kaltaiselleni kontrollifriikille on aivan liian lyhyt valmistautumisaika henkistä hyvinvointia ajatellen... vaan yleisöillä tuntui olevan hauskaa, which is nice

- ja auto on taas vaihteeksi hajonnut [--- tässä oli aika tajuttoman pitkä ja seikkaperäinen tajunnanvirtaselonteko, mutta jääköön pois ja todettakoon vain, että kyllä se nyt kulkee paremmin kuin jokin aika sitten, mutta katsastuksesta ei tule menemään läpi ilman ylimääräisiä kommervenkkejä - mutta varsinainen asiahan on että: ---] ensi-ilta tulee! Augh!

...Kenollaan tai vastaavasti työn alla olevat asiat eivät suinkaan rajoitu näihin kun pitäisi tehdä musiikkejakin, ja toisaalta musiikkeja, ja äänimaisemia, ja odotella aikaa sitten tilattuja kalustoja joista osa katosi ennen kuin pääsi perille saakka, ja ottaa niitä toimintaan, ja rakennella valoja muuten, ainakin, ja aivot on tosiaan olleet vähän rullalla viime viikkoina, mutta eiköhän tämä tästä oikene...

...Onneksi komedia yleensäkin kertoo aina siitä, kun hommat hajoavat käsiin - pystyn hyvin orientoitumaan kaiken tämän hulabaloon höykyttämänä. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin - itse näytelmä on ihan järjellisessä kuosissa, vaikka ohjaaja käykin ylikierroksilla. Kolme viikkoa vielä, ja esitykset saadaan juuri oikeanlaiseen iskuun - kansankomediaa juurikin Teille kaikille jotka viihtyä haluatte (kaikenmoisten ongelmien vatvomisen sijaan, khm).

Kah, ja juuri nyt näen naapurin kissan jolkottelevan ohi hiiri hampaissaan. Toivottavasti se oli se öykkäri, joka välikatollani on riekkunut viime aikoina...

torstaina, lokakuuta 16, 2008

Keep your eye on the card...

Haluatko tuntea itsesi lievästi huijatuksi? Richard Wiseman auttaa siinä:

keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008

Globalisaation peikko ja tilastotiedon valo

Ruotsalainen Hans Rosling, jota olen tainnut ennenkin linkittää, on elävä manifestaatio siitä, miksi itsekin joskus harkitsin tilastotieteilijän uraa: tilastoista on nähtävissä ihan todellisia faktoja mutu-tuntuman sijaan, ja kun graafit tekee oikein ja pukee infon tajuttavaan muotoon tylsien numerohäkkien sijaan, saadaan asioista oikeasti mielenkiintoisia.

Allaolevassa klipissä (på engelska) Rosling katsoo, mitä globalisaatio on tehnyt köyhyyden suhteen: tilastojen valossa köyhyys on prosentuaalisesti vähentynyt, vaikka globalisaatio suurena peikkona eräillä tahoilla kerkeästi nähdäänkin. Hän tekee myös ennustetta, jonka mukaan köyhyys on mahdollista poistaa kokonaan, nimenomaan globalisaation kautta.

Virhemarginaali on tietystikin suuri kun kaikilta alueilta ei ihan eksaktia tietoa edelleenkään ole saatavissa, hän muistaa varoittaa, mutta indikaattorit osoittavat köyhyyden poistumisen suuntaan. Kehityksen jarruttaminen hampaat irvessä ei yleisesti ottaen auta minkään suhteen.

Roslingin missio onkin se, että kaikesta tilastotiedosta olisi syytä tehdä mahdollisimman vapaasti saatavaa, jotta kuka tahansa voisi lähteä tutkimaan, ja päästäisiin arvailujen suosta ihan todellisen tiedon piiriin. Päätöksiä syntyisi punnitun infon perusteella, eikä juhlapuheiden korulauseiden. Tilastokeskukset valitettavasti potkivat kehityksen esteenä toimimalla portinvartijoina ja päättämällä rahvaan puolesta mikä tieto on relevanttia.

tiistaina, lokakuuta 14, 2008

the Liike

Oho. Että vielä löytyy tuollainen ikivanha bändi, jolla on loistavia biisejä läjäpäin, mutta joita ei muista kuulleensa kertaakaan pitkän ja polveilevan elämänsä aikana?

SusuPetalin postauksesta harhauduin tuubista etsimään ensin Wizzardia, joka osoittautui tylsän fiftaripastissoinnin - joka ELOn ja Lynnen sooloilujenkin puuduttavimpia piirteitä ovat aina olleet - kiteytymäksi glam-maskeissa. Nimi Roy Wood ei ole koskaan sanonut mitään.

Mutta ELOn ja tuon Wizzardin edeltäjä the Move tuntuu olevan ihan rautaa alusta loppuun. Killeristemmoja ja skaalaa sinfonisesta harmittomaan. Yksikään biisi ei silti soita mitään kelloa, omituista. Ei edes tämä:

tai tämä:

tai tämä:

tai tämä:

tai tämä:

tai tämä:

tai tämä:

sunnuntaina, lokakuuta 12, 2008

Rauhaa vaikka väkisin

Se on mukavaa, että Nobelia pukkaa - mutta onko se sitten laitaa, että rauhannobelisti alkaa heti markkinoida Natoa? Tietysti, jos kaikki kuuluisivat Natoon, ei varmaan kenenkään olisi syytä hyökätä mihinkään - teoriassa.

Hyökkäilyn on kuitenkin aika useasti suorittanut nimenomaan kyseinen rauhanjärjestö - ja hyökkäilystä aina seuraa kuolonuhreja. Jälleen kerran: haluaisiko Ahtisaari eturintamalle jossain toisella puolella maapalloa? Kylvämään köyhdytettyä uraania siviileihin? Kiduttamaan epäilyttäviä tyyppejä vaivihkaa jossain? Luomaan markkinoita amerikkalaisille yhtiöille? Sattuisiko olemaan sopivan ikäisiä sukulaisia lähetettäväksi sinne jonnekin juuri aikuisuuden kynnyksellä?

Ja mitä Venäjän vakauteen tulee - sekö ei ole uhka, että "valtio ei ole demokraattinen, että se on heikko, korruptoitunut ja kaikkea muuta kuin itsevarma ja että se on juuri hyökännyt itsenäiseen naapurivaltioon"? Että tuo kaikki nimenomaan kielii siitä että Natoon liittymisen katalysoiman sodan vaaraa ei ole?

No, onneksi parin päivän päästä eteläiselle taivaalle ilmaantuu valtava avaruusalus, kuten kanavoijat ovat polyfonisesti kertoneet - Natoon liittyminen ei ehkä silloin enää ole valinta lain.

... Tässähän ei liene olemassa sellaista vaihtoehtoa, että alus ei ilmestyisikään? Vähänkö ottaa pattiin, jos ruvetaan kanavoimaan, että "juu, ei me sitten tultukaan kun te ette ole valmiita". Ihan ollaan valmiina oltu vaikka kuinka kauan, että antaa tulla vain. Pientä paradigmanmuutosta kaipaa maailman poliittinen näyttämö. Ja arki on muutenkin tylsää aika ajoin (pitäisiköhän värväytyä muukalaislegioonaan?).

On sitä Galactican paluuta odotettu kakarasta saakka - ja toisin kuin moni muu, en saanut siitä uudesta sarjasta irti mitään. Ihme saippuaooppera.

...Hmm. Poliittinen kannanottoni uhkaa vähän vesittyä tässä?

perjantaina, lokakuuta 10, 2008

Naamion takana

Improvisaatiota ilmassa. Päädyin täältä tänne, ja törmäsin tähän videoon, jonka nyt jaan teillekin. Kyseessä on pätkä naamiotekniikasta - naamioiden avullahan uskalletaan helpommin päästää irti sisäinen pöljä, kun ei esiinnytä enää omalla pärställä.

Tampereella näyttäisi olevan improvisaatiofestivaalit ensi keskiviikosta lauantaihin, mielenkiintoista...

lauantaina, lokakuuta 04, 2008

Merkitystä

Kun se yksi taliaivo päätyi "ratkaisuunsa", ovat - kuten arvata saattaa - eräät tahot löytäneet jälleen syyn siitä, että ihmiset eivät ole enää tarpeeksi taikauskoisia.

Näin he hokevat meille heille syötetyin sanoin: "Jos ihmiset uskoisivat kaiken skeidan mitä heille tuputetaan, he kokisivat elämänsä - ja toisten elämän; elämän ylipäänsä - merkitykselliseksi. Jos ei ole taikauskoinen, ei arvosta mitään. Kyseenalaistaminen on nihilismiä."

Arvatkaa olenko eri mieltä. Arvatkaa osaanko silti arvostaa aika monia asioita - ihan itse, ilman mielikuvituskavereita. Arvatkaa ottaako minua aivoon, että tämäkin tapaus on valjastettu mainosvankkuriksi taikauskoon houkuttelemiseksi.

Tietysti, jos olisin jäänyt lillumaan tuohon harhaiseen jeesus-pelastaa-siis-minulla-on-moraali -maailmaan, jota lapsuudesta saakka väkivalloin kurkusta alas tungettiin, nyökyttelisin varmaan niskat sijoiltaan.

Mutta todellisuudessahan nuo saarnaajat puhuvat rivakasti asian vierestä, kuten aina - taikauskolla kun ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Kaikki uskonnot ovat vain ihmisten hallintaan ristiriitaisella manipuloinnilla tähtääviä järjestelmiä, jotka toimivat niin hyvin kuin toimivat siksi, että ne loputtomaan toistoon tukeutuen vetoavat tunteen tasolla ja edellyttävät ajattelun lopettamista.

Moraali on yhteiskunnallinen käyttäytymiskoodisto. Niinpä se vaihtelee yhteiskunnittain. Uskonto on monesti määrätietoisella sörkkimisellä sotkenut itsensä tuohon koodistoon, mutta jos kirkollisia moraaliohjeita kysellään, tullaan sellaisiin johtopäätöksiin, että lasten genitaalialueita on ehdottomasti syytä silpoa; vääräuskoisten kaupungit on poltettava maan tasalle, kaikki tapettava, myös karja... jnpp.

Aina joku pässi käsittää kaiken väärin, ja kokee velvollisuudekseen ruveta tappamaan lähimmäisiään. Hän myös löytää nyrjähtäneelle missiolleen tukea ihan mistä vain (vaikkapa raamatusta).

Ja näitä hulluuden purskeita on toki, ja totta kai, syytä ehkäistä, ja se on jopa mahdollista kun tartutaan oikeisiin asioihin (syrjäytymisen ehkäiseminen, vaikkapa - mitä luokkakokojen suurentaminen tosiaan ei tee), mutta kirkossaramppaaminen ei auta minkään asian suhteen. Yhtään. Kirkossaramppaaminen on silmien aktiivista sulkipitämistä. "Jos rukoilen riittävän äänekkäästi, en kuule tuskanhuutoja."

Ylipäätään olisi terveellistä ihan jokaiselle ymmärtää, että elämä saattaa päättyä ihan kohta - siinä ei järkeä kysellä. Tässä yhteiskunnassa ei millään haluta myöntää simppeliä tosiasiaa: kaikki kuolevat. Suurin osa odottamattomista kuolemista tapahtuu kotona. Sekunti sitten olit hengissä.

Tämä tosiasia ei millään muotoa puolusta sen taannoisen ääliön toimia, mutta oletko Sinä, arvoisa Lukija, tietoinen siitä, että tulet kuolemaan? Oletko koskaan uskaltanut ajatella asiaa? Ei se satu, kuoleman ajatteleminen. Eikä se ala mystisesti kutsua luoksensa jos erehtyy sitä ajattelemaan. Jos et ole ikinä uskaltanut ajatella kuolemaa, olet mystifioinut sen. Me pelkäämme mystisiä asioita.

Järjenkäyttö
ehkäisee tajunnallisia umpikujia
. Kun ymmärtää jotain tästä maailmasta - tästä todellisesta maailmasta - on vaikeampi holahtaa järjenvastaisiin ratkaisuihin. Jos jollakulla on tarjolla lopullinen ratkaisu, tiedätte, että hän on väärässä.

Aina on jotain opittavaa. Aina jotain, mitä et tiedä. Jumalasta et varsinkaan tiedä yhtikäs mitään. Eikä sekään ole mikään syy vajota epätoivoon. Epätoivolla on tarjolla vain verukkeita, tekosyitä - ei mitään todellista.

Tässä helppo peukalosääntö: kun ajattelet todellisia, aitoja asioita, tulet paremmalle tuulelle. Jos tulet jotain pohtiessasi huonommalle tuulelle, olet törmännyt omiin pelkoihisi, ennakkoluuloihin: harhaiseen kuvitteluun - jolla ei ole todellista pohjaa. Jos jokin ahdistaa, tuhraat energiaasi illuusioon. Keskity todellisiin asioihin, ja maailmakin näyttää valoisammalta.