maanantai 18. elokuuta 2008

Impro-ohjeita

Kun olen tässä myöskin näyttämöimprovisaatioita vedellyt, voisin paaluttaa erinäisiä pohja-ohjeita. Improharjoituksiahan on pilvin pimein, ja niillä kullakin omat funktionsa, mutta jos ihan tuota perustsydeemiä katsoo, niin asetelmahan on sellainen, että
tilanteessa on pari henkilöä, joille annetaan joitain attribuutteja. Olennaisinta on tietää mitä henkilö on tilanteesta hakemassa, mutta sitä ei tarvitse tietää kuin näyttelijän itsensä - ja paikallaan on tietää missä ollaan, jotta saadaan yhteinen pelikenttä. Itse tykkään kyllä laittaa näyttelijät ihan vaan lavalle ja katsoa mitä tapahtuu - päättäköön omien päidensä sisällä keitä ovat ja miksi ovat siinä. Impron pohjimmainen tarkoitus on nimittäin pistää aivot toimintaan ilman pidäkkeitä. Liika miettiminen jääköön narikkaan.
Narikkaan voi myös jättää sellaisen hidasteen kuin arkiajattelu. Näyttämöllisiä ratkaisuja ovat kaikki älyvapaat irtiotot mitä mieleen sattuu juolahtamaan. Mikään suunta ei ole väärä. Mitä hullummaksi tilanteet menevät, sitä enemmän tapahtuu juuri sitä mitä pitääkin: heittäytymistä. Lapsen logiikalla pääsee pitkälle.

Monilla on tapana jäädä vellomaan siihen tilanteeseen johon hänet on istutettu, mutta improharjoituksen yhtenä tarkoituksena on nimenomaan päästä ulos tilanteesta. Kohtauksen anatomia menee niin, että
on pari henkilöä, jotka hakevat tilanteesta eri asioita. Käytännössä heillä on 1) erilaiset maailmankuvat, jotka törmäävät. Homma voidaan siis purkaa vanhaan teesi, antiteesi, synteesi -kuvioon. Törmänneet 2) maailmankuvat sovitetaan toisiinsa. Sitten 3) poistutaan. Vaikka vauhtiin päästessä on helppo jäädä päälle, on impron kohtalona päättyä silloin kun ratkaisu on löydetty.
Kuten huomataan, ajan takaa näyttämöllisiä ratkaisuja ja pyrin purkamaan kohtausten rakennetta - ja istuttamaan näitä näyttelijöihin. Periaatteessa kaikissa onnistuneissa kohtauksissa - missä tahansa näytelmässä - on tämä sama kaava. Tylsää? Liian predestinoitua? Ei katsomon mielestä. Samainen kaava löytyy, paitsi kohtausten, myös koko näytelmän sisältä, ja vaikkapa hittileffat ja -sarjat toteuttavat kaavaa orjallisuuksiin saakka.

Monella on näyttämölle tultuaan tapana ruveta täyttämään tekstillä tilaa. Keksitään uusia ja uusia juttuja ja pälpätetään lakkaamatta. Myös sitä karsin kaikin keinoin. Jokaisen repliikin pitää viedä juttua johonkin suuntaan. Joka ainoan. Toisto on turhaa - jos olet jo sanonut asiasi, mutta viesti ei tunnu menevän perille, sano se toisin. Mutta ennen kaikkea odota, että sanomasi menee perille. Impro on ennen kaikkea kuuntelua ja reagointia.

Hyväksy annetut herätteet.
Älä tyrmää mitään. Jos mieleesi tulee ensimmäiseksi sanoa "ei", älä sano mitään. Odota että saat jotain rakentavaa ulos suustasi. Näyttämöllä oleminen on todellakin paljon muutakin kuin puhumista. Itse asiassa jokainen teko on repliikki. Sen tähden on syytä keskittyä tekemään yksi asia kerrallaan.
1) Jos joku puhuu, sinä kuuntelet. 2) Sitten tunnustelet mitä mielesi sanoo annetusta herätteestä. Reagoit. 3) Rakennat oman repliikkisi edellisen päälle, niin että jatkat samaa juttua eri kantilta.
Improaminen on hyvin yksinkertaista. Näyttämöllä olo on yksinkertaista. Tee vain se mikä pitää tehdä jotta juoni etenee. Sinulla on suunta, joka törmää muiden henkilöiden suuntiin. Yhdessä etsitte tien ulos tilanteesta. Siinä se. Sitten seuraava harjoitus.

Ei kommentteja: