tiistai 15. heinäkuuta 2008

Sinustakinko Kelvoton Kirjailija?

Lupasin olla kirjoittamatta tänne syyskuuhun asti. Itsensä kanssa solmitut sopimukset ovat siitä kivoja että niitä saa rikkoa saamatta sapiskaa, joten juoksen koira veräjästä.

Nämä kaksi ovat saaneet miettimään omakustantamista. Olenhan toki asiaa ennenkin ajatellut, mutta nyt kierrokset pääsivät jälleen nousemaan ujellusasteelle, ja siitä ujelluksesta ei pääse eroon ennen kuin se väsyy. Mikä väsyy, Te kysytte. Minä vastaan: ujellus.

Kun kerta muut niin miksen minäkin... Novelleja ja pienoisromaani, ja miksei samantien pari leffakäsistä. Teatteripläjäystäkin löytyy. Samaan pakettiin kaikki - runoja ei kylläkään, niiden kansien väliin, vaikka jokaisen teoksen kunnianhimoisena tavoitteena onkin selittää maailma täysin ja tyhjentävästi. ...Tai mikä ettei, sekameteliähän se kuitenkin on, ja runotkin mukaan ympättynä saan varmaan eeppiset tuhat sivua täyteen. Viissataa ainakin. No, vähintään kakssataa, jos ei kauhean pientä pränttiä ole.

Tai ehkä aloitan jatkokirjasarjan, joten voin hyvin laittaa kaikki keskeneräiset mukaan ja miettiä sitten myöhemmin että onko ne lopulta menossa johonkin päin. Vai olisiko syytä julkaista kukin juttu omana kirja(se)naan? Novelleista yksi, runoista toinen, kässärit ominaan, se romsku omanaan... Ensin pitää varmaan eliminoida megalomania? ...Mikä tarkoittaisi keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan, ja sehän ei ole koskaan allekirjoittaneelta luonnistunut.

Yhtäältä matskun metsästyksessäkin menee sen verran aikaa, että liika energia - jos sitä nyt sattuu muka olemaan - hupenee jo pelkästään arkistoja samoillessa. Mutta alkajaisiksi ilmoittauduin Kelvottomien Kirjailijoiden Seuraan - siitä on hyvä jatkaa. Vihdoinkin kuulun johonkin, niin ettei se velvoita kerta kaikkiaan mihinkään!

Että kustantajalle lähettää niitä käsikirjoituksia? Pöh. Eivät ymmärrä taiteesta mitään siellä! Vievät vain kaikki hulppeat tuotot omiin taskuihinsa ja odottavat kirjailijan tekevän markkinoinnin yksin, ihan kuin omakustantajakin tekee, paitsi että omakustantaja saa paljon paremmat prosentit siitä olemattomasta myynnistä jota ei tapahdu.

Tässähän on ihan vaan - jos nyt motiivia jahdataan; aina kärtetään että mikä tässä on niinku pointtina, voisitsä selventää näitä kantavia teemoja - se, että haluaa nähdä omia tekstejään kansien välissä. Voin notkua kirjahyllyn vieressä, kaapata oman kirjan käteen (ei sitä novellikokoelmaa johon joskus sain yhden horinan ympättyä) ja aloittaa pakahduttavan palopuheen: "Te kysytte mihin minä uskon, mikä voima ajaa minua tässä järjettömässä maailmassa. Lukekaa tämä kirja. Nyt. Minä katson vieressä ja tentin sen. Älkää tehkö siihen alleviivauksia, tai tulee karttakepistä. Itsepähän kysyitte." Vaikkei kysynytkään.

Mutta vastausta kuikuilevien kysymysten kärjessä on tämä: kehtaako. Vaikka Suomi ei tykkääkään lukea, ja opukset jäävät ostamatta, ne olisivat markkinoilla. Pelottava ajatus. Mitä jos joku ottaa sen riskin, että luo katseensa painettuun tekstiin? Jatkaa lukemista, kaikesta huolimatta? Puistattaa.

Ei kommentteja: