torstaina, huhtikuuta 10, 2008

Rasmussen? Kumpi?

Tänään lehteä lukiessa tuli omituinen olo. Näin käy toki jatkuvasti, mutta täsmentääkseni: minusta Tanskan pääministeri oli vaihtanut nimeään. Poul Nyrup Rasmussen? Ei siis Anders Fogh Rasmussen? Sukunimi täsmää, mutta etunimet eivät.

Tässä kohtaa huomataan, miten heikoissa kantimissa allekirjoittaneen Pohjoismaiden tuntemus on. Minulla oli vain sellainen epämääräinen olo, että naamalla on väärä nimi. Taidokkaana inttervepin käyttäjänä hankkiuduin Turun Sanomien sivuille tutkiakseni omituisen oloni syitä ja ryhdyin jäljittämään oikeaa vastausta.

Mutta nämä kuvat kuvateksteineen eivät selvennä yhtään.

Minä siis yhdistän tuon molemmissa kuvissa virnuilevan hemmon nimeen Anders Fogh - mitä hän jälkimmäisen kuvan tekstissä onkin (muttei pääministeri sen mukaan). Että siis.

Wikipediasta homma vihdoin selviää. Alempi kuva täsmää, mutta sillä on vähän ikää. Poul Nyrup on ollut pääministeri aiemmin, ja nykyään sitä postia pitää Anders Fogh. Ja tämän päivän lehdessä oli tosiaan identiteettikriisi meneillään. Ylempi kuva tämänpäiväisestä uutisesta, alempi uutisesta vuodelta 1. Missään en törmännyt tietoon, mahtavatko tyypit olla sukua. Ilmeisesti eivät sitten ole?

Ei kommentteja: